Menu

Rönnskär

Station Feed

Authentication Required

You need to log in to post entries. Please click the Login button in the top-right corner.

HH

vanha

October 16, 2023 15:00

Keskisuomalainen retkikunta saapui syysloman viettoon iltapäivän päälle - perinteiseen malliin tismalleen samana päivämääränä ja kokoonpanolla kuin vuosi sitten. Tuuli oli viime päivistä asettunut, muttei kuitenkaan ennusteen povaamaan alle 10 m/s, vaan edelleen puhalteli lännestä menomatkalla jatkuvaa 13 m/s. Eli sisämaan eläteille ihan riittävästi. Sivuaallokossa veneeseen roiskui matkan aikana varmaan puoli kuutiota merivettä, joten päiväkirjasta tuttua pumppausliikettä päästiin saaren laiturissa harjoittelemaan.

Lintupuolelta ei lyhyen illan aikana mainittavaa. Pikkulintuosastolla saaressa tuntui olevan jatkuvasta lounasmyrskystä huolimatta ihmeenkin paljon lintuja: hippiäisiä, pyrstötiaisia, käpylintuja...

Tuulen pitäisi huomenna päivän mittaan asettua, mutta nähtäväksi jää. Aamusta etsiydytään tuulensuojaiseen staijipaikkaan ja viritellään vakioverkot.

Henkilöt: Heikki, Ilona & Rauha Helle, Matti & Väinö Häkkilä, Kaisa Raatikainen, Jyrki Torniainen

Lajimäärä: 22

Sää: navakka-kova tuuli lännestä, mutta muuten lämmintä (+9) ja aurinkoista

AB

vanha

October 15, 2023 15:00

Ennuste kävi toteen eli nuo eilen matkalle jääneet allit tulivat ja määrä osui aika lähelle heittämääni 100 000 allia, sillä päivän muuttosummaksi tuli 101 090 allia. Pari kymmenen minuutin sadejaksoa aamuvakiolla jäi laskematta, kun näkyvyys meni huonoksi. Muutto jäi päälle lähtiessäni klo 14 siivoamaan ja pakkaamaan lähtöä varten. Alleja meni poistuessani edelleen 6000-8000 tunnissa.

Ruokit jäivät allimuuton jalkoihin, kun en ehtinyt muuta kuin laskea alleja ja pienet parvet/yksittäiset linnut pääsivät ohi. Silti tänäänkin 105 muuttavaa. Pikkulokkeja muutti 226 ja mukavana lajina meni muuttohaukka pinnassa lähellä allivirtaa Salmenin ja maaliluodon välistä.

Se tästä ehkä tuulisimmasta reissustani ikinä. Eilen illalla Mäkiluodon kovin puuska oli 31,8 m/s, meri velloo edelleen, vaikka tuuli on laskenut 14 m/s. Onneksi on myötäaallokko kotia kohti.

Henkilöt: Antti Below

Lajimäärä: 50

Parhaat: muuttohaukka

Sää: aamulla tuuli 17 m/s lännestä, rauhoittui vain hieman iltapäivään. Pari 10 min sadekuuroa aamulla. Kirkastui iltapäivällä.

AB

vanha

October 14, 2023 15:00

Aamuksi majakalle staijaamaan, sade loppui sopivasti aamuyöstä. Jälleen keskityin pelkästään meristaijiin, sillä siellä tapahtui. Allia meni jo ennen auringonnousua ja päivän summaksi tuli 26 360 muuttavaa. Porvoossa muutti 136 000 allia, mutta vakion lopulla alkanut sade tiputti allit matkalle. Eli huomenaamulla toivottavasti jatkavat matkaansa tänne.

Haapanoita muutti 752 ja pikkulokkeja 396. Kovin muutto oli kuitenkin ruokeilla, joita muutti tänään 390 siitäkin huolimatta, että päivällä oli havainnoinnissa 2,5 h sadetauko näkyvyyden heikkenemisen johdosta. Tänään ruokkeja meni monessa alliparvessakin.

Muita kivoja oli vanha vaalea merikihu, joka matkallaan ahdisteli pikkulokkia. Päivän viimeisenä muuttajana meni kalatiiran näköinen tiira, mutta valo oli hankala, joten jäi lopulta lajilleen määrittämättä.

Huomenna viimeinen päivä tälle ennätystuuliselle reissulle. Viitenä päivänä tuuli käynyt myrskylukemissa (yli 23 m/s). Eipä ole tarvinnut miettiä rengastamista.

Henkilöt: Antti Below

Lajimäärä: 46

Sää: aamu puolipilvistä ja 10 m/s, sadetta keskipäivällä ja illalla. Iltapäivällä tuuli nousi kovaksi ja illalla jo 27,6 m/s puuskissa.

AB

vanha

October 13, 2023 15:00

Ruokki- ja pikkulokkipäivä. Odotettua allimuuttoa ei sitten tuulen heikkenemisestä huolimatta tullutkaan, niitä meni vain viitisen tuhatta. Vissiin ne tarvitsevat haasteellisemman kelin.

Vakion katselin majakalta ja vakion jälkeen siirryin bunkkerille, kun suora vastavalo häiritsi merelle katsomista. Iltapäiväksi siirryin takaisin meristaijipaikalle Itämetsän viereiseen bunkkeriin tapittamaan merenpintaa ja se kannatti: ruokkien muutto oli ennätyksellistä, pääosa linnuista meni klo 14-17. Aamuvakiolla näkyi 32 exx ja iltapäivällä 246 exx eli yhteensä 278 länteen muuttavaa lintua. Parvikoko oli 1-11 ja melkein kaikki muuttivat "allilinjaa" Salmenin takaa.

Pikkulokkejakin näkyi enemmän iltapäivällä ja päivän saldoksi kertyi lopulta 530 muuttavaa pikkulokkia. Gavioita muutti yhteensä 118 tasaisesti läpi päivän. Yksi nuori ruskosuohaukka paineli luoteeseen, niitä on myöhästellyt enemmänkin Suomessa hyvän poikastuoton jäljiltä.

Illalla kävin tyhjentelemässä venettä. Aluksi en saanut käsipumpulla lainkaan vettä tulemaan letkua pitkin enkä heti keksinyt, mitä tehdä. Sitten kokeilin laittaa ulostuloaukon eteen peukalon tukkeeksi, tein muutaman pumappausliikkeen ja nyt lähti letku imememään. Tämä vinkiksi myös teille muillekin yhtä tietämättömille, jos joskus käy samoin.

Huomiseksi luvattu tuulta ja sadetta. Eli sehän on vesilintukeli!

Henkilöt: Antti Below

Lajimäärä: 63

Sää: aurinkoista, tuuli lännestä 10m/s

AB

vanha

October 12, 2023 15:00

Tuuli oli aamulla vieläkin voimakkaampaa kuin eilen, mutta se oli erona eiliseen, että vettä ei tullut vaakatasossa. Siksi suuntasin majakalle aamuvakiolle katsomaan, josko jotain menisi. Kävin ensin itäreunan bunkkerilla, mutta etelämetsä ei suojannut tuulelta riittävästi, joten leiriydyin majakan itäpuolen nurkkaukseen kiinni seinään. Istuin käytännössä koko vakion ajan muovituolilla kaukoputki viritettynä matalalle ja tapitin putkella merenpintaa yhteen kohtaan ja laskin ohilentäviä lintuja. 14 kertaa nousin vakion aikana jaloittelemaan siksi, että tuulenpyörteet nykäisivät lippiksen päästäni lennättäen sen noin 10 metrin päähän heinikkoon. Tiukemmalle jos olisin lippiksen laittanut, olisi pään pintaverenkierto todennäköisesti estynyt. Parin tunnin jälkeen tuuli oli jo sen verran heikentynyt, ettei lakki enää lennellyt. Tai sitten oli pää turvonnut.

Vaikka tuuli oli lähes 30 m/s lännestä, allit eivät sitä pelästyneet vaan niitä muutti lähes 26 000 yksilöä. Parvet eivät pysyneet koossa vaan normaaliin muuttoon verrattuna nauhamaiset muodostelmat olivat vähissä ja parvet menivät enemmän pienissä pätkähässäköissä nelimetristen aaltojen lomassa. Muuta muuttoa ei oikein ollutkaan ja muiden lajien määrät olivat pieniä. Esim gavioita näkyi yksi ainoa yksilö. Lapasotkia 15 yksilöä. Päivemmällä muutti pikkulokkeja Träskön ja Rönskin sekä Rönskin ja Söderskärin välistä. Voi olla, että niitä on muuttanut sisempänä jo aamullakin, mutta sinne en voinut aamulla tuulen takia majakalta katsoa. Ulkomerellä pikkulokkeja ei muuttanut. Pikkulokkien summaksi kertyi 63 yksilöä.

Siinäpä päivän anti. Kovin keli, jossa olen staijannut. Onneksi alleja liikkui ja majakka suojasi osittain. Huomenna heikompi tuuli ja odotettavissa enemmän arktikaa.

Henkilöt: Antti Below

Lajimäärä: 41

Sää: aamulla myrskypuuskia max 29,7 m/s, tasaisella 23 m/s. Puolipilvistä, pari sadekuuroa vakion aikana

AB

vanha

October 11, 2023 15:00

Välipäivä. Forecan sadetutka huijasi koko päivän ja näytti moneen kertaan sateen loppuvan pian, mutta uusia sateita ilmestyi aina Hangon ja Kirkkonummen välille. Näkyvyys oli huono, joten en astunut ulos kuin pari kertaa veneen tilannetta tarkistamaan (laitoin ylimääräisen kiinnitysköyden) ja saunan vesipöntön lämmityksen ja pesukäynnin takia. Vasta iltapäivän sadetauon aikana kävin majakalla staijaamassa merelle sekä laskemassa itä- ja pohjoispuolen vesialueen linnut. Siltä reissulta kertyivät päivän lajit eli 21 lajia. Pari pikkulokkia N-puolella mainittavimpana. Päivä kului lueskellessa, ruokaa laitellessa ja syksyn rengastukset SULKAaan tallentaessa. Ei mitään muuta, Niklin sanoin.

Henkilöt: Antti Below

Lajimäärä: 21

Sää: kovaa sadetta ja tuulta (puuskat 26m/s). Sade taukosi 15-16:40

AB

vanha

October 10, 2023 15:00

Aamu vaikutti hienolta keliltä, mutta muutto oli jostain syystä täysin seis ja saarikin oli tyhjä linnuista. Hiljaiselta vaikutti muuallakin pääkaupunkiseudulla, mikä lie ollut syynä. Pakkastakin oli Kouvolan tasolla vielä aamuyhdeksältä -3 astetta, joten odotin, että linnut lähtevät kylmää pakoon. Mutta ei. Hanhia meni puolisen tuhatta, mutta allit sentään lähtivät liikeelle ja niitä siirryinkin vakion jälkeen majakalle seuraamaan. Loppusummaksi vesilinnut mukaan lukien kertyi 23 000 allia, aika siististi pääosa määritysetäisyydellä Salmenin takaa. Seassa muutti 16 lapasotkaa, härkälintu ja pieniä määriä mustalintuja ja pilkkasiipiä. Päivän lajimäärä 63 lajia. Verkkoja en viitsinyt enää avata iltapäivällä, kun tuuli yltyi ja saari vaikutti tyhjältä. Nyt puhaltaa puuskissa jo 17 m/s ja huomiseksi on luvassa rankasti sadetta.

Pahuuden valtakunta oli käynyt rikkomassa Suomen ja Viron välisen kaasuputken sekä tietoliikennekaapelin. Ukrainassa ja Israelissa säpinät jatkuvat.

Henkilöt: Antti Below

Lajimäärä: 63

Sää: Puolipilvinen ja heikkotuulinen aamu, iltapäivällä voimistuvaa länsituulta

AB

vanha

October 9, 2023 15:00

Tuuli oli yön aikana rauhoittunut ja kipusin bunkkerille staijaamaan aamuvakiota. Lintuja muutti monipuolisesti, mutta mitään kovaa massamuuttoa ei myrskyn jälkeen tullut. Kulorastaita meni 117 ja sepelkyyhkyjä vähän yli 4000. Vakion jälkeen siirryin majakan suojiin, josta näkyi eteläpuolen vesilintumuuttoa vähemmällä väreilyllä. Alleja ja vesilintuja muutti hieman yli 10 000, gavioita vajaa 100. Illalla kokeilin ensin varpuspöllön syysääntä rastasverkon vieressä, kun olin päivällä kuulevinani skaalalaulun itämetsän suunnalta, mutta eipä tullut tulosta. Vaihdoin helmariin, mutta en huomannut, että äänen toisto jäi laittamatta päälle, joten atrappina soi mm. isokirvistä, taiga- ja hippiäisuunilintua, sinipyrstöä, sinisatakieltä jne. Kun menin ekan kerran verkolle, siellä roikkui helmipöllö, mutta mikä rariääni sen oli verkkoon houkutellut, jäi epäselväksi. Nyt siellä on soimassa helmari toisto päällä.

Iltapäivällä muutama pikkulintuverkko pyyntiin, yhteensä 31 rengastusta niistä, mm. 7 pyrstötiaista ja yksi hihkutiltaltti (päästi äänen vapautettaessa).

Aamulla V. Gustafssonin Rib-vene oli vaikeuksissa Träskön eteläpäässä. Moottori oli ilmeisesti sammunut ja vene ajelehti täydessä lastissa kohti karikkoja. Merivartioston alus saapui paikalle ja olivat juuri ottamassa venettä hinaukseen, kun Veikka sai kuin saikin moottorin taas toimimaan. Merivartijat kävivät majakalla päivällä, mutteivät kertoneet tapauksesta mitään, kun kysyin. Naureskelivat vain, joten mikään vakava juttu tuo ei vissiin ollut.

Henkilöt: Antti Below

Lajimäärä: 67

Rengastukset: 32

Sää: 6m/s luoteesta, puolipilvistä

AB

vanha

October 8, 2023 15:00

Saavuin saareen illalla, kun odottelin pitkään tuulen heikentymistä, jota ei sitten tullutkaan. Muu porukka oli päässyt saaresta muutama tunti sovittua myöhemmin klo 15, ilmeisesti myöskin heikentyvää tuulta odotettuaan. Kaupan rannassa Das Boot kellui melko syvällä, joten aloin kertyneen veden käsipumppaamisen. Pumppaamista kesti 1840 pumppaamisliikkeen verran; ajallisesti aika kauan, kun tein liikkeet tasaisen rauhallisesti. Moottori ei ollut kastunut, sillä se hyrähti pehmeästi käyntiin ja pääsin mukavassa myötäaallokossa lähes kastumatta perille, vaikka tuuli puhalsi vielä 19 m/s puuskissa. Vasta Rönskin ja Norrkobbenin kapeaa väylää ajaessani vettä alkoi suorassa sivutuulessa roiskua sisään siitäkin huolimatta, että aaltojen korkeus ei ollut enää kovin kummoinen. Aiemmat miehittäjät olivat yrittäneet päivän myrskyssä kaikkensa, mutta vain 39 lajia kertyi lomakkeelle ilman mitään mainittavaa. Minulla ei ehtinyt tulla annettavaa lintupuolella, sillä saavuin vasta kuudelta ja sen jälkeen en ole ulos astunut.

Henkilöt: Panu Kunttu, Sampo Kunttu, Lauri Nikkinen, Christian Petander, Antti Below

Lajimäärä: 39

Sää: puuskissa 23m/s luoteesta, tasaisella 19 m/s lähes koko päivän.

Panu Kunttu

vanha

October 7, 2023 15:00

Läpi yön jatkunut sade taukosi hetkellisesti aamulla, joten kapusimme suorittamaan aamuvakiota bunkkerin suojaan puoli kahdeksan maissa. Montaa riviä ei lomakkeelle kuitenkaan kertynyt. Tuuli yltyi entisestään tavoittaen 20 m/s lukemat ja sade alkoi uudelleen, joten havainnointi piti keskeyttää.

Poutasään jälleen koittaessa komppasimme linnustollisesti hiljaisen saaren kauttaaltaan. Tuulelta suojaisissa kallion koloissa teimme tuloksettomat staijaukset pohjoisen ja etelän suuntiin. Tuulen huippulukemat kävivät alkuiltapäivällä 23 m/s ja aallonkorkeus pohjoisella Itämerellä tavoitti miltei viisi metriä. Näillä kokemuksilla ei ollut mitenkään yllättävää, kun neljän maissa asemalta katkesi sähkö, samoin pimeni Mäkiluoto. Kello kahdeksan illalla valot syttyivät jälleen. Iltahuuto oli nopeasti suoritettu.

Henkilöt: Lauri Nikkinen, Sampo Kunttu, Panu Kunttu, Christian Petander

Lajimäärä: 32

Sää: 18-22 m/s, ajoittaista sadetta