Rönnskär
Station Feed
Authentication Required
Late
September 20, 2014 15:00
Jukka sitten rengasti koko päivän, allekirjoittanut käväisi Mäkiluodossa aamulla. Metsästäjien touhuilu kuitenkin pilasi fiiliksen niin että poistuin melko nopeasti Flintanin kautta takaisin Rönskille.
Kummoisempia ei päivän mittaan havaittu, petoja valui hiljalleen lounaaseen ja lintuja tuli verkoista tasaista tahtia. Palokärkiä hillui saaressa ainakin kolme, harmi ettei yksikään jäänyt Jukan iloksi verkkon.
Kalaverkoissa oli taas sen verran siikaa, että neljä niistä vedettiin savustettuna lounaaksi ja huomiseksikin jäi vielä syötävää. Yksi verkko nakattiin vielä ensi yöksi mereen. Muita aktiviteetteja oli talkoiden aikaisten risukasojen polttaminen.
Illalla vielä sauna.
Henkilöt: Jukka Hintikka, Lauri Mäenpää, Laura Saarikoski, Minna Mäenpää, Aaro Mikander, Veera Hintikka

Accnis-7856

Satama-7890

Poltto-7820

Drymar-3194

Hintikat-7894
JHi
September 19, 2014 15:00
Yöksi petoverkot pyyntiin, jos vaikka saataisiin aseman pöllösyksy avattua.
Henkilöt: Jukka Hintikka, Lauri Mäenpää, Laura Saarikoski, Minna Mäenpää, Aaro Mikander, Veera Hintikka
Sää: Tyyni T-paitakeli!

Majakka-2884

Sirrit-2964

Tyllit-2974

Kehpuu-2996

Kehraaja-2999
Roland
September 14, 2014 15:00
Verkkopuolella aamun tunnit olivat vilkkaita kunnes nouseva lämpö tyrehdytti liikehdinnän. Verkoista tuli edelleen rautiaisia, punarintoja, hippiäisiä ja jonkun verran hysyjä. Saarta kompattiin vielä muutaman kerran ennen poislähtöä.
Henkilöt: Roland Vösa, Jouni Karppinen, Markus Lampinen & Tomas Swahn
Lajimäärä: 80
Parhaat: muuttohaukka
Rengastukset: 92
Sää: pläkää vakiolla, aurinkoista +19
päivällä 4 m/s SW
Img 7158
Img 7160
Img 7161
Img 7162
Roland
September 13, 2014 15:00
Syksylle uusina lajeina saatiin kanahaukka (1m,1p), illalla Träskön yltä löytynyt muuttohaukka ja paikalliset sarvi- ja suopöllö. Ensimmäiset kunnon kyyhkyparvet olivat liikkeellä, sepelkyyhkyjä merkittiin lomakkeelle 398m ja uuttuja 5m. Pikkulinnuista voimallisimmin liikkeellä olivat rautiaiset 103m ja vihervarpuset 463m. Niittykirvisiä oli tänään liikkeellä myös mukavat 20 yksilöä. Lapinkirvisiä havaittiin vielä 2 muuttavaa.
Markus ja Tomas pitivät läpi yön petoverkkoja auki huudattaen Asema-Koivikon verkolla kehrääjäatrappia. Kuuden kierroksella siellä odottikin kaksi nuorta kehrääjää. Kolmas tuli yllättäen jonkun tunnin myöhemmin valoisassa. Pyynti siis kannatti vaikka tuuli yltyi jo yöllä melkoisesti eilisillasta. Aamuyö vaikuttaakin olevan paras pyyntiaika kehrääjälle. Varpushaukkoja tuli petoverkoista jälleen hyvin, yli kymmenen yksilöä. Illalla Itämetsästä saatiin vielä palokärki.
Illalla lämmitettiin sauna ja fiilisteltiin lämpimiä kelejä.
Markus ja Tomas pitävät yöllä kaikki verkot auki ja laittoivat helmarin soimaan Asema-Koivikkoon.
Henkilöt: Roland Vösa, Jouni Karppinen, Markus Lampinen & Tomas Swahn
Lajimäärä: 77
Parhaat: muuttohaukka
Rengastukset: 109
Sää: aamulla pilvistä, +13, 7 m/s E
iltapäivällä aurinkoista, +17, 5 m/s E, iltaa kohti tyyntyvää

Img 7137-1

Img 7141-1

Img 7146-1
Roland
September 12, 2014 15:00
Iltapäivällä käytiin Jounin kanssa Mäkiluodossa kävelemässä. Saaressa pyöri varpushaukkoja joka puolella puskissa ja ilmassa, yhteensä ynnättiin 40 lintua. Eteläkärjessä viihtyi peloton ampuhaukkanaaras. Paluumatkalla havaittiin Lilla Träskön kärjessä 2 tundrakurmitsaa ja 3 isosirriä.
Illansuussa hain rengastajat Markus Lampisen ja Tomas Swahnin kaupalta. Petoverkot avattiin yöpyyntiä varten kahdeksalta ja Asema-Koivikon linjalle laitettiin kehrääjä soimaan. Pimeällä havaittiinkin kehrääjä alueella lentelemässä.
Henkilöt: Roland Vösa & Jouni Karppinen
Lajimäärä: 73
Rengastukset: 115
Sää: aamulla tyyntä, +17, hieman utua
aamupäivällä aurinkoista, +19, iltaa kohti tyyntyvää

Img 7134-1
Roland
September 11, 2014 15:00
Verkoilla tuli kierrettyä viiteen asti jolloin suljin pikkulintuverkot. Muuttoa en käytännössä ehtinyt havainnoida, vain sen mitä verkkorundeilla kuuli. Sen huomasi, että järripeippoja oli selvästi enemmän liikkeellä kuin edellisinä päivinä. Varpushaukkoja tuntui olevan muutolla jonkun verran sillä petoverkoista tuli yhteensä 10 lintua (Bunkkeri 6, Katajikko 3, Itämetsä 1), linnut olivat pääosin nuoria koiraita.
Päivän erikoisin havainto tuli illalla kun olin menossa huussiin, ovea avatessa sisältä putosi lepakko maahan. Muutaman kuvan otin otuksesta ja tikun ja kauhan avulla nostin takaisin huussin sisäpuolelle listalle. Huussissa ei kannata siis ylenmäärin riehua, muuten saa vielä lepakon niskaansa.
Seitsemän aikoihin kävin lämmittämässä saunaa ja hakemassa Jouni Karppisen mantereelta. Tiheässä sumussa menomatka sujui hyvin, mutta paluumatkalla ajauduimme reitiltä. Onneksi Jounin älypuhelimella päästiin kartalle ja saavuttiin puoli yhdeksän turvallisesti kotisatamaan.
Henkilöt: Roland Vösa
Lajimäärä: 57
Rengastukset: 238
Sää: aamulla heikkoa itätuulta, näkyvyys ajoittain huono
iltapäivällä aurinkoista, klo.17:00 alkaen jatkuvaa sumua yöhön asti

Img 7120-1

Img 7122-1

Img 7131-1
Roland
September 10, 2014 15:00
Iltapäivä kului taas talkoillessa, ensin moottorisahan kanssa jonka vetonaru katkesi hyvän tovin käynnistysyrityksen päälle. Tästä jatkoinkin sulavasti katajikon uuden linjan kimpussa. Vielä pari päivää samalla teholla niin uusi entistä suorempi linja on valmiina käyttöä varten. Askartelin katajikon kulmaan vielä kahden petoverkon linjan. Siinä on varpushaukkoja pyörinyt kiusaksi asti ja linjaa tehdessä kävi useampi nisari paikalla kääntymässä. Huomenna voi alkaa sitten viritellä petoverkkoja Itämetsään.
Illalla tuuli tyyntyi sen verran että kävin soutamassa ensin Flatilla ja sitten Lilla Träskössä. Flatilla ei ollut juuri mitään, yksi pikkulepinkäinen ruovikossa. Lilla Träskössä oli odotetusti kahlaajia hyvin, mm. 3 tundrakurmitsaa, 16 suosirriä, 4 suokukkoa ja 10 valkovikloa. Komppasin niityt tarkkaan, mutta kurppia ei löytynyt. Paluumatkalla veneelle törmäsin päiväunia viettäneeseen metsäkaurisperheeseen. Hetken tuijotimme toisiamme kolmen metrin etäisyydellä kunnes emo ja iso vasa lähtivät tuhatta ja sataa juoksemaan kallioita pitkin turvaan. Kello olikin jo kahdeksan kun soudin takaisin, siinähän se päivä menikin.
Henkilöt: Roland Vösa
Lajimäärä: 56
Parhaat: luhtakerttunen
Rengastukset: 59
Sää: aamulla sankkaa sumua klo.07:00-11.00
päivällä heikkoa tuulta idän-koillisen suunnalta

Img 7088-1

Img 7090-1

Img 7094-1

Img 7098-1

Img 7101-1
Roland
September 9, 2014 15:00
Petorintamalla oli eiliseen verrattuna hyvin hiljaista, varpushaukkoja, mehiläishaukkoja ja ruskosuohaukkoja tuli kutakin kirjattua kaksi yksilöä muutolle. Mehiläishaukoista toinen oli vanha lintu. Pikkulintupuolelta innostuivat lähinnä pääskyt muutolle, hiruja muutti 63 ja vielä yksi törmäpääsky. Siemensyöjäpuolelta mainittavin oli muuttava urpiainen.
Vakion jälkeen kiersin kovin tyhjässä saaressa, uusina retkilajeina tulivat peukaloinen ja pikkusieppo. Muuten saari on tyhjentynyt eilisistä hysyistä, mm. pajulintuja havaitsin vain muutamia. Länsipäädyssä tuli yllättäen meloja vastaan, nainen oli kiertänyt Mosaskärin ja oli menossa Flatin ja rönskin välistä takaisin mantereelle. Aamupäivällä ehdin pienessä tihkusateessa raivata loppuun bunkkerin petoverkkolinjan. Tai oikeastaan raivasin haukoille auki vanhat lentoväylät verkkolinjan molemmin puolin. Lisäksi laitoin kolmannen verkon merenpuoleiseen päätyyn. Iltapäivällä kiersin vielä saaren itäosan ja aloitin saunaniityn raivaamisen. Niitto keskeytyi kaatosateen alkamiseen viiden aikaan.
Henkilöt: Roland Vösa
Lajimäärä: 60
Sää: aamulla pilvistä, +16, 6-8 m/s E-S, klo.12 alkaen sadekuuroja
iltapäivällä pilvistä, viidestä alkaen kaatosadetta

Img 7059-1

Img 7074-1

Img 7067-1

Img 7083-1

Img 7084-1
Roland
September 8, 2014 15:00
Aamupäivällä oli tarkoitus raivata Itä-Bunnkkerin verkkolinjaa moottorisahan voimalla, mutta projekti tyssäsi alkuunsa kun saha ei millään lähtenyt käyntiin. Täytyy huomenna koittaa uudestaan, mutta hyvältä ei kuulosta. Eihän saha ole ehtinyt olla edes kunnolla käytössä. (Oli se ihan hyvässä käytössä elokuun alussa, käynnistyminen oli hankalaa mutta onnistui. terv: Hannu H).
Iltapäivällä tein kahteen otteeseen saarikierroksen. Ensimmäisellä kerralla yhytin lonaisrannan kaislikosta ruokailevan nuoren ruskiksen, oli saalistanut sinisorsan poikasen. Onneksi lintu oli ehtinyt kunnolla nauttia ateriaansa. Tokalla saarikierroksella löytyi kehrääjä läheltä luotsimökkiä, virittelin paikalle illalla petoverkon ja mankan. Laitoin samalla pauloille huomista varten täyden pikkulintuverkkoarsenaalin ja bunkkerin petolinjalle kolme verkkoa. Kaakkoistuuli onkin tuonut jo lähipäivinä useita inoja Suomeen.
Henkilöt: Roland Vösa
Lajimäärä: 63
Rengastukset: 11
Sää: aamulla pilvetöntä, +16, 3 m/s SE
iltapäivällä kesäisen lämmintä, +19, 6 m/s E

Img 7046-1

Img 7049-1

Img 7047-1
Roland
September 7, 2014 15:00
Henkilöt: Roland Vösa
Lajimäärä: 22
Sää: pilvetöntä, + 16 astetta, kaakkoistuulta 3 m/s