Menu

Rönnskär

Station Feed

Authentication Required

You need to log in to post entries. Please click the Login button in the top-right corner.

Touko

vanha

May 15, 2021 15:00

Pieni pudotuskeli oli tuonut hieman lintuja saareen. Pasi rengasti komean sinirintakoiraan, ja verkoilla oli välillä jopa kiirettä.

Aamun arktikameno todella vaisua, sittisnaaras muutti kuitenkin eteläkaakkoon bunkkerin ohi, ehkä laskeutui saareen. Iltapäivällä Touko ja Taito käväisivät Mäkiluodossa bongaamassa nummikirvisen.

Nisäkäspuolen havaintona mainittakoon supikoira, joka löntysti bunkkerin rantaa pitkin jokin saalis suussaan.

Illalla länsituuli sai käyntiin voimakkaan allimuuton, mutta linnut menivät pääosin kaukana ulkomerellä. Tyhjennettiin huussi ja sauna lämpesi.

Henkilöt: Touko Torppa, Pasi Pirinen, Petriina Munck, Taito Pirinen

Lajimäärä: 74

Parhaat: Sitruunavästäräkki

Rengastukset: 19

Sää: Kohtalaista itätuulta, sadekuuroja. Päivällä tyyntä ja 13 °C. Illalla tuuli kääntyi länteen.

Touko

vanha

May 14, 2021 15:00

Damski & Jämsä saapuivat päiväretkelle.

Arktikameno melko vaisua, lähinnä kuikkia muutti, gaviasumman ollessa vajaa 500. Pamskatanin avulla nähtiin kärjen päältä yksin muuttanut jääkuikka. Kiva havainto oli myös saaren päältä lounaaseen lentänyt vanha mustavaris.

Jonkin verran uusia lintuja oli saapunut saareen, laulavina havaittiin mm. pensassirkkalintu, pari punavarpusta, pikkusieppo (2kv k) ja yllättävimpänä keskellä päivää hetken haavikossa laulanut kehrääjä. Urpiaiskoiras pitää reviiriä saaressa.

Illalla Pasi haki asemalle viikonlopuksi Petriina Munckin ja Taito Pirisen.

Henkilöt: Touko Torppa, Pasi Pirinen, Sakari Damski, Markku Jämsä

Lajimäärä: 78

Parhaat: Jääkuikka

Rengastukset: 10

Sää: Puolipilvistä, aamulla kevyttä itätuulta joka voimistui iltapäivällä.

Touko

vanha

May 13, 2021 15:00

Mukava vierailla saaressa viiden vuoden tauon jälkeen. Miehittäjien lisäksi helatorstain päiväretkelle saapui kolmikko Damski, Nordman & Lindström.

Päivän laji oli kuikka, joita määritettiin noin 800, gavioiden yhteissumman ollessa 1280 muuttavaa lintua. Muuten muutto rauhallista, mustalintuja ja alleja muutti merellä melko vähän. Jalohaikara nähtiin Pampskatanin avustuksella lentämässä itään kolmen harmaahaikaran kanssa.

Paikallisia lintuja saaressa melko vähän, hysäreiden runsaimpina lajeina olivat hernekerttu, pajulintu ja leppälintu. Pasi sai verkoista 22 lintua.

Illalla saunottiin.

Henkilöt: Touko Torppa, Pasi Pirinen, Sakari Damski, Magnus Nordman, Jussi Lindström

Lajimäärä: 75

Sää: Aurinkoista, tuuli E-SE 4-7 m/s. Lämmintä, iltapäivällä 18 astetta.

Touko

vanha

May 13, 2021 15:00

Mukava vierailla saaressa viiden vuoden tauon jälkeen. Miehittäjien lisäksi helatorstain päiväretkelle saapui kolmikko Damski, Nordman & Lindström.

Päivän laji oli kuikka, joita määritettiin noin 800, gaviasumman ollessa yhteensä 1280 muuttavaa lintua. Muuten muutto rauhallista, mustalintuja ja alleja muutti merellä melko vähän. Jalohaikara nähtiin Pampskatanin avustuksella lentämässä itään kolmen harmaahaikaran kanssa.

Pasi sai verkoista 22 lintua. Saaressa lintuja kohtalaisen vähän, hysäreiden valtalajeina hernekerttu, pajulintu ja leppälintu.

Illalla saunottiin.

Henkilöt: Touko Torppa, Pasi Pirinen, Sakari Damski, Magnus Nordman, Jussi Lindström

Lajimäärä: 75

Parhaat: Jalohaikara

Rengastukset: 19

Sää: Aurinkoista ja lämmintä, tuuli E-SE 4-7 m/s.

Timo T

vanha

May 12, 2021 15:00

Lämmintä on, mutta missä rarit tai edes tavalliset. Koistinen enteili mustalinnun tulemista ja alkuun vähän näyttikin siltä kun Porkkalanselän linnut lähtivät liikkeelle. Mutta kun ei. Eipä niitä niin paljoa ollut.  No tulihahan verkoista sentään pensaskerttu. Täytyy olla tyytyväinen siihen mitä sai, jäihän sitten varastoon seuraavaan kertaan.
Niin se on, että vanhat vaihtoon. Verekset voimat peliin.
Ei sitten muuta kuin pillit pussiin, loppusiivous ja kohti mannerta.
  Ensi kerralla sitten.

Henkilöt: Timo Toivonen

Lajimäärä: 46

Rengastukset: 12

Sää: Kaakkoinen rarituuli pyyhkii yli saaren. Lämmintä.

Timo T

vanha

May 11, 2021 15:00

Turhaan vähättelin eilen pudotussäätä. Olin väärässä. Mutta tänään ei ollut pudotussäätä. Kamppailin vakion läpi lähes tyhjiä verkkoja katsellen. Rengastuksia viisi. Tosin yksi sitäkin parempi, vanha sinirintakoiras. Muutolla kolme vanhaa pikkulokkia täytyy myös mainita.Iltapäivällä avasin ikkunan päästääkseni lämpimän ilman sisälle. Bonuksena sisälle tulikin haarapääsky, joka pienen jahdin jälkeen sai jalkaansa kiiltävän renkaan. Kyllä tuuletus aina kannattaa.
  Vakion aikana istuskelin bunkkerilla ja kun muuttokaan ei ollut kovin kummoista niin seurailin teinimerihanhien puuhastelua Norrkobbenilla, ehkä ensi vuonna siellä jo pesitään. Mutta mitä tämä latvalaho kolli oikein puuhaa. Lentää naaraan (oletan sukupuolet näin) perässä metsän läpi ja törmää männyn latvaan. Onnekseen matkaa maahan on riittävästi ja pahemmilta vaurioilta vältytään. Ja tunnin kuluttua taas tömähdys mäntyyn. Toiset eivät ilmeisesti koskaan opi.

Henkilöt: Timo Toivonen

Lajimäärä: 48

Rengastukset: 6

Sää: Heikkoa tuulta, iltapäivällä T-paitakeli.

Timo T

vanha

May 10, 2021 15:00

Yön aikana suurin saderintama ohitti saaren, mutta ei siitä ollut kunnon pudotussääksi. Tai jos oli niin linnut putosivat jo Viroon tai jonnekin sisäsuomeen. Rintaman rippeet kiusasivat kuitenkin puoleen päivään, mutta sade oli heikkoa ja ajoittaista.Sen verran annan kuitenkin periksi, että niinkauan kun sadetta ripsutteli tuli joka verkkokierroksella uusia lintuja. Kymmenkunta leppälintua, neljä hernekerttua, mustapääkerttu, kirjosieppo ja fyllareita. Kun sateet loppuivat palattiin tuttuun punarintateemaan. Yllättävän monella linnulla oli paha punkkiongelma. Laskin eilisistä punarinnnoista, että lähes joka viides köyhä oli saanut punkin tai useammankin. Ennätyksen nappasi kuitenkin laulurastas, jolla oli kahdeksan punkkia. Kyllä lintujenkin pitäisi hoitaa jokailtainen punkkisyyni huolellisemmin.
Iltapäivän aurinko herätti myös aseman pihan muurahaispesän, joka on pihastaijauspaikan penkkirivin päässä. Varomattomasti istuin penkille ja ei aikaakaan kun jalkani olivat täynnä muurahaisia. Pakoonhan siitä oli lähdettävä muurahaisten mannerheimintieltä.
Ja nyt vielä se punkkisyyni.

Henkilöt: Timo Toivonen

Lajimäärä: 47

Rengastukset: 43

Sää: Aamusta alkaen pitkin päivää sateen ropinaa. Iltapäivällä selkenevää ja illalla jo oikein hienoa auringon paistetta ja tyyntyvää.

Timo T

vanha

May 9, 2021 15:00

Selkeästi erilainen aamu kuin eilen. Punarintaa jo tupsahteli verkkoihin ennenkuin ennenkuin ne kaikki olivat pyynnissä. Pajulintu lauloi ja peukaloiset rätisivät pensaissa. No lajisto  toki olisi voinut olla monipuolisempi. Muutama hippiäinen, tiltaltti, pajulintu ja yksi ainokainen kirjosieppo. Niin ja jokunen laulurastas. Ja loput puuduttavasti punarintoja. Havainnointi jäi lähes kokonaan väliin. Hanhia (valkkareita) ilmeisesti meni jonkin verran, kun aina välillä havahduin pään päältä kuuluviin ääniin.
Samalla tavalla pikkukuoviparvi a7 tuli havaituksi, lisäksi Satamaluodolla neljä paikallista.
Puolilta päivin verkot pauloille. ja länsiniemen komppausta.
  Huussin kuiviketilanne on jo punaisella ja kävin satamavajassa tarkastamassa löytyisikö sieltä lisää. Vaan eipä ollut. Istuin siinä sitten laiturilla katsellen lapintiiran kalastelua ja kuinka sitä kiikari sitten osuikin vastarannan kivijalan päällä selin olevaan mustaan rastaaseen. Lintu käännähti, jolloin selkeä valkoinen sepel tuli näkyviin. Kyllä kuivikeasiat ovat tärkeitä ja palkitseviakin. Taas se tuli todistettua.

Henkilöt: Timo Toivonen

Lajimäärä: 45

Parhaat: Sepelrastas

Rengastukset: 76

Sää: Aamulla heikkoa tuulta, joka päivän mittaan voimistui merituuleksi. Alkuun aurinkoista ja loppupäiväksi lisääntyvää pilvisyyttä.

Timo T

vanha

May 9, 2021 15:00

Selkeästi erilainen aamu kuin eilen. Punarintaa jo tupsahteli verkkoihin ennenkuin ennenkuin ne kaikki edes olivat pyynnissä. Pajulintu lauloi ja peukaloiset rätisivät pensaissa. No, lajisto  toki olisi voinut olla monipuolisempi. Muutama hippiäinen, tiltaltti, pajulintu ja yksi ainokainen kirjosieppo. Niin ja jokunen laulurastas. Ja loput puuduttavasti punarintoja(61). Havainnointi jäi lähes kokonaan väliin. Hanhia (valkkareita) ilmeisesti meni jonkin verran, kun aina välillä havahduin pään päältä kuuluviin ääniin.
Samalla tavalla pikkukuoviparvi a7 tuli havaituksi, lisäksi Satamaluodolla neljä paikallista.
Puolilta päivin verkot pauloille. ja länsiniemen komppausta.
  Huussin kuiviketilanne on jo punaisella ja kävin satamavajassa tarkastamassa löytyisikö sieltä lisää. Vaan eipä ollut. Istuin siinä sitten laiturilla katsellen lapintiiran kalastelua ja kuinka sitä kiikari sitten osuikin vastarannan kivijalan päällä selin olevaan mustaan rastaaseen. Lintu käännähti, jolloin selkeä valkoinen sepel tuli näkyviin. Kyllä kuivikeasiat ovat tärkeitä ja palkitseviakin. Taas se tuli todistettua.

jk.
Ikkunastaijausta. Oli ihan pakko kertoa vielä uusimmasta vuodenpinnasta. Aseman edessä on kataja, joka näkyy aina uloskatsottaessa. Yleensä komea kivitaskukoiras tai kaksikin hallinnoi sen latvaa. Mutta nyt siinä päivystikin, jos mahdollista vieläkin komeampi koiras, nimittäin pensastasku.
  ja vielä ikkunahavainto komeita koiraita sarjassa;
leppälintu.

Henkilöt: Timo Toivonen

Lajimäärä: 47

Parhaat: Sepelrastas

Rengastukset: 76

Sää: Aamulla heikkoa tuulta. Päivällä voimistuvaa merituulta ja pilvistyvää.

Timo T

vanha

May 8, 2021 15:00

Aamu alkoi suurin toivein. Mutta totuus valkeni muutaman jakson kuluttua. Lomakkeelle ei tullut juuri mitään havaintoa. Verkkopuolella oli sama valitus, ei lintuja. Kesän airueina kuitenkin kolmen haarapääskyn parvi lennossa bunkkerin yli. Saas nähdä.
  Vaikka muuttoa ei ollut niin muuta mielenkiintoista  seurattavaa oli kuitenkin. Kymmenen teini-ikäistä merikotkaa aiheutti paniikkia Galjonsgrundetilla risteilemällä edestakaisin pitkin ja poikin saarta. Kovahermoisimmat  haahkamammat palkitaan, tulokset julkaistaan parinviikon kuluttua haahkalaskennan jälkeen. Viiden merikotkan yhteistyö palkittiin Flatgrundetetilla haahkapaistilla. Yhteistyö on poikaa!
Rusanen, Kivekäs ja Ojala mantereelle. Nyt on vapaat kädet näkemiselle. Ja heti toimi.
Saapuessani takaisin asemalle 15 pikkukuovia komeasti busterin edestä Flaatin yli.
No siihen se sitten tyssäsi. Loppuilta taas tavanomaista tyhjän tapittamista. Mutta huomenna kaikki on toisin?

Henkilöt: Pekka Rusanen, Kaija Kivekäs, Markku Ojala, Timo Toivonen

Lajimäärä: 54

Sää: Aamulla tyyntä, mutta vietävän kylmää. Iltapäivällä sää selkeni, tuuli koveni, kääntyi luoteesta lounaaseen  ja meri muuttui kuohupäiksi.