Rönnskär
Station Feed
Authentication Required
SeppoN
September 26, 2025 04:31
25.9.2025
Tuuli onneksi hieman heikompaa kuin edellisinä päivinä, WNW-W 5-6 m/s. Lämpö kipusi puolenpäivän jälkeen 16 asteeseen, taivas pilvetön tai puolipilvistä, näkyvyys yli 20 km, väreily aamupäivästä lähtien haittasi. Staijausta majakalla Antin voimin, Seppo hieman apuna, vakion lisäksi klo 15 asti. Muutto ei ollut erityisen voimakasta, allimäärät kuitenkin kasvavat päivä päivältä, tänään 1908, lisäksi VL 1303. Kuikkia ja kaakkureita muutti yhteensä 46, 2 härkälintua, haapanoita 205, taveja 29, tukkasotkia + mar/ful 43, haahkoja 114, mustalintuja 59, pilkkasiipiä 17. Nuori haarahaukka ilahdutti viipyen saaressa jonkin aikaa varisten kiusana. Muita petoja niukasta, 3 piekanaa ja 36 varpushaukkaa. Kahlaajia 6 lajia, mainittavin 19 meriharakan parvi. Kyyhkyjä odoteltiin turhaan, vain 6 uuttua ja 317 sepelkyyhkyä. Varpuslintumuutto oli heikkoa, 53 hirua ja 15 HDR ehkä mainittavin. Kulorastaita oli kuulemma mantereella liikkunut runsaasti, Rönskillä havaittiin vain 1. Jos tulivat merelle, menivät näkymättömissä erittäin korkealla. Räksiä havaittiin 1 ja syksyn eka punakylki tuli verkosta.
Verkkopyynti alkaa tuottaa tulosta. Pyyntiä oli aamuvarhaisesta iltaseitsemään Sadun, Pertin, Paulin ja allekirjoittaneen kiertäessä verkkoja. Yhteismäärä 231 rengastuksista koostui vajaasta sadasta hippiäisestä, paristakymmenestä punarinnasta, saman verran peukaloisia, lähes 30 tiltalttia, 5 pajulintua, lehtokerttu, hernekerttu, 6 mustapääkerttua, 20 puukiipijää, parikymmentä sini-, kuusi- ja talitiaista. Nuori koiras pikkutikka sai renkaan, taisi olla syksyn eka. Sadulla oli juhlapäivä kun viiden tonnin rengastuksen raja rikkoutui.
Iltapäivällä hain tuoreita voimia mantereelta; Leena, Aulis ja Jari saapuivat saareen. Sauna oli lämmitetty sillä aikaa. Lajeja havaittiin yllättävästi 83, rengastuksia 231.
Havainnoijat: Antti Below, Leena ja Satu Hintsanen, Jari Huttunen, Pauli Järvinen, Aulis Koskinen, Seppo Niiranen, Pertti Uusitalo.
AB
September 24, 2025 21:17
Kymmentä metriä sekunnissa oli tuuli edelleen, mutta taivas pilvetön ja aamu viileä. Sepelkyyhkymuutto alkoi vilkastua, muutolla havaittiin 5552 yksilöä. Uuttuja muutti 24. Eilisen kurkimuuton rääppiäisinä meni vielä 1916 kurkea, pääasiassa aamupäivällä. Iltapäivällä muutto oli niiden osalta taputeltu. Hiiihaukkoja muutti 23 ja piekanoita 4.
Allekirjoittaneelle aiheutti sydämentykytyksiä falco, joka löytyi Salmenin päältä ja katsoin ensin nuolihaukaksi. Se lensi kuitenkin ison falcon tyyliin jämäkästi muutaman kerran pikkulintuja jahtaillen pohjoiseen, oli päältä tasavärinen, hoikka ja pitkäsiipinen ja kalalokkia ja nisaria hieman kookkaampi ainakin siiven kärkiväliltään. Pyrstö vaikutti hieman muuta yläpuolta vaaleammalta. Vatsa oli vaalea. Kerran se otti pidemmän jahdin kiihdyttäen kovaan vauhtiin alas merenpintaan ja häviten saaren taakse ilmeisesti ilman tulosta. Kamera ei tarkentanut lintuun, mutta otin kuvia saareen tähtäämällä sen lentäessä saarten yllä. Muutamassa kuvassa tarkennus on osunut, mutta linnun kulma ei ole paras mahdollinen ja etäisyyttä on kilometrin verran. Pitää tutkia kuvia kotona isommalta ruudulta ja jos tarvetta, laittaa ne isoille pojille. Lintu hävisi kymmenen minuutin seurannan jälkeen Porkkalan merivartioaseman kohdalta pohjoiseen. Mikä lie vai liian auringonporotuksen aiheuttama hallusinaatio...
Rengastuspuolella vihdoin vilkkaampi päivä. Rengastuksia noin 170 monipuolisella lajistolla, mutta ilman erikoisuuksia. Iltapäivällä miehistössä muutoksia; Huttunen ja Kuisma ulos ja Uusitalo sisään.
Havainnoijat samat kuin eilen ja Pertti Uusitalo.
SeppoN
September 24, 2025 03:48
23.9.2025
Ja kova tuuli vaan jatkuu, nyt se kääntyi luoteeseen ja odotukset erään lajin suhteen olivat korkealla. Tuuli oli koko päivän 11-16 m/s, puuskissa lähenteli 20. Lämpökin pyörii 10 asteen molemmin puolin, näkyvyys koko päivän yli 20 km. Muutama pieni/pienehkö sadekuuro saatiin, mutta se ei haitannut menoa. Ja menihän niitä kurkia. Vakiolla muutti 1088 (klo 7.10-11.10). Sitten niillä oli taukoa - vain 15 kurkea meni, staijausta oli kuitenkin klo 12.30 asti, jolloin alkoi sataa. Havainnoijatkin pitivät taukoa, muutama sadekuuro oli puolen päivän jälkeen. Havainnointi alkoi uudelleen klo 15.30 jatkuen klo 19.30 asti. Luultavasti menetimme jonkin verran parvia tuossa välissä, vaikka aina joku kävi ulkona tarkistamassa tilannetta taivaalla. Klo 15.30-16.00 kurkia muutti jo 1220 ja ensimmäiset näkyivät Antin kiirehtiessä bunkkerille. Kurjet puolen tunnin jaksoissa: klo 16.00: 2309, 16.30: 1426, 17.00: 4167, 17.30: 2675, 18.00: 965, 18.30: 969, 19.00: 669. Yhteensä aseman uusi ennätys 15 503. Antti ja Jari hoitivat suurimmmaksi osaksi staijauksen meidän muiden ollessa lähinnä avustajia.
Muita päivän havaintoja: valkoposkia muutti 102, sepelhanhia 50, A/B 74, alleja 237, mustalintuja 388, merikotkia 15 p, sinisoita 8, nisareita 82, lago, hiirihaukka 9, subareita 1, ampuhaukka 2, sepelkyyhkyjä 2956, kangaskiuru, lapinkirvinen. 4 katajikon verkkoa oli auki tunnin verran illalla antaen peukaloisen ja punarinnan. Lajeja 64, rengastuksia 2.
Kun ei olla päästy ollenkaan kalastamaan siikaa, niin onneksi toimme mukanamme Jarin kanssa kaksi Tuusulanjärvestä keväällä kalastettua ja pakastettua kuhaa. Iltaruuaksi oli Hesarin elokuinen mainio resepti, värikäs kuhapelti.
Havainnoijat: A. Below, S. Hintsanen, J. Huttunen, P. Järvinen, O. Kuisma, S. Niiranen.
SeppoN
September 23, 2025 03:54
21.9.2025
Kova tuuli jatkuu, tänään lounaasta 7-11 m/s, puuskissa illalla jopa18. Lämpö nousi 18 asteeseen, sateet onneksi jäivät tänään olemattomiksi. Vakio hoidettiin Ilman Anttia, joka kärsii mahdollisesti samasta flunssasta kuin Oiva aiemmin ja päätti lepäillä tämän päivän. Päivästaijaustakin oli useamman tunnin. Rengastuksessa viritettiin useampi verkko kuin muina lähipäivinä: pihakoivikko, katajikko, bunkkerikoivikko, notko ja bunkkeripetoverkotkin olivat iltapäivästä iltaan pyynnissä. Satu oli päärengastaja Paulin hoitaessa pihan verkot. Muutolla sepelhanhia 118, haarahaukka näyttäytyi päivällä mantereen päällä, ruskosoita 6, sinisuo 2, nisareita 88, hiirihaukkoja 35, piekana, 12 perbuttia, 6 tinnua, 4 subaria. Kalalokkimuutto oli taas selkeää, reilu 800 ja 300 paikallistakin. Oivan jaloista lähti suopöllö. Niittykirvisiä muutolla 384 ja 35 paikallista. Rengastuspuolella Satu rengasti nisarin, lehtokertun, harmaasiepon, jokusen sinitiaisen ja loput olivatkin lähinnä hippiäisiä. Lajeja 61, rengastuksia 46.
Miehitys: A. Below, S. Hintsanen, J. Huttunen, P. järvinen, O. Kuisma, S. Niiranen
AB
September 22, 2025 20:37
Kovin tuulinen päivä taas, puhallusta lännestä maksimissaan 23m/s. Jarin kanssa hoidimme aamuvakion, Oiva kierteli saaressa ja rengastajat pitivät muutaman verkon auki hetken, kunnes totesivat, että kolme kontrollihippiäistä riittää päivän saaliiksi. Aamuvakiolla nuori sirosuohaukka meni saaren itäreunalta etelään, mutta jäi määrittämättä, koska seurasimme ohi lentävää punakuiria ja havaitsimme haukan vasta sen mentyä ohitsemme. Muuta kivaa: kaksi muuttavaa meriharakkaa, länteen menevät ruokki ja riskilä sekä paikallinen suopöllö. Loppupäivä meni oleskellessa ja tuulen tyyntymistä odotellessa (mitä ei koskaan tullut), Satu ja Seppo kuskailivat puutavaraa majakalta verkkopitkosten tekoon.
Havainnoijat: A. Below, S. Hintsanen, J. Huttunen, P. Järvinen,O. Kuisma ja S. Niiranen.
SeppoN
September 22, 2025 05:42
17.9.2025
Koko päivän lounaistuulta vähintään 12 m/s ja sadekuuroja vähän väliä. Myös jonkin verran ukkosta. Vain katajikossa pidettiin muutamaa verkkoa pyynnissä puolitoista tuntia, pari hippiäistä rengastettiin. Vakiostaijaus alkoi seitsemältä, mutta loppui jo klo 8.45 kovan sateen takia. Pari muuta yritystä oli päivän aikana, mutta optiikka vain kastui. Lajeista mainittakoon myöhäinen vp ad mustaviklo, 10 paikallista valkovikloa, nuolihaukkoja 3 m, 5 p. Vihervarpusmuutto käynnistyy, lähes 500.
Lajeja 46, rengastuksia vain 2 hippiäistä.
Havainnoijat: A. Below, J. Huttunen, P. Järvinen, O. Kuisma, S. Niiranen
AB
September 21, 2025 07:36
20.9.2025
Aamusta alkaen kovaa sadetta ja myös kova tuulta (puuskat 17m/s lounaasta) eli ulos ei menty ennenkuin aamupäivällä sateen tauottua. Silloinkin ehdittiin olla ulkona vain hieman toista tuntia ennen seuraavaa sadetta. Vesilintuja liikkui merellä hieman; sepelhanhia 180, haapanoita 200 ja mustalintuja 430. Pikkulinnut eivät saareen tulleet ja rengastajien päivä oli staijareidenkin päivää tylsempi. Satu remontoi katajikon eli Itämetsän vanhan rengastuskojun ehempään kuntoon ja Seppokin osallistui koeistumalla sen. Rengastuksia vain 10.
Havainnoijat: A. Below, S. Hintsanen, J. Huttunen, O. Kuisma, S. Niiranen ja P. Järvinen.
SeppoN
September 19, 2025 05:15
19.9.2025
Tänään eivät sadekuurot meitä häirinneet, vaikka melko läheltä näytti niitä menevän. Tuuli aluksi SW 6, myöhemmin W-NW 6-11 m/s, lämpö nousi parhaimmillaan +18. Majakalla vakion hoitivat Antti ja Jari, jatkoivat siitä klo 15 asti. Antti kävi vielä iltakurjet staijaamassa klo 17-19.30. Verkkoja pystyi tänään pitämään paremmin auki. Avasin asemakoivikon verkot aamulla ja tulihan niistä mukavasti lintuja. Myös katajikko ja notko olivat auki, illalla hetken luotsimökin verkko. Rengastuksia kertyi 114, Satukin ehti illalla osallistua pulttaamiseen mm. kolmella nisarilla. Valtalaji oli tietenkin hippiäinen, myös punarintaa alkaa muuttaa enemmälti. Mustapääkertut ilahduttivat kahdeksalla rengastuksella, siinä tosin taisi atrapilla olla osuutta. Muutolla meni merimetsoja 420 ja paikallisia mukavasti 860, harmaahaikaroita 59 m ja 14 p. Myös haahkaa liikkui 236 ja35 p, allejakin 405. Pedoista mainittakoon 8 sinisuota, 9 mehiläishaukkaa, haarahaukka, 5 kalasääskeä ja vain yksi nuolihaukka. Kurkia muutti reilu 1600 ja sepelkyyhkyjäkin 300. Varpuslinnuista kirvisiä mukavasti: niittykirvinen 201 m ja 30 p, metsäkirvinen 51 m ja 10 p, 6 lapinkirvistä. Hömötiainen bunkkerimetsikössä oli syksyn ensimmäinen. Lajeja 77, rengastuksia 114.
Iltapäivällä Antti haki kaupalta Sadun, saadaan rengastukseen lisää tehokkuutta. Kaksi sotilaspoliisia kävi meitä alkuillasta moikkaamassa.
Havainnoijat: Antti Below, Satu Hintsanen, Jari Huttunen, Pauli Järvinen, Oiva Kuisma, Seppo Niiranen
SeppoN
September 18, 2025 03:55
18.9.2025
Sää edelleen tuulista ja sateista. Lämpö pyörii viidentoista asteen kieppeillä, tuuli SW 6-10 m/s, sadekuuroja pitkin päivää ja yötä.
Antti ja Jari ahkeroivat majakalla hoitaen vakion ja yhtäjatkoinen staijaus jatkui klo 16 asti. Paulin kanssa rengastettiin mitä sadekuurojen välissä pystyi pitämään katajikossa verkkoja pyynnissä. Oiva alkaa hiljalleen toipua flunssasta, mutta ulkonaoleskelu oli lähinnä pihapiirin ympäristössä. Allimuutto käynnistyi 340 linnun voimin, haahkojakin 113 ja 20 paikallista. Pedoista mainittakoon 31 mehiläishaukkaa, 4 ruskosuota, 5 sinisuota, nuori arosuo Mäkiluodon läheltä merelle, 151 varpushaukkaa, 15 hiirihaukkaa, 17 Per/But, nuolihaukkojakin vielä 7. Tundrakurmitsa kahlaajista mainittavin, myös ruokki muutti. Varpuslinnuilla oli mukavaa menoa: metsäkirvinen 38, niittykirvinen 169, västäräkki 245, peippo 1700, järri 36, vihervarpunen 783, PL 4764. Kehrääjä näkyi vielä illalla asemakoivikon ympäristössä.
Lajeja 69, rengastuksia 23, yli puolet hippiäisiä.
Havainnoijat: Antti Below, Jari Huttunen, Pauli Järvinen, Oiva Kuisma, Seppo Niiranen
AB
September 16, 2025 21:16
16.9.2025
Vakiota ehdittiin havainnoida tunnin verran, kunnes sade keskeytti. Muuttorivejä ehti tulla kaavakkeelle vain muutama, sillä aamu oli todella hiljainen. Sateen jälkeen menimme majakalle ja havainnointi jatkui siellä klo 16 asti sisältäen vähän yli puolen tunnin keskeytyksen kovan sadekuuron johdosta. Petoja muutti, muuta ei. Nuolihaukkoja nähtiin edelleen hyvin; 19 muutti ja 8 paikallista. Paikalliset saarten yllä todennäköisesti vaihtuivat päivän aikana, kun vaikutti siltä, että nuolihaukat jäivät hetkeksi saarten ylle saalistelemaan, mutta niitä oli mahdotonta seurata koko ajan, joten tuo paikallismäärä on minimi. Aamun sateen jälkeen vanha muuttohaukka ohitti saaren länsipuolelta ja haarahaukka lejaili parin mehiläishaukan kanssa merivartioston suunnalla jatkaen lopulta rannan tuntumassa koilliseen. Iltapäivällä flunssan takia asemalle jäänyt Oiva kuvasi nuoren punajalkahaukan pihapiirissä. Lintu jäi 40%:lta havainnoijista hoitamatta sähläyksen takia. Verkkojen parasta antia oli Paulin rengastama myöhäinen nuori kultarinta.
Lajeja päivälle 59, rengastuksia 23. Illalla eläkeläisten nukkumaanmenoaikaan Seppo vielä havaitsi kehrääjän pihalla.
Havainnoijat: A. Below, J. Huttunen, O. Kuisma, P. Järvinen ja S. Niiranen.