Menu

Station Feed

Authentication Required

You need to log in to post entries. Please click the Login button in the top-right corner.

Hape

vanha

April 28, 2007 15:00

Aamun rallistragetianpalaverin jälkeen päätimme hajaantua eri tahoille. Minä, Jände ja Metti Loodeen. Masa, Jarmo ja HP niemeen. Loodessa muutti kaakkureita satakunta ym merisälää. Heinätavi tuli viimein vuodariksi. Niemessä uudet vuodarit flava ja hernekerttu. Jälleen sepelrastas ja serinus.

Aamupalan jälkeen jatkettiin eri puolilla. Metsäpinnoja tuli mukavasti ja Loodelahdelta uusi laji vuodelle; liro. Ihan mukavasti lajeja, klo 12.00 kasassa jo kevään enkkari 107. Iltäpäivällä vielä muutama petolaji ja J&M kaivoivat vielä yhden pinnan vuodelle eli kirjosiepon Vääpeliltä. Keli vähän haittasi, luoteisenpuoleinen tuuli yltyi lähes myrskyisäksi. Mutta muuten sää mukavan kirkas. Iltapäivästä muutti ihan mukavasti merikotkia 10N.

Alkuillasta totesimme ylivoimamme ja lämmitimme saunan. Oma episodi oli sodanaikaisten pommien räjäyttely vääpelin suunnalla. Viranomaiset suorittivat touhun. Donna taitaa olla ihan fiksu koira. Varoitusäänen kuullessä rouva paineli suojaan saunaan kiukaan taakse ennen Sõrven pamausta. Taitaa tyttöä pelottaa. Kokemusta taitaa olla.. Ilta mukavaa jutustelua myöhään. Metin kanssa haaveilimme Laaadlan vappubileistä mutta muut olivat hommaan liian väsyneitä päivän retkeilystä johtuen. Ei tule vanhuus yksinään.. Huomenna uutta raria putkeen. Päivän lajimäärä tietty kevään enkkari. Säppi hyytyi 90 lajiin (vedottiin polttopuutalkoisiin) ja Salmessa lajeja ei oltu edes uskallettu laskea ;)

Henkilöt: J.Hauru, J.Ojala, J.Nordblad, M.Nordin, J.Ahtinen, H.Pietarinen, M.Rekilä, M.Martinson

Lajimäärä: 115

Sää: 6.00, +5, 5NW, 1, >20km
12.00, +12, 9NW, 1, >20km
19.00, +8, 15NW, 0, >20km

Kuva 183

Kuva 183

28-04-2007-3

28-04-2007-3

28-04-2007-4

28-04-2007-4

Hape

vanha

April 27, 2007 15:00

Saavuin Haapsalusta aamuyöllä kulttuurimatkalta. Olipa hieman ongelmia saada lautta Virtsusta kun en älynnyt varata. No lopulta puolenyön jälkeen Kuivastuun lopulta.

Tarkastin kaikki lutakot asemalle asti huutelijoiden toivossa. Linnulahdella hieno pikku-uikku äänessä! Paikalla myös lukuisia innokkaita yökalastajia. Asemalla olin klo 3.00 aikoihin.

Aamulla hieno keli, vain pientä länsituulta. Staijausapuja olivat E.Vainio ja P.Tainio. Keltahemppoja jälleen ja asemalta tod. näk sera. Majakalla vain pientä pl-liikehdintää. Asemalla viivähti myös hetken toinen suomalaisryhmä. Käväisimme peltokierroksen pienin tuloksin. Iltapäivällä muutaman kymmenen buteota, 3 pandaria ym valui luoteeseen-pohjoiseen.

Rekilän Masa saapui asemalle ennen kuutta. Jände, Metti ja Jarmo saapuivat iltakahdeksalta. Hp varmisti vielä lopullisesti iltakävelyllä päivän seran. Ja Masa kierteli majakalla.

Illallisella nauttiin gourmeeta; kampelaa ja lohimedaljonkia. Meidät muuten on haastettu huomiseksi pinnakisaan Säpin ja Salmen lintuaseman kansssa. Montako kymmentä lajia annetaan eteen? Uusi vuodari oli tänään leppälintu. Joten eiköhän tämä päivä tässä.

Henkilöt: Jukka Hauru, Jukka Ojala, Harri Pietarinen, Matti Rekilä

Lajimäärä: 98

Sää: 6.00, +4, 3W, 2, >20km
12.00, +14, 3NW, 1, >20km
19.00, +11, 2NW, 0, >20km

Kuva 145

Kuva 145

Kuva 175

Kuva 175

HP

vanha

April 26, 2007 15:00

Aika hieno aamu taas,melkein plägä ja muutto ihan seis.
Päivällä lämminta parhaimmillaan + 16,piti riisua pois vähän noita talvivaatteitakin.
Uuusi kevätpinna mm.kolme kenpiikaa,siin kaik.
Muita haviksia mm.serinuksia, kolme muuttavaa,avosetteja neljä,hysyjä puskat täynnä ja päivän lajimäärä 104, aga siin kaik tältä päivältä.

Henkilöt: Jukka,H ja O, Mati, HP

Lajimäärä: 103

Hape

vanha

April 25, 2007 15:00

Aamulla herätys ennen kuutta. Sankka sumu peittosi koko niemen. No unta lisää palloon. Vähän ajan jälkeen todettiin sumun hälvenneen totaalisesti. Aurinko paistoi ja meri oli upean  rasvatyyni. Kaukana merellä järjettömän paljon merivesiäissälää.

Kaima lähti vääpelin suuntaan ja me kohti majakkaa. Uudet vuodarit tälle päivälle kotilahden puskista koiras mustapääkertusta ja pajulinnusta. Yhteensä pajulintuja kuultiin kolme. Kotilahdella myös uusi laji; mustaviklo. Sääaseman luona ilahdutti jälleen sepelrastas. Staijattiin aikamme ja jatkoimme taas Loodeen. Tosin paikalle kyllä pitää mennä aamusta.Aamupäivän väreilyssä homma toivotonta. Loodelahdella uiskenteli mukuru. Mõntussa ei mitään erikoista merellä mutta turkinpulu lenteli tien vierellä ja metsässä oli pari hakkia.

Alkuillasta toinen turkinpulu pyöri asemalla. Valkkareilla tuntui olevan menoa sekä valkovikloilla. Mati tuli takaisin Hiiumaan rundilta ja piirivalve tsekkasi tukikohtansa.

Saunottiin ja ynnättiin aseman vuodarit; nyt 149. Ellei joku  ole ylimääräisiä lajeja nähnyt. Jotenkin tänä keväänä niemessä ollut ihmeen hiljaista verrattuna viime vuoteen. Museolla ja majakalla kovin vähän ollut turisteja. Ehkä piristyy kun laivaliikenne starttaa Venespiltsiin. Päivän lajimäärä ensimmäinen kolminumeroinen. Upeat päiväkirjan digikuvat eivät ehkä ole BBC:n luontokuvasarjaa, mutta jotakin tuonne kai laitettava.

Henkilöt: Jukka Hauru, Jukka Ojala, Harri Pietarinen

Lajimäärä: 100

Sää: 8.00, +8, 1m/s SW, 1, >20km
12.00, +14, 2m/s SW, 1, >20km
19.00, +10, 2m/s SW, 1, >20km

25-04-2007-1

25-04-2007-1

25-04-2007-2

25-04-2007-2

25-04-2007-3

25-04-2007-3

Hape

vanha

April 24, 2007 15:00

Oikukkaat säät jatkuvat Sõrvessä. Onneksi yöllä keli kostea ja lämpimämpi. Rastaita ja köyhiä yön jäljiltä puskat pullollaan ainakin miljoona. Aloitettiin niemikomppauksella, Hoopee jatkoi itärannalle Donnan kanssa ja meikäläinen majakalle. Tiltaltit yleistyneet mukavasti viimeinkin ja vuodariksi pansastasku 1p ja myöhemmin myös vääpelillä 2p. Vääpelillä Harri yhytti myös kaksi sepelrastasta.

Aamupalan jälkeen jälleen tuumiskelua. No mentiin Loodeen ja tsekattiin Jämajalaht ja Loodelaht. Loodessa toinen asemavuodari; rantasipi, kaksi punakuiria yms. Projekti amerikantavi ei vieläkään..tai mustapäätasku. Muutto taas niemessä heikkoa, mutta rareja odotellessa kuluu aika mukavasti.

Iltapäivä taas staijausta ja komppausta. Itse kiertelin Donnan kanssa majakan ja pojat tapittivat pihalta. Majakan koirat vaan eivät tule toimeen nykyisen asemakoiran kanssa kovin hyvin. Jukka kierteli tuttuun tyyliin jälleen läpi länsiniemen myöhemmin.

Keli kuitenkin leppoisa ja mukavan tyyninen loppupäivästä. Muutama peto valui siinä sivussa. Huomenna pakollinen keikka Kurreen, diesel alkaa loppumaan Skodasta. Pakko ostaa myös tarvikkeita lisää aseman tarpeisiin (moottorisahaan ja muuhunkin). Asemalomake tuntuu tökkivän. Ei ainakaan aseman atk-nörteistä kiinni.

Henkilöt: J.Hauru, J.Ojala, H.Pietarinen

Lajimäärä: 92

Sää: 8.00, +6, 2m/s W, 7, >20km
14.00, +15, 8m/s NW, 3, >20km
21.00, +6, 2m/s NW, 2, >20km

24-04-2007-1

24-04-2007-1

24-04-2007-2

24-04-2007-2

24-04-2007-3

24-04-2007-3

Jo ja Hape

vanha

April 23, 2007 15:00

Eilen Loodessa meni kymmenentuhatta vesiäistä pohjoiseen, tänään meni saman verran etelään. Kiloja oli ilmassa monta kiloa. Suuntaan ja toiseen. Tieteilijöille töitä ihmetellen huhtikuista "vesilintumuuttoa".

Täälä Sääressä ei saa sataa lajia/päivä rikki sitten millään. Tänäänkin oli olevinaan vaikka kuinka paljon lajeja mutta looppurutistuksessa ei ollutkaan. Tuli kuitenkin mukuru Stebeliltä, pandari jne.. Hape nyt:

Koko päivän aivan arktinen ilmasto vaikka lämmöt paremmin plussan puolella kuin eilen. Sade myös kiusasi pitkin päivää. Jukka kiersi länsiniemen ja vuodariksi tuli pikkukuovi ja hatikan ihmemustennus avosetti 6p. Laadlan kautta kierrettiin se kolmio. Illalla aivan ihana sauna lämpesi. Ja aikaisin nukkumaan.

Henkilöt: J.Hauru, J.Ojala, H.Pietarinen

Lajimäärä: 88

Sää: 6.00, +4, 15 W, 7
12.00, +6, 12 W, 5
18.00, +8, 5 W,4

23-04-2007-1

23-04-2007-1

23-04-2007-2

23-04-2007-2

23-04-2007-3

23-04-2007-3

Hape

vanha

April 22, 2007 15:00

Aamulla aikainen herätys ja aikaisin Loodeen. Pojat ottivat vielä kauneusunet enkä malttanut herättää. Saattaisi lähtö viivästyä hetken. No karkasin kuitenkin ja meno oli ihan leppoisaa. Mustalintua ja allia paineli tuttuun tyyliin sinne sun tänne, pääosin pohjoiseen. Joukossa 6 ruokkia, 9 riskilää, 11 härkälintua, avosetti 2, pikkutiira 2, riuttiksia, gaviat lähes 40 ja lapasotkat 300. Parasta antia oli tunturikiuru joka tippui paikalliseksi aivan "staijimökin" rantaan. Taisi tulla ak:lle viron toinen havis ja samalta paikalta.

Pojat olivat nähneet aamusella turkinpulun asemalla kompanneet niemen. Tuuli mukavasti tyyntymässä ja keli ihan mainio. Mietiskeltiin päivän ohjelmaa ja päätettiin ajaa sama lenkki kuin eilen. Kaimrilla kuului hetken liejukanamaista ääntä mutta ei saatu naulattua. Kurat!

Asemaelu ei vieläkään maistunut ja ajeltiin länsirantaa Aristelahden pohjoispuolelle Riksulahdelle asti. Jotenkin kevät pidättelee eikä lutakoilla kovin riskisti lintuja/lajeja vielä.

Iltapäivä asemalla. Keltahemppo jälleen piha-alueella paikallisena. Jukka komppasi länsiniemen eikä edelleenkään paljon kahlureita. Mutta kookas pikkujoutsenparvi oli ollut estetiikkaa. Suomessa havaittu gyps aiheutti ylimääräistä staiji-intoa. Mutta ei vielä. No onhan tässä aikaa.

Kablissa oli näkynyt jälleen suula. Oiskohan sama lintu arvelee Sõrven rk? No aamusta Loodeen taas hankkimaan oma tai joku muu meripointsaus. Päivän lajimäärä kevään huima enkkari..

Henkilöt: Jukka Hauru, Jukka Ojala, Harri Pietarinen

Lajimäärä: 95

Parhaat: Tunturikiuru

Sää: 6.00, +1.6, 15m/s NW, 2,
9.00, +3, 12m/s NW, 1
18.00, +9, 5m/s W, 1

22-04-2007-1

22-04-2007-1

22-07-2007-2

22-07-2007-2

22-04-2007-3

22-04-2007-3

Hape,HP

vanha

April 21, 2007 15:00

Aamu alkoi aivan ihanasti keväisessä syysmyrskyssä. Aivan mahdoton keli. Päivän biisi: "kuinka räntä lentää, kuinka räntä voi lentääkään.." No innokkaasti klo 700 Loodeen. Ei mahdollisuutta ulkonaoloon vaikka yritettiin Looden kämpän sisätiloista. Alleja paineli vastatuuleen hetkessä tuhansia. Mutta odotettu merirari jäi uupeloon.

Tultiin takaisin niemeen ja koitettiin staijia baarin seinustalta. Ei onnistunut. Myrskytuuli kiertää ja kiertää kaikkien esteiden yli. Jatkettiin retkeilyä Kaimriin suojanpuolelle. Matkalla jouduttiin siirtelemään kaatuneita puita auton edestä. Paikalla härkälintuja ym sälää mutta ei puikkua tahi liejukanaa.

Salmen kaupluksen kautta takaisin Sõrveen Donnan seuraan. Lähinnä oloilua ja lepäilyä asemalla kun ei muutakaan voi. Sauna lämpesi ja sehän aina on gutaa. Eikä parempaa keliä kai ole luvassa hetkeen.

Sääolotila veti lajimäärän tolkuttoman huonoksi. No tää on nyt tätä..
Lisäksi hieman turistien opastusta,täst pitäis koht saada hynää,kun joutuu monella kielelläkin opastamaan.

Henkilöt: Jukka Hauru, Jukka Ojala, Harri Pietarinen

Lajimäärä: 52

Sää: 600, +2.4, 23m/s NW, 8, >10-20km
1200, +3.1, 23m/s NW, 8, >10-20km
1600, +1.6, 23m/s NW, 7, >10-20km, räntää/vesisadetta koko päivän ajan

21-04-2007-1

21-04-2007-1

21-04-2007-2

21-04-2007-2

21-04-2007-3

21-04-2007-3

Hape

vanha

April 20, 2007 15:00

Totaalinen välipäivä. Kaamea luoteis-kevätmyrsky riepotteli Sõrven niemeä. Pojat piipahtivat aamusella Kaavin rannalla ilman suurempia haviksia, hakki sentään oli näkynyt. Vääpelillä tullessa nuolihaukka oli lennellyt asemavuodariksi.

Kablin pojat repäsivät pankin auki, vanha suula oli kiusannut merimetsojen parvea. No onnittelut Kabliin kuitenkin. Nopeasti menin majakalle. Ainoa tuulensuoja meribunkkerin meriseinusta. Kokeiltiin myös Loodea, mutta ei elämää tuossa kelissä.. Jänkäkurppa pomppasi sentään tien laidalta vuodariksi.

Loppupäivä rötväilyä ja aseman putsausta turhasta kamasta. HP kaivoi puoli jätesäkillistä turhaa ja Jukka pisti yhden pyörän kondikseen. Pihalla keltahemppo jaksoi siristä hetken aikaa. Gusse ilmoitti nähneensä jossain päin maailmaa 13000 kuovisirriä. Ja monta tieteellistä lajia, joista meillä ei mitään hajua..

Mati lähti jälleen lintulaskentoihin Hiidenmaalle ja nyt meillä tosiaan oma kurikoer Donna elättinä. Eiköhän tulla toimeen. Pitäähän oma vahtikoira olla lintuasemalla. Aamulla Loodeen pointsaamaan oma merirari :)

Henkilöt: M.Martinson, J.Ojala, J.Hauru, H.Pietarinen

Lajimäärä: 72

Sää: 7.00, +3, 17 NW, 8/8, >20km
15.00, +4, 20 NNW, 8/8, 10-20km

20-04-2007-1

20-04-2007-1

20-04-2007-2

20-04-2007-2

20-04-2007-3

20-04-2007-3

HP,Hape

vanha

April 19, 2007 15:00

Herättiin normaalisti. Hape jo normaalisti ennen auringonnousua. Aamu oli aika kohtuullinen, staijia  baarin seinustalla pari tuntia ja mitään ei oikeastaan muuttanut.  Uusiksi muuttajiksi kuitattiin punakuiri ja 2 muuttavaa suokukkoa. Tuhkaselkälokki paineli itään.  Kyllästyttiin ja tultiin nauttimaan aamupalaa asemalle, kaikilta vähän veto poissa, tunnin tirsat virkisti kummasti.

Päivällä tuuli yltyi melkein myrskyksi, todettiin et kaik on menetetty tältä päivältä, vettäkin alkoi tulla kuin esterin persiist, no nyt saadaan aseman vesipäälärit täyteen. Tehtiin pieni retki Vääpelin ja Laadlan ympäristössä, ei oikeastaan mitään haviksia siltä suunnalta.
Päätettiin saunoa, olipa taas aivan ihanaa, siis saunominen. Eräs ulkomaankauppaministeri sai kyytiä saunan jälkeen. Ja sääliksi kääy suomen kansaa, taas kerran poliitikot kusetti urakalla ja köyhät uskoi kaikkiin lupauksiin tässä taaas nähdään miten vilunki jne..

Yritetään huomenna uudestaan paremmilla voimilla, tosin huonoa säätä on luvassa moneksi päiväksi eteenpäin.

Henkilöt: M.Martinson, J.Ojala, J.Hauru, H.Pietarinen

Lajimäärä: 86

Sää: 7.00, +6, 2 W, 1/8, >20km
12.00, +7, 12 W, 7/8, >20km
17.00, +4, 13 W, 8/8 (sadetta), 2-4km

19-04-2007-1

19-04-2007-1

19-04-2007-2

19-04-2007-2

20-04-2007-3

20-04-2007-3