Rönnskär
Station Feed
Authentication Required
Hintikka
August 11, 2009 15:00
Vaan eipä tuosta osattu hermostua, vaan jatkettiin puuprojektia täysin palkein. Polttopuuta saatiin kuivamaan ja avointa piha-aluetta raivattua koivuntaimista.
Iltapuolella lähtö hieman venähti, kun olin onnistunut tyhjentämään veneen akun totaalisesti. Narun virittelyssä paikoilleen meni tovi jos toinenkin, mutta loppujen lopuksi päädyimme onnellisesti manterelle.
Henkilöt: Jukka Hintikka, Hannu Holmström
Hintikka
August 10, 2009 15:00
Muulla tavoin päivä oli - luvalla sanoen - aika hanurista. Kaunis korkeapainekeli teki vakion staijailun ja verkkojen kiertelyn leppoisaksi, mutta liikettä ei ollut juuri nimeksikään. Vakion massalaji oli 135 yksilön voimin liikkeellä ollut musta viikinki, merimetso, mutta siinäkin pudotusta eiliseen oli tosiaan noin 600 yksilöä. Eipä siis ollut ihme, että päivä kului laiturivajaa paikkaillen ja polttopuupöllejä Flatin rannasta hakien.
Illalla menin auringonlaskun jälkeen virittelemään kehrääjäatrappia asema-aukion petoverkoille. Mankan käynnistyksen jälkeen tsekkasin verkot ja ihmetys oli suuri, kun ensimmäinen (renkaaton) kehrääjä olikin jo verkossa! Aseman historian aikana neljästi lomakkeelle on kirjattu 3p ja kerran mystinen 3-4p kehrääjää, joten tuon ennätyksen rikkomiseen tätä kirjoitettaessa on kelpo mahdollisuudet. Selvinnee huomisen merkinnästä, miten äijien tällä kertaa kävi.
Henkilöt: Jukka Hintikka, Hannu Holmström
Lajimäärä: 58
Hintikka
August 9, 2009 15:00
Päivän hurjin havis oli vakion alussa Timon Pinnakiveltä blokkaama saukko, joka lähti uimaan kohti Träskötä merilokin ahdistelemana. Hehkutettakoon tämän kerran, vaikka nisäkäs onkin. Sen jälkeen laiturilla pompiskellut mustaleppälintu tuntuikin tavanomaiselta.
Muuttorintamallakin tapahtui jotain: merimetsoja ynnättiin 748, käpytikkoja 35 ja tiiroja (kala/lapin) 107. Hysyjä oli puskissa jonkin verran, runsaimpana hernekerttu ja pajulintu, mutta myös mm. kolme sirittäjää.
Lintumonomaanit jättäköön lukematta tämän kappaleen, sillä hehkutan hieman päiväperhosia. Saaressa on järkyttävä määrä ohdakeperhosia! Bunkkerin lämpimällä itärinteellä oli jo seitsemän aikaan kolmisenkymmentä yksilöä lennossa, ja satamalahden pohjukassa näkyi päivällä yksiltä jalansijoilta satakunta ohdakeperhosta. Myös muutama amiraali ja hietaheinäperhonen havaittiin.
Kävin kuuden maissa kaupalla vaihtamassa Timon Hannuun, eli miehittäjien määrä on pysynyt vakioidusti kahtena.
Henkilöt: Jukka Hintikka, Timo Janhonen, Hannu Holmström

Denmaj

Hepo
Late, JHi
August 8, 2009 15:00
Satamalahdessa majaili purjeveneellään luotsauslaitoksen päällikkö perheineen. Ryhmään kuului myös nuori hauska karkeakarvainen mäyräkoira. Perheen poika harjoitteli kumiveneellä ajoa pöristelemällä ympäri satamalahtea. Onneksi Rönski on sotilasaluetta niin pysyy tuo turistien määrä kohtuullisena. Toisaalta paikka olisi erinomainen saaristosta ja sen suojelusta kertovalle opastustoiminnalle kahvioineen. Jälkimmäinen olisi kai kuitenkin parempi tulevaisuuden visio kuin suljettu saari.
Poistuimme Minnan kanssa kahden maissa iltapäivällä ja illemmalla saapui nuorempi asemanhoitaja Jukka Hintikka. Toivottavasti aseman avain löytyi tai ainakin murtohommat olivat vaivattomia. Allekirjoittanut taisi unohtaa tai hukata avaimen jonnekin kun Jukka ei sitä normaalista naulasta löytänyt.
JHi jatkaa: Illalla saapuivat tosiaan J.Hintikka ja T.Janhonen. Late lupasi korjata oven murtojäljet, joten sisäänpääsy oli vaivatonta ilman avaintakin. Tosin huomasimme jälkikäteen, että yksi ikkuna ei ollut salvassa, joten rötös ei oikeasti kannattanut tälläkään kertaa. Avain on tätä kirjoitettaessa vielä teillä tietymättömillä - epäilemme vahvasti sen päätyneen satamalahden pohjaan äkillisen kiukunpuuskan seurauksena.
Hämärissä sauna ja tuloksetonta kehrääjäpyyntiä asema-aukiolla.
Henkilöt: Minna Ikonen, Lauri Mäenpää ja Jukka Hintikka

Flintan A1G1111

Hirrus A1G1289

Hirrus A1G1195

Ohdakeperhonen A1G1221
Late
August 1, 2009 15:00
Asemalla touhuiltiin vielä viimeiset touhut, vähän mittailtiin ikkunoita ja siivottiin. Kalaverkoissa ei ollut tänään kuin yksi siika. Eiliset savukalat vedettiin naamariin lounaaksi ja tämän päivän kala pääsi kotipakastimeen. Ei olisi enempi siika oikein enää uponnutkaan .
Joku turistiryhmä kävi veneellä kysymässä saako saareen tulla retkelle kun oltiin saaren kaakkoisnurkkauksessa kävelemässä. Totesin vain ehdottoman ein, mutta kun satamalahti tuli näkyviin niin siellähän se sama porukka oli pyörimässä. Häipyivät kyllä ilman eri huomautusta.
Illalla lähdettiin kuuden maissa kotia kohti.
Henkilöt: Lauri Mäenpää, Minna Ikonen ja Aaro Mikander

Heinat

Opettelua

Halit

Tinnu
Late
July 31, 2009 15:00
Kaikenlaista yleishyödyllistä harrastettiin edelleen. Uutta vahakangasta, ikkunoiden tiivistystä sun muuta. Alkaa asema olla aika valmis syksyä varten.
Illalla tuuli yltyi, muutama kalaverkko silti mereen.
Henkilöt: Lauri Mäenpää, Minna Ikonen, Aaro Mikander, Gustaf Nordenswan ja Markus Varesvuo

Aurinkoiso

Sateenkaari
Late
July 30, 2009 15:00
Muita aktiviteettejä olivat Träskön roskienkeruu ja valvontakierros. Käväistiin myös Sommarössä, josta kertyi myös säkillinen roskia mukaan. Roskiin päätyi myös n. 300 haulikonhylsyä rannoilta. Kävi vain mielessä että kun maailman meret täyttyvät muutenkin muovijätteestä niin pitääkö metsästäessäkin kaikki roskat pudottaa minne sattuu. Tai kai se vain on niin että osa porukasta vain pudottaa roskansa just siihen missä sattuvat olemaan. Varmaan kotonaankin jos äiti tai vaimo eivät ole kieltämässä.
Kahlaajia oli Sommaröllä aika mukavasti, parhaina pulmussirri, pari lapinsirriä ja 5 kuovisirriä.
Illalla huuhdottiin remonttipölyt saunassa
Henkilöt: Lauri Mäenpää, Minna Ikonen ja Aaro Mikander

Majakka A1G0787

Hylsyt A1G0727

Raato A1G0750

Kuutamo A1G0799
Late
July 29, 2009 15:00
Kaikenlaista remonttiroinaa on mukana, ajateltiin pitää pientä kesätalkoota.
Lintumaailmassa on aika hiljaista. Vallitsevana äänenä on valkoviklo. Satamaluodon tiirakolonia on lähtenyt muutolle ja syksyltä jo vähän haisee. Ilma oli tosin mukavan lämmin tuulesta huolimatta. Illalla saatiin vielä pari kalaverkkoa mereen.
Henkilöt: Lauri Mäenpää, Minna Ikonen ja Aaro Mikander

Remontti Mg 9879

Remontti Mg 9881
Late
July 5, 2009 15:00
Poislähtö viileässä kelissä sateen jälkeen yhdeltä.
Henkilöt: Lauri Mäenpää ja Minna Ikonen

Kesapaiva A1G9239

Perhonen A1G9235

Hali A1G9216
Late
July 4, 2009 15:00
Luotsien mökissä oli porukkaa ja illalla päästiin vielä saunaan.
Henkilöt: Lauri Mäenpää ja Minna Ikonen