Menu

Rönnskär

Station Feed

Authentication Required

You need to log in to post entries. Please click the Login button in the top-right corner.

Roland

vanha

May 20, 2020 15:00

Iltapäivällä saapui haahkaryhmä kahdessa erässä saareen. Iltapuhteena haavien vuosihuoltoa ja ilta-arktikan puuttumisen päivittelyä. Hysyjä, etenkin sieppoja saaressa mukavasti ja fällametsästä löytyi pikkusieppo.

Henkilöt: Pekka Ikonen, Timo Toivonen, Harri Koskinen, Joona Koskinen, Inka Voutilainen & Roland Vösa

Lajimäärä: 41

Sää: aurinkoista ja vilpoisaa pohjoisenpuoleista tuulta

JHi

vanha

May 19, 2020 15:00

Aamupäivällä Inkoosta päin vyöryi sumurintama, joka vei näkyvyyden muutamaksi tunniksi hetkittäin kokonaan, hetkittäin vain osittain. Sen lomassa viuhtoi jonkin verran Gaviaa, joita summasin verkkokierrosten välissä parisataa. Jussaröstä ja Porkkalan luotisikärjestä nähdyt jääkuikat nuijasin tyylipuhtaasti.

Etelärannikon asemia on hellitty kaikenlaisilla kivoilla lajeilla. Jurmossa oli tuossa jokin aika sitten harmaapääsirkku, ja Haliaksella oli tänään hemprichii-sepeltasku sekä mehiläissyöjä, joten toiveet olivat korkealla.

Päivän laji löytyikin vanhan Luotsitalon nurkalta langalta istumasta: kesykyyhky, renkaaton lintu! Jonkin aikaa mökkiin tutustuttuaan pulu otti siivet alleen ja suunnisti suoraan etelään niin kauas kuin kiikarilla saattoi seurata. (Jokin minussa kyllä yrittää vihjata, että rarisirkut, meropsit ja sepeltaskut olisivat kesykyyhkyä kivempia, mutta näinhän ei tunnetusti ole.) Luotsitalon nurkilla hiippaili myös naaraspukuinen, resuisen näköinen mustaleppälintu. Eteläisin suuntiin kohti Tallinnaa paineli muuten myös vanha mustavaris. Mitä lienee tuuminut.

Pajulintuja oli selvästi tullut saareen (44 rengastusta).  Linnut olivat muutenkin selvästi vaihtuneet, sillä eiliset leppälinnut ja sinirinnat loistivat tänään poissaolollaan, paitsi länsikärjen lurittelevä leli-koiras, joka vain jaksaa laulaa surumielistä säettään. Tulipa verkoista muuten myös hautomalaikullinen punatulkkunaaras.

Ensimmäiset haahkanpullukset aamupäivällä vesillä Träskön rannassa. Pesintään viitannee myös katajikon verkoista tullut hautomalaikullinen punatulkkunaaras. Päiväperhospuolella nokkos-, neito- ja lanttuperhoset, kangasperhonen, paatsamasinisiipi ja sataman rinteessä helmihopeatäplä.

Länsikärjen koskelonuutuille on sattunut jokin ekokatastrofi, sillä niissä oli kylmiä munia ja yhteen oli tunkeuduttu alakulman läpi. Lieneekö ollut oksalla taiteillut supikoira? Betonilaiturin lähellä oli sentään hautova emo. Jätin rengastushuoneeseen vähän vaharengasvahaa, jos jollakulla on viitseliäisyyttä seurata pesintää.

Poistuin saaresta alkuillasta.

Henkilöt: Jukka Hintikka

Lajimäärä: 76

Parhaat: mustaleppälintu, kesykyyhky

Rengastukset: 53

Sää: Länsituuli, aamulla ajoittaista sumua, iltapäivällä sadekuuroja

JHi

vanha

May 18, 2020 15:00

Päivän ääni oli leppälintu, joka lauloi miltei koko päivän taukoamatta surumielistä säettään Fällametsän haavoissa. Päivä oli kylmä, eikä näkyvää muuttoa ollut aamulla kuin nimeksi. Rengastuspuolelta hauskimpina kolme komeaa koirassinirintaa ja Rönskillä keväällä varsin vähälukuinen ruokokerttunen.

Illalla alkoi mennä vielä jossain keskellä Suomenlahtea vesilinturähmää, jota ei tehnyt mieli katsella. Lajeja kertyi ihan huomaamatta mukavasti, vaikka varsinaista lintupäivän fiilistä ei tänään päässyt kokemaan.

Henkilöt: Jukka Hintikka

Lajimäärä: 86

Rengastukset: 20

Sää: Luoteistuuli, kääntyi illaksi länteen

AF

vanha

May 17, 2020 15:00

Fint väder men morgonen väldigt tyst. Lite senare blev det lite mer liv i luckan, en del vitkindade gäss, också lite prutgäss, enstaka flockar myrspov samt en del lommar. Mera fåglar i näten också. Och till sista också några rovfåglar, som lyst med sin frånvaro hela veckan. Makilo hjälpte oss att hitta en flock på 8 ägretthägrar som sträckte högt mot nordväst. En helt trevlig dag som avslut på vår sejour här.

(Saavuin klo 21.30. Vähänlaisesti haviksia. -JHi)

Henkilöt: Annika Forsten, Antero Lindholm, Jukka Hintikka

Lajimäärä: 73

Parhaat: Egralb

Rengastukset: 29

Sää: Svag SW, senare W vind, halvklart, åska i norr, men inget regn här.

AF

vanha

May 16, 2020 15:00

Dagen började dåligt med ett stort regnområde som närmade sig precis söder om oss. Ingen ringmärkning alltså och sträcket började vi räkna först efter regnet kl 8:30. Snabbt upp på bunkern i samband med att regnet började avta och snart kom som väntat lomsträcket igång. På två timmar 751 lommar mot öster. Sedan regn igen men efter det hade vi en ljus brelle mot sydost och en bivråk som först sågs extremt långt ut, det tog 10 min för den att nå Makilo. Sedan regn igen. Kvällsträcket, i västlig vind 15m/s samt regnskurar, var nästan noll.

Henkilöt: Annika Forsten, Antero Lindholm

Lajimäärä: 62

Parhaat: Stepom

Sää: Regn länge på morgonen och skurar hela dagen. Svag sydväst på förmiddagen ökande till 15m/s och till kvällen vridande till väst. Bra sikt.

ALi

vanha

May 15, 2020 15:00

Aamuherätys klo 4 ei ollut lainkaan miellyttävä, kun ensi vilkaisu ulos paljasti tuulenpuuskien heiluttavan pensaiden ja puiden latvoja, sateen ropisevan ikkunaan ja salamakin välähti. Rintama oli kuitenkin varsin kapea ja ohi ennen viittä, mutta useampi sen kaveri kävi häiritsemässä oloamme päivän aikana. Ihan kelvollinen päivä tästä kumminkin tuli. Kohokohta oli peltosirkku, joka istui länsipuolen korkeiden haapojen latvoissa noin minuutin, minä aikana se ehdittiin ohjeistaa nähtäväksi myös Mäkiluodon etelätykin ja Pampskatanin havainnoijille. Kahlaajia muutti jonkin verran, mm. 65 isosirriä. Muuten ei mitään suuria kohokohtia, mutta tuntui sentään vähän keväältä välillä.

Henkilöt: Annika Forsten, Antero Lindholm, Jussi Lindström

Lajimäärä: 65

Parhaat: Peltosirkku

Rengastukset: 29

Sää: SW4, 8/8, 15000m, 4 ℃, Useita sadekuuroja, tuuli heilui luoteen ja lounaan välillä ja voimakkuus vaihteli 2-12 m/s.

ALi

vanha

May 14, 2020 15:00

Pesivät linnut ovat keväällä aina seuranamme, mutta muuttolintujen osalta tämä oli kyllä niin hiljainen päivä kuin toukokuun puolivälissä voi olla. Vakioverkkojen ja niiden välillä olevien lisäverkkojen operointi viiden tunnin vakioajan vaatii n. 11,2 km kävelyä. Tänään siis vähän runsaan kilometrin välein verkossa keikkui tipi. Näkyvää muuttoa ei ollut oikein aamulla, päivällä kuin illallakaan. Eilen vähän aloitelleet allitkin olivat päättäneet jättää aloittelemisen toistaiseksi. Päivän pelasti hieno jääkuikka, joka ohitti Träskön puolelta pienessä kuikkaparvessa heti aamunkoitteessa.

Henkilöt: Annika Forsten, Antero Lindholm

Lajimäärä: 60

Parhaat: Jääkuikka

Rengastukset: 9

Sää: NW2, 7/8, 20000m, 4 ℃, tuuli voimistui sitten -> 8m/s ja kääntyi länteen, ja päivän aikana tapahtui paljon sään vaihtelua, räntääkin välillä, välillä aurinkoa

AF

vanha

May 13, 2020 15:00

Morgonen mycket tyst trots skaplig SSE vind, kanske pga inkommande regnväder i sydväst. Från tidig morgon några vitkindade gäss flockar (1712/17a), men det tog slut ganska snart. Regnet nådde oss kl 8 och vi stängde näten. Kl 9:30 var det paus i regnet och då fick lommarna brått. Största flocken var på 59, totalt 187 på en timme och mer hade det varit om man hade hunnit med. Sen regn igen, och vila. På eftermiddagen kompade vi norra delen av ön (medan andra lekte krig på den södra). Från 17:30 då det var nästan kavlugnt räknade vi ejdrar och annat, samt staijade till 20:30. Från 19:30 utmärkt sikt och samtidigt började allorna sträcka, på en timme räknade vi 11470 samt 33 lommar och en par labbar långt borta i söder.

Henkilöt: Annika Forsten, Antero Lindholm

Lajimäärä: 64

Rengastukset: 9

Sää: SSE 5 på morgonen, men redan från 8 regn och snö. Sedan en timme paus 9:35-10:35 och sedan regn igen till 11. Efter det mojnade vinden och på kvällen efter 19:30 lugnt och mycket god sikt.

AF

vanha

May 12, 2020 15:00

En ganska så tyst dag. Sikten god, och vi gjorde vårt bästa med Jussi som var på dagsbesök, men trots det få lommar och annat. Glädjeämnen: 2 göktytor ringmärktes och 4 kustlabbar sträckte. Dagens  höjdpunkt var när Rolle ringde om en svart stork som sträckte lång norr om lotsstationen, som vi efter lite panik lyckades hänga in.

På kvällen otrolig sikt Och ljus, det gick att bestämma allor och mullor långt bakom Kallbåda fyr. Vi såg också hela 50 lommar på kvällen, mer än på morgonen. För första gången var det också många gånger fler allor än mullor på kvällssträcket, några tusen mot ett hundratal.

Obsarna finns i Tiira, samt på

https://www.trektellen.org/count/view/2682/20200512

Ringmärkningarna finns på:

https://www.trektellen.org/count/view/2749/20200512

Henkilöt: Annika Forsten, Antero Lindholm, Jussi Lindström

Lajimäärä: 67

Parhaat: Cicnig

Rengastukset: 23

Sää: På morgonen nordväst 7m/s, senare vridande till sydväst och ökande till 10m/s, 3/8

ALi

vanha

May 11, 2020 15:00

Aamulla ei tuullut aivan älyttömästi, mutta siihenpä positiiviset huomiot säästä melko lailla rajoittuvatkin. Heti aamusta muutama pisara vettä, eikä verkkoja avattu. Saaressa kumminkin sinirinta, käenpiika ja itse käkikin. Aamun aikana kohosi ensin merisuvun tapainen ilmiö, sitten laaja vesisaderintama, joka muuttui räntäsateeksi. Välillä maa oli valkoisena. Iltapäivällä sade loppui, mutta 10-13 m/s luoteesta tuotti varsin viileän fiiliksen. Komppailtiin ja kuittailtiin univelkaa.

Henkilöt: Annika Forsten, Antero Lindholm

Lajimäärä: 56

Sää: SW3 -> NW 13m/s, 8/8, aamulla sumua, 5000m, 6 ℃ -> 3℃, vettä ja räntää yhdeksästä kolmeen