Rönnskär
Station Feed
Authentication Required
Timo T, Eetu
August 16, 2019 15:00
Loppusiivous ja poistuminen saaresta.
----
Eikä kauaksi aikaa asema tyhjilleen jäänyt. Saavuin iltaseitsemän pintaan saareen, joka tuntuu loppukesäisen rauhalliselta. Yksi kesäisen lempeä sadekuuro kasteli maan ja teki ilmasta mukavan raikkaan. Rento meininki tänään, huomenaamulla yritetään jotain.
Henkilöt: Toivonen Mikko, Toivonen Timo, Paljakka Eetu
Lajimäärä: 41
Sää: Loppukesän lämmin ja melko heikkotuulinen päivä.
Timo T
August 15, 2019 15:00
Valkoviklotkin olivat päättäneet poistua alueelta, sen verran niukasti niitä tänään näkyi. Pikkulanius koiras päivysti hetken aikaa bunkkerin rinteellä, mutta tänään ei ollut tarjolla päivällistä. Sen verran syksyä on ilmassa, että keltaväiskikin on jo liikkeellä. Pitäisiköhän kokeilla teemapyyntiä? Varmaankin, mutta kun tuulee ja henkinen laiskuus jyllää. Huomiseen.
Henkilöt: Toivonen Mikko, Toivonen Timo
Lajimäärä: 37
Sää: Aamulla komea merellinen ukonilma sateineen. Päivällä kovaa lounais- ja länsituulta, mutta melko lämmintä.
Timo T
August 14, 2019 15:00
Mikko ulkoilutti kameraansa ja pääsi dokumentoimaan käen. Illan suussa kesken ruokailun kaarteli pihan yli haukka, jota en nähnyt(silmälasit kateissa). Mikko kerkesi kameran kanssa ulos ja sai joitakin tunnistettavia kuvia nuoresta ruskosuohaukasta.
Pientä tai oikeastaan vähän isompaakin harmitusta aiheutti lintuasemalomake, joka ei avautunut jonkun korruptoituneen tiedoston vuoksi. Toivottavasti tiedemaailma kestää tämän vakavan iskun ja saadaan taas bitit ojennukseen. Toistaiseksi havikset ovat muuttolomakkeella.
Eläinmaailman edustajina vaihteeksi tänäänkin hirvi ja supi.
Henkilöt: Toivonen Mikko, Toivonen Timo
Lajimäärä: 29
Sää: Aamusta alkaen sadekuuroja. Iltapäivällä selkeää, mutta kovaa tuulta.
Timo T
August 13, 2019 15:00
Henkilöt: Toivonen Mikko, Toivonen Timo
Lajimäärä: 20
Sää: Lounaistuulta ja auringonpaistetta
JaK
August 4, 2019 15:00
Talkoohommat jatkuivat vielä tänään raivaamalla lisää polkujen varsia ja katajikkoa. Katajikolla on nyt jonkin verran mäntyä, joita voi sieltä tuoda asemalle ja laittaa pihassa olevaan puukasaan. Tästä puukasasta voi sitten pistää puuta polttopuukuntoon, esim. lyöden niitä kirveellä. Polttopuut voi laittaa puuvajaan, jossa tilanne on se, että vanhat, kuivat puut ovat tornin puoleisella seinustalla, ja uudet kuivuvat puut aseman seinän puolella. Joskus ensi vuonna ne polttopuut voi sitten poltella, ja nauttia kamiinan lämmöstä syysmyrskyn ulvoessa nurkissa ja hirvien sun muiden metsien villien petoelikoiden väijyessä tuiverrusta vastaan toivottamasti kamppailevaa rengastajaparkaa, jonka tyhjä kierros on saanut pohtimaan synkkiä, mustia ajatuksia. Paitsi että sitä kamiinaa ei saa käyttää, joten sitäkään iloa ei sitten ole.
Muun porukan lähdettyä viimeinen porukka istuskelee tätä kirjoitellen olohuoneessa ja miettii pizzakypärän valmistamista. On aika lähteä pois ja jättää asema vähän paremmin valmisteltuna seuraavien miehittäjien murheeksi.
Henkilöt: Samuli Lehikoinen, Annika Marjamäki, Janne Koskinen, Sebastian Andrejeff, Timo Toivonen, Nico Niemenmaa, Eetu Paljakka
Lajimäärä: 45
Parhaat: Mustaleppälintu
Sää: Syyskesäinen.
JaK
August 3, 2019 15:00
Päivän toinen kiva havainto oli Suomen noin 11. kulkusyyskorento, jonka Janne löysi satamasta. Lajista oli ennen tätä vuotta muutama havis, nyt kesällä lajilla oli ollut kova vaellus ja Jurmossa havaittiin useita yksilöitä kesäkuussa. Kaverista saatiin muutama valokuvakin.
Talkoopuolella tehtiin kaikenlaista. Fällametsän kaadetut haavat pistettiin palasiksi ja roudattiin pääosin asemalle, jossa ne laitettiin polttopuiksi. Jokunen pätkä siellä vielä on. Rengaslinjat avattiin raivaussahoilla ja aukiolta poistettiin taimikkoa. Katajikossa tehtiin tuleville verkkolinjoille aukkoja. Rengastushuoneen hylly laitettiin kuosiin. Saunottiin, grillattiin, mörkö löi sisään. Annika ja Kettis pitivät porukan ruoissa, lounaana oli laksaa ja päivällisenä itse tehtyä perunasalaattia sekä grillattua makkaraa. Vegaaninen makkarahan muuten tunnetaan nimellä kärnä.
Lajeja saatiin 63.
Henkilöt: Samuli Lehikoinen, Annika Marjamäki, Janne Koskinen, Sebastian Andrejeff, Timo Toivonen, Nico Niemenmaa, Eetu Paljakka
Lajimäärä: 63
Parhaat: Kulkusyyskorento
Rengastukset: 1
Sää: Perusnättiä, pientä pohjoistuulta
JaK
August 2, 2019 15:00
Henkilöt: Samuli Lehikoinen, Annika Marjamäki, Janne Koskinen, Sebastian Andrejeff, Timo Toivonen, Nico Niemenmaa, Pekka Ikonen
Lajimäärä: 11
Late
July 27, 2019 15:00
Puolen päivän jälkeen pakkailimme kamat ja poistuimme hyvässä järjestyksessä mantereelle.
Henkilöt: Lauri Mäenpää, Kari Aromäki, Matti Kapanen, Karno Mikkola, Antti Kause, Sakari Damski, Markku Jämsä, Pekka Pöyhönen
Lajimäärä: 48
Jaakko K. + Late
July 26, 2019 15:00
- - - -
Iltapäivällä saapuivat kirkkonummelaiset lintuharrastajat pitämään jokavuotista tapaamistaan. Mukana oli ilahduttavat 8 henkeä, keski-iän hipoessa jo varmaan kuuttakymmentä. Ilta sujui helteessä rauhallisesti saunoessa, grillatessa ja tornissakin staijattiin. Lintuhavainnoissa ei juuri ollut mainittavaa.
Henkilöt: Jaakko Koponen, Markus Kanninen, Kim Söderling, Lauri M, Kari Aromäki, Matti Kapanen, Karno Mikkola, Antti Kause, Sakari Damski, Markku Jämsä, Pekka P
Lajimäärä: 42
Sää: +24°c, aurinkoa ja 7 m/s itätuulta
Jaakko K.
July 25, 2019 15:00
Henkilöt: Jaakko Koponen, Markus Kanninen, Kim Söderling, Timo Toivonen, Mikko Toivonen, Meri-Tuulia Toivonen
Lajimäärä: 45
Sää: Hellettä ja kohtalaista tuulta