Rönnskär
Station Feed
Authentication Required
KSa
August 24, 2014 15:00
Päivä oli sadekausien välillä todella nätti ja lintujakin liikkui jonkin verran, ainakin pääskyjä ja kirvisiä tuntui olevan ilmassa ja varpushaukat jatkoivat pikkulintujen terrorisointia. Late piipahti ja väitti Mäkkärissä olleen mm. kahlaajilla pientä menoa. Minä tyydyin koluamaan verkkoja lintu per kierros -tahdilla. Kiva rengastettava oli bunkkeriverkkoon narahtanut keltaväiski ja melkein samasta linjasta poimittu varpushaukka, siis melkein niin, että ehdin näkemään kuinka se sätkytteli itsensä pussista pois. Muuten päivän antavin verkko oli Notkossa, joka veti hernekerttuja puoleensa. Kontrollit tuli punarinnasta ja mustapääkertusta, molemmat kyllä oman saaren asukkeja. Kontrollit eivät näy asemalomakkeella, mutta ovathan ne arvattavissa. Muita kuin käsiteltyjä lajeja ja määriä en tahtonut alkaa arvailla vaan jätin kupongin tietoisesti vajaaksi, vaikka näyttäähän se hoopolta noin.
Henkilöt: Klaus ja Vilho Salo
Rengastukset: 6
Sää: Aamun poudasta sadekuurojen täplittämään aamupäivään, tuulta etelästä 6 m/s ja lämpöä 14.
KSa
August 23, 2014 15:00
Avasin ja suljin verkkoja päivän mittaan useaan otteeseen. Eniten rengastetut lajit olivat hernekerttu ja pajulintu. Luotsitalossa oli vielä kaksi haarapääskyn pesäpoikasta, jotka myös saivat hilun kinttuun. Aika pieniltä vaikuttavat, noinkohan vielä riittää ravintoa lentoon pääsemiseen. Lattialla oli pari tämän kesän kalmoa, kenties kylmällä jaksolla nälkään kuolleita, en tiedä. Illan viimeisiin rengastuksiin sain apua yllättävältä taholta, kun varpushaukka sai aseman ympäristön pikkulinnut ilmaan. Tilanne näytti jo rauhoittuneen, mutta kohta parinkympin sekaparvi toikkaroi pakolentoaan suoraan kohti bunkkerilinjaa jääden kuuden yksilön voimin saaliiksemme. Nisari teki illan mittaan muutaman muunkin yrityksen, vaan tulosta ei näkynyt tulevan.
Varpushaukkojen lisäksi päivän pedot olivat muutama nuolihaukka sekä kaksi aikuista paikallista merikotkaa. Joku sukeltajakööri veti itsensä ankkuriin itäpuolelle ja alkoi harrastaa. Yritin löytää kiikareilla lisälajeja ja onnistuinkin ko. sukeltajien lisäksi äkkäämään toisen samanmoisen nisäkkään eli hylkeen, joka tuntui varovaisesti seurailevan vetisten vieraittensa edesottamuksia. Jaa, turhaa inhimillistämistä ehkä, luultavasti se vain hengaili omissa oloissaan ja sukelsi pois, koska oli aika.
Henkilöt: Klaus ja Vilho Salo
Lajimäärä: 47
Parhaat: kirjosiipikäpylintu
Rengastukset: 16
Sää: Vaihteleva: poutajaksot ja ukkossateet vuorottelivat, tuulta enimmäkseen eteläisistä suunnista alle kymmenen metriä sekunnissa.
KSa
August 22, 2014 15:00
Saari ja asema olivat paikallaan. Välittömien majoittumistoimien jälkeen kävin lyhyesti kiekkaamassa lenkin majakan tienoilta mitään sen ihmeempää havaitsematta. Ehkä huomenna sitten rytisee muukin kuin ukkonen.
Henkilöt: Klaus ja Vilho Salo
Sää: Melkein pilvetöntä, tuulta reippaasti lännen suunnalta
Osmo
August 18, 2014 15:00
Henkilöt: Osmo Heinonen Anita Heinonen
Osmo
August 17, 2014 15:00
Henkilöt: Osmo Heinonen Anita Heinonen
Lajimäärä: 35
Sää: Kesäpäivä, aurinkoa ja kohtalaista lounaistuulta.
HHm
August 15, 2014 15:00
p.s. Ruokakaapista lähti (pahasti) vanhentuneita eineksiä jätelajitteluun. Purkkiruoat piti vielä jakaa kolmeen eri jakeeseen (bio, metalli ja lasi). Vieno pyyntö, että jos jätätte ruokaa asemalle, niin käyttehän ajoissa syömässä
ne pois.
(p.p.s. asemalle voi tullessaan tuoda yhden Orteksin vesiämpärin, toinen nykyisistä alkaa nuhjaantua kaivoveden humuksesta. Ja toisen vanhoista keittiöämpäreistä voisi viedä saunaan, siellä on nyt vain yksi kolhiintunut vedenkantoväline. Saunaan toiveena myös valkoinen kuuppa, jotta ilman silmälasejakin näkisi vähän paremmin ottaa kuumaa vettä.)
Henkilöt: Hannu Holmström, Laura Hiisivuori
Sää: Aurinkoinen, lämmin, heikko länsituuli.
Hh Katsova
Hh Poistuva
Hh Kallbada
Hh Sub
Hh Sub2
Hh Lcan1
HHm
August 14, 2014 15:00
Iltapäivällä käytiin Lilla Träskössä kahlaaja- ja lokkiretkellä. Muutama suosirri nähtiin ja sorsalajisto viisinkertaistui.
Perhoslajistoon tänään kaksi nokkosperhosta, keltatäpläisiä tavanokkosia molemmat. Nisäkäslajistoon valkohäntäkauris, joka mokkanahkaisine sarvineen maleksi satamalahden rannalla iltapäivällä.
Ukkonen jytisteli pariinkin otteeseen, jokapäiväiseen tapaansa. Toissayönä irtosi tikkataulu pitimistään, ja eilisiltana lautakasan suojana ollut aaltopelti heitti voltin katajikkoon. Ensi yöstä odotetaan rauhallisempaa.
Illalla lämmitettiin sauna, ja naputin siinä ohessa yhden verkkotolpan lisää. Vintillä nyt yksi 2-2onen vähemmän. Saunasta vilvoitellessa kuunneltiin ihmisääniä idästä, ja saunan jälkeen käytiin majakalla toteamassa että onnistuu se vesihiihto näköjään vesiskootterillakin. (Syvä hiljaisuus).
Henkilöt: Hannu Holmström, Laura Hiisivuori.
Sää: Pilvinen, sadekuuroja. +22C. Tuuli itä 3, näkyvyys 10:stä yli 20km.
Collu Hh
Hh Pajis
Tuskelot Hh
Hh Host
Hh Nope
Hannu
August 13, 2014 15:00
Aamumuutto tosi hiljaista, lounatuuli puhalsi jo rapeaa vauhtia heti auringonnoususta. Pari keltaväiskiä, ja muutama pinnakivellä levähtänyt suosirri. Heti herättyäni yömuutolla metsäviklo. Saaren komppaus tuotti havaintoihin lähinnä käen ja pari lajia perhosia. Muutama varpushaukka ja nuolihaukka matkasivat etelään.
Henkilöt: Hannu Holmström, Laura Hiisivuori
Sää: Navakka lounaistuuli, puolipilvistä, ukkoskuuroja pitkin päivää.
Hh-Ukkonen-500
Hh-Apus-Alta-20140813
Hh-Apus-Paalta-20140813
Hh-Kalapilvi-20140813

Harjapesussa Lh
Hannu
August 12, 2014 15:00
Träskön ja Norrkobbenin väli ajettiin rapeassa sivuaallokossa, ja kesäisen lämpimään meriveteen saatiin pärskyisä ihotuntuma.
Kierrettiin saarta ja käytiin pohjoisrannalla uimassa (vesi enää +19C). Perheellinen valkoposkihanhia laidunsi aseman ympäristössä, ja perheellinen metsäkauriita herätettiin päivätorkuilta Etelämetsästä. Saaren ainoa päiväperhonen oli sinisiiipi sp, perhosia on huhujenkin mukaan niukasti tänä kesänä. Kolmipiikeillä oli pohjoispuolella mainio kerääntymä rantakivien tuntumassa: yli tuhannen kalan parvi levittäytyneenä parin metrin matkalle. Sinttien koko vaihteli kahdesta viiteen senttiä, ilmeisesti aika monta sukupolvea.
Henkilöt: Hannu Holmström, Laura Hiisivuori
Sää: Navakka tuuli, aurinkoista, puolipilvistä.
Meme Ronski -14-Hh
Alasin Ronski-14-Hh
Aurila-Ronski-14-Hh
KD
August 10, 2014 15:00
Henkilöt: Kari ja Eija Degerstedt, Timo Toivonen
Lajimäärä: 51
Parhaat: Riuttatiira
Rengastukset: 30
Sää: Kuuma keli jatkui aamulla + 16, päivällä 25, tuuli heikkoa lounaan puolelta 1-5 m/s, hyvä näkyvyys, supertäysikuu klo 3.