Rönnskär
Station Feed
Authentication Required
Eetu
September 26, 2019 15:00
Bunkkerin luona taivahalla kävi itseään esittelemässä myös pohjantikka, "Olen päässyt vaelluksellani tänne asti!"
Lisää syksyn edistymisen merkkejä:
- Isolanttuja näkyi peräti kaksi
- Kuusitiainen ilmestyi saareen
- Pajulintu sekä valkoviklo alkavat tuntua rarilta
- Närhien vaellus saavuttaa meitä, Porkkalanniemestä lähti merelle SW yksi kahdeksan linnun parvi
- Keltavästäräkkejä ei ole
Petomuutto antoi ainoastaan odottaa itseään, tai odotutti minua turhaan mennessään liian korkealla. Yhden piekanan näin (sitäkin hienommin!) ja kaksi varpushaukkaa.
Koko päivän täytyi varoa vihreitä miehiä maastossa, senpä takia esimerkiksi kävin eteläkärjessä vasta illemmalla.
Henkilöt: Eetu Paljakka
Lajimäärä: 58
Parhaat: pohjantikka
Sää: Pilvisen aamun jäljiltä kuoriutui järkyttävän kaunis, aurinkoinen ja tyyni syyspäivä. Tuuli teki päivän aikana täyskäännöksen idästä länteen, vaikkei se kovin vahvana näyttäytynytkään.
Eetu
September 25, 2019 15:00
Sotilaita tuntuu olevan saaressa enemmän kuin lintuja.
Henkilöt: Eetu Paljakka
Lajimäärä: 18
Sää: Kevyttä sadetta pitkälle iltapäivään, jonkin verran E-NE-tuulta
Eetu
September 22, 2019 15:00
Linnut tuntuivat menevän korkealla ja kovaa, kun niitä nähtiin yllättävän vähän. Sepelkyyhkyjen yhteissummaksi tuli kuitenkin "ihan hyvä" 445 ja yksi kurkiparvikin kuultiin. Viimeisiä pääskyjä (haara, räystäs) meni ja ampuhaukka. Merimetsoilla muutto jatkuu.
Päivän kovin laji oli yllättävän kähmy inornatus, joka piileskeli ainakin aseman pihan koivikossa ja bunkkerin vieressä katajikossa. Siinä seuraaville tavoitteellisille ihmisille tavoitetta rengastamiseen.
Majakkaseura tuli tutkimaan läpikotaisin vanhaa luotsimajaa ja lähtivät ennen meitä.
Loppuohjelmasta vastasi siivous ja tiskaaminen. Läksimme pois klo 16.
Henkilöt: Kirsikka Hiltunen & Eetu Paljakka
Lajimäärä: 51
Parhaat: taigauunilintu ("ino")
Sää: Aurinkoinen syyspäivä kylmällä pohjoistuulella höystettynä.
Eetu
September 21, 2019 15:00
Vakion viimeisellä puolituntisella merimetsot suorittivat hetkellisen massainvaasion bunkkerin ohi NE. Yhteensä 460 lintua tuli laskettua. Paikallisinakin niitä tuntuu olevan enemmän kuin eilen. Pinnakivellä lepäili parhaimmillaan kolme talvipukuista isosirriä yhtä aikaa yhden tyllin kera.
Hippiäisten määrä saaressa tuntuu kasvavan alati, samoin peukaloisten ja tiaisten (maj&cae). Mupäke viihtyy suolla ja isolanttu päivysti hetken majakan luona iltapäivällä. Kävimme saunassa.
Henkilöt: Kirsikka Hiltunen & Eetu Paljakka
Lajimäärä: 46
Sää: Lämpötila pääosin kymmenen paremmalla puolella. Havaittavaa tuulta lähinnä NW-suunnalta. Vaatimatonta tihkusadetta pitkälle päivään asti, aamulla kovempaa.
Timo T, Eetu
September 20, 2019 15:00
----
Ja täältä verekset voimat saapuivat iltaviiden pintaan. Söimme ja ulkoilimme niin paljon kuin ennen pimeää kerkesi.
Täällä sitä ollaan aikalailla lintutyhjiössä. Aluksi luulimme, ettei pikkulintuja ole saarella ollenkaan. Kuitenkin tovin puskia kaiveltuamme löysimme pari tiltalttia ja västäräkkiä sekä peukaloisen. Tänään lienee ollut hyvä muutollelähtösää. Toivottavasti huominen sade jättää jotain uutta tännekin.
Kyllä kelpaa tänne tulla rentoutumaan ensimmäisten ylioppilaskirjoitusten keskellä!
Henkilöt: Kirsikka Hiltunen, Eetu Paljakka, Mikko Toivonen, Timo Toivonen
Lajimäärä: 44
Rengastukset: 28
Sää: Aamulla +5. Viileää, mutta selkeää. Illaksi lämpeni kymmeneen asteeseen ja pilvistyi. Enteilee sadetta.
Timo T
September 19, 2019 15:00
Henkilöt: Nico Niemenmaa, Timo Toivonen ja Mikko Toivonen
Lajimäärä: 58
Parhaat: kirjosiipikäpylintu, lapinkirvinen
Rengastukset: 93
Sää: Puoleenpäivään melko tyyntä ja leppoisaa vaikkakin pohjoisen puoleista tuulta. Iltapäivällä kovenevaa lännenpuoleista tuulta maustettuna sadekuuroilla.
Timo T
September 19, 2019 15:00
Henkilöt: Nico Niemenmaa, Mikko Toivonen, Timo Toivonen
Lajimäärä: 58
Parhaat: kirjosiipikäpylintu, lapinkirvinen
Rengastukset: 92
Sää: Aamupäivällä pohjoisenpuoleista heikkoa tuulta ja leppoisaa alkusyksyn lämmintä. Päivällä lähes tyyntä ja iltapäivällä kovenevaa länsituulta ja ajoittain sadekuuroja ja rakeita.
Nico
September 18, 2019 15:00
Aamulla jallu muutti komeasti bunkkerin länsi-puolelta pohjoiseen.
Puolen päivän aikoihin Timo lähti hakemaan Mikkoa saareen ja samoihin aikoihin hippiäiset päättivät ruveta tulemaan verkkoihin. Yhteensä 98 hippiäistä sai renkaan jalkaan ja suurin osa kello 12 ja 15 välillä.
Henkilöt: Nico Niemenmaa, Timo Toivonen ja Mikko Toivonen
Lajimäärä: 59
Parhaat: Jalohaikara
Rengastukset: 138
Sää: Kevyttä tuulta. Aamulla ohutta pilviverhoa, iltapäivällä rupesi satelemaan kuuroja ja illalla taas poutaantui.
Nico Niemenmaa
September 17, 2019 15:00
Henkilöt: Nico Niemenmaa ja Timo Toivonen
Lajimäärä: 14
Sää: Kevyttä länsituulta
Eetu
September 1, 2019 15:00
Lintutilanne muuttuu syyskuun myötä. Västäräkkejä liikkui vaihteeksi enemmän, kuin keltaisia sukulaisiaan ja peipotkin siirtyivät reilun sadan yksilön voimin liikekannalle.
Sit alkoi mennä enämpi petoja (perapi 29, accnis 37) ja majakkaseura tuli saareen puuhailemaan omiaan.
Lähdön hetket ovat käsillä.
Henkilöt: Samuli Lehikoinen, Eetu Paljakka, Pekka Ikonen
Lajimäärä: 59
Parhaat: punajalkahaukka
Rengastukset: 14
Sää: Samanlaista kuin eilen, mutta tyynempää.