Menu

Rönnskär

Station Feed

Authentication Required

You need to log in to post entries. Please click the Login button in the top-right corner.

Timo T

vanha

July 26, 2014 15:00

Päivän aktiviteetit olivat makkaran grillaus ja uiminen. Mosaskärin edustalta löytyi erinomainen uintipaikka, jota sinilevälautat ei haitanneet. Harvoin tulee merellä tuntikausia pulikoineeksi. Lintupuolelta ei mitään uutta.

Henkilöt: Meri-Tuulia, Mikko ja Timo Toivonen

Lajimäärä: 35

Sää: Tyyntä ja suorastaan tuskallisen kuumaa. max. 30.

JHi

vanha

July 20, 2014 15:00

Polttopuusavottaa ja raivausta jatkettiin. Moottorisahan  
vajaatoiminta aiheutti sen, että muutama mäntypölli jäi pilkkomatta. Saha lähti huoltoon mantereelle, mutta kuivumaan jäi sentään melkoinen kasa koivu- ja mäntypilkettä.

Rengastuspuolesta sen verran, että piipahdimme rengastamassa Fjärdgrundilta kaksi selkälokin melkein lentokykyistä poikasta. Muuten havispuolelta ei normaalia kesälinnustoa erikoisempia ihmeitä. Asemalahdella on jonkin verran sinilevää, mutta urheimmat silti uskaltautuivat sinne uimaan.

Henkilöt: Jukka Hintikka, Jyrki Tolvanen, Timo Toivonen, Roland Vösa

Lajimäärä: 44

Sää: Pari ukkoskuuroa mutta muuten sama talkoohelle.

JHi

vanha

July 19, 2014 15:00

Talkoolauantaina kunnostettiin verkkolinjoja, luututtiin asemaa, raivattiin pusikkoa ja tehtiin läjä polttopuuta. Rakentelujaosto laati saunan eteiseen uudet rallit. Hiki valui ahkerain työskennellessä ja laiskain syödessä, mutta paljon saatiin silti aikaan.

Fällametsän reunaan raivattiin uusi Luotsitalon verkkolinja, josta tuli heti hautomalaikullinen viitakerttunen. Muusta havispuolesta mainittakoon yli 5000 paikallista haahkaa ja saunanotkon latvoissa sirahdellut nokkavarpuskoiras.

Henkilöt: Lauri Mäenpää, Minna Mäenpää, Jukka Hintikka, Roland Vösa, Timo Toivonen, Pekka Ikonen, Jyrki Tolvanen, Samuli Lehikoinen, Annika Marjamäki

Lajimäärä: 54

Sää: Talkoohelle.

Late

vanha

July 18, 2014 15:00

Aamusella paineltiin Samulin kanssa Mäkiluotoon, seuraksi saimme Matti Kapasen ja Petteri Tolvasen. Ensimmäiset muut lintumiehet saarella kolmeen viikkoon. Vajaan tunnin saimme staijata ja sitten vyöryi idästä sumu. Näkyvyys putosi sataan metriin ja se aamustaijaus oli sitten siinä.
Komppaus tuotti kolme idänuunilntua, kaksi käkeä, lehtokurpan, mustapääkertun ja neljä viitakerttusta.
Rönskillä on nyt viikonloppuna vuorossa talkoot. Väki saapui illansuussa ja aloitimme saunomalla. Löysät pois heti alussa.

Henkilöt: Lauri Mäenpää, Minna Mäenpää, Aaro Mikander, Samuli Lehikoinen, Annika Marjamäki, Pekka Ikonen, Jukka Hintikka, Timo Toivonen ja Roland Vosa

Sumui-7560

Sumui-7560

Ardea-7421

Ardea-7421

Steaea-7456

Steaea-7456

Steaea-7615

Steaea-7615

Late

vanha

July 17, 2014 15:00

Helteinen päivä ainakin näin saaristolaisittain. Tuulikin oli koko päivän hyvin heikkoa. Makkoset poistuivat iltapäivällä ja Samuli ja Annika saapuivat aamupäivällä. Päivällä puuhailtiin vähän niitä näitä. Saaresta löytyi edelleen pari lajia isompia nisäkkäitä ja rannalta mm. iso leveäkatkarapu palaemon adspersus. Linnuista mainittakoon Lilla Träskössä majailleet hienot kuovisirrit (7 yks.) ja kuuden räystäspääskyn parvi. Nehän ovat Rönskiltä kadonneet jo vuosia sitten, eikä niitä näe päivittäin. Mäkiluodossa sentään kasarmin räystään alla pesii muutama pari tervapääskyjen seurana.

Henkilöt: Lauri Mäenpää, Minna Mäenpää, Aaro Mikander, Markku Marttila, Hannele Savolainen, Samuli Lehikoinen ja Annika Marjamäki

Trineb-7140

Trineb-7140

Calfer-7227

Calfer-7227

Katka-00943

Katka-00943

Chahia-7311

Chahia-7311

Luslus-7047

Luslus-7047

Steaea-7088

Steaea-7088

Late

vanha

July 16, 2014 15:00

Aamu hieman venähti, oli kyllä aika tylsän oloinen ilmakin. Vettä tuli muutama kuuro ja tuuli puhalsi lounaasta koko päivän 7-10 m/s. Armeijan väkeäkin oli liikkeellä sekä Rönskillä että Mäkiluodossa.
Lintumaailmassa kesä jatkuu edelleen. Kummoista ei näkynyt, nuolihaukka pyörähti pihalla ja haarapääskyillä on täysi tohina uusien pesien kanssa käynnissä. Satamalahden pohjukasta näyttää löytyvän sopivasti savista pesänrakennustarviketta.
Kalaruokaa on nyt sitten nautittu heinäkuun aikana riittävästi. Lihaa ei ole juuri ollut ruokapöydässä, vaan siikaa on syöty joka päivä. Muutaman kerran on savustettu kampelaa.
Illalla tehtiin laiturivaja valmiiksi, nyt ei enää sada seinän läpi sisään.
Illalla käväistiin vielä Lilla Träskössä ja nähtiin syksyn ensimmäinen isosirri.

Henkilöt: Lauri Mäenpää, Minna Mäenpää, Aaro Mikander, Markku Marttila ja Hannele Savolainen

Calcan-6848

Calcan-6848

Merser-6988

Merser-6988

Steaea-6751

Steaea-6751

Steaea-6963

Steaea-6963

Steaea-6935

Steaea-6935

Trigla-6799

Trigla-6799

Late

vanha

July 15, 2014 15:00

Aamuvakion suoritin Mäkiluodossa ja ei se muutto sielläkään ollut kovin mainittavaa. Kolme ruokkia "muutti" etelään ja kaksi mustalintua meni lounaaseen. Siinä se aamumuutto sitten olikin. Saaressa oli edelleen kaksi idänuunilintua, kultarinta, pari mustapääkerttua ja viitakerttuspoikue. Siellä se aamu meni puoli viidestä yhdeksään. Rönskillä oli edelleen samat kesälinnut, syksyä edusti aamulla veneeseen kävellessä rantavajan räystään alta lähtenyt tuulihaukka.
Iltapäivällä kävin Kirkkonummella rautakaupassa hakemassa rimaa laiturivajan seinään ja punamultamaalia. Samalla poimin kaupalta Makkosten pariskunnan saareen. Ilta meni pihalla aika viileässä säässä. Tuuli voimistui ja puhalsi lounaasta, niinpä lämpötila oli sama kuin meren eli 16 astetta.

Henkilöt: Lauri Mäenpää, Minna Mäenpää, Aaro Mikander, Markku Marttila ja Hannele Savolainen

Larmar-0588

Larmar-0588

Lararg-0594

Lararg-0594

Hoyhen-6330

Hoyhen-6330

Hoyhen-6317

Hoyhen-6317

Hirrus-6569

Hirrus-6569

Late

vanha

July 14, 2014 15:00

Säätiedotus sanoi eilen Suomenlahdelle että paikoin utua. Sumulta se aamulla mun mielestäni näytti kun satamalahtea ei kunnolla näkynyt. Eilinen futismatsi verotti sen verran voimia, ettei sään tsekkamista lukuunottamatta ollut intoa lähteä sumuun käppäilemään.
Päivällä siivottiin vähän pihaa, siirrettiin mm. tuulensuojalevyt ja ylimääräiset verhoilulaudat vähän siistimpään pinoon syrjemmälle. Kasasta löytyi mukavasti rimoja laiturivajan senään. Vähän lisää täytyy huomenna hommata.
Lintuyllätyksen tuottivat kolme saaren sähkölangoilla majaillutta törmäpääskyä. Kiurukin lauloi saunan takana rinteessä. Muuten se oli tätä peruslajistoa.
Ensimmäinen vene pariin viikkoon kävi satamalahdessa kun Upinniemestä oli perhe ajelulla.

Henkilöt: Lauri Mäenpää, Minna Mäenpää ja Aaro Mikander

Lae

vanha

July 13, 2014 15:00

Saavuimme takaisin saareen viiden maissa. Sää on hyvin lämmin ja nyt illalla ukkonen jytistelee merellä. Taitaa tulla koko ajan lähemmäksi. Illan päätapahtuma on futiksen MM kisojen loppuottelu Saksa-Argentiina.
Lounaisella taivaalla lähestyy ukkonen, mutta kaakkoisella taivaalla on vielä sen verran aukkoja taivaalla että superkuu mollottaa komeasti.
Lintuhavainnoista ilahduttavin oli lennossa olevat lapintiiranpennut ja kaksi merihanhipoikuetta. Lisäksi näkyi jakson ensimmäinen kanadanhanhi.

Henkilöt: Lauri Mäenpää, Minna Mäenpää ja Aaro Mikander

Tritot-6385

Tritot-6385

Bracan-6414

Bracan-6414

Steaea-6372

Steaea-6372

Steaeapoik-6464

Steaeapoik-6464

Late

vanha

July 12, 2014 15:00

Herätys 03.30 ja pikaisen aamiasen jälkeen ulos täysikuuta kuvaamaan. Ajelin veneellä Flintanin ulkopuolelle ja kuuhan oli aivan hemmetin hieno. Se peli oli ohi puoli viideltä ja sitten staijasin Rönskin bunkkerilla kaksi tuntia viidestä seitsemään. Kaunista oli, tuuli yltyi hiljalleen ja mukavin havainto oli keltasirkun pienet juuri ja juuri lyhyitä matkoja lentävät poikaset. Yhtään muuttavaa lintua en nähnyt, tai no joo 10 kottaraista lensi Rönskiltä Träsköhön ja kolme viherpeippoa nousi Norkobbenilta ja lensi Rönskille.  
Poistuimme puolilta päivin yhdeksi yöksi mantereelle. Huomenna takaisin.

Henkilöt: Lauri Mäenpää, Minna Mäenpää, Aaro Mikander, Juha Ikonen ja Ulla ikonen

Phacar-6304

Phacar-6304

Auringonnousu-6131

Auringonnousu-6131

Sommolkuu-6169

Sommolkuu-6169