Menu

Rönnskär

Station Feed

Authentication Required

You need to log in to post entries. Please click the Login button in the top-right corner.

Ari Vienonen

vanha

October 12, 2009 15:00

Aamu oli pimeä, tuulinen ja sateinen. Merikotkat jatkoivat siitä mihin eilen jäivät ja nappasivat appeekseen taas jonkun huono-onnisen vesilinnun eteläpuolen vesiltä.
Parempionniset vesilinut lähtivät talvea pakoon länteen, näkyvyyden sallimissa rajoissa nähtiin n.3900 alliluokan vessua menossa länteen (määrityksiä 575 allia, 6 mustalintua) ja lisäksi ilmeisesti idästä tulleita valkoposkihanhia 986 (joista 300 A/B sateen seassa). Muutto oli muuten vaisunlaista eikä paikallisiakaan enemmälti ollut.
Kyhmärit riitelivät reviireistä, ihmettelin yhtäkin aikuista joka piti suussaan jotakin tummaa myttyä jota yritti painaa veden alle, kunnes mytty, kyhmärinuorukaisen pää, vapautui ja omistaja lähti vauhdilla r äpiköimään karkuun ahdistelija kannoillaan. Murha sillä oli mielessä. Iltapäivällä saareen Niklas ja Tomas Swahn.

Henkilöt: Ari vienonen, Niklas ja Tomas Swahn

Lajimäärä: 42

Sää: Sadetta ja kylmää, kovaa koillistuulta. Sade yritti jatkuvasti muuttua rännäksi mutta vetenä pysyi.

Ari Vienonen

vanha

October 11, 2009 15:00

Aamusta tai päivästä en sano mitään, siitä tietävät lähtivät saarelta samalla kun minä tulin.

Iltaa vietin katselemalla merta ja kiertämällä saaren pari kertaa. Kolmesta merikotkasta yksi onnistui saalistamaan vesilinnun eteläpuolen luotojen tuntumasta. Saarikierroksen itselleni yllättävin tuttavuus könysi eteläkärjen reunakatajikossa, valkohäntäkauris kai nykynimeltään. Paikallisista linnuista huomiotani herättivät 60 kulorastaan kiertelevä parvi ja palokärki. Kaksi harmaahaikaraa muutti illalla yksitellen lounaaseen.

Henkilöt: Ari Vienonen

Lajimäärä: 48

Sää: Kaunis päivä pilvistyi illalla ja pimeän tultua alkoi sade, samalla koillistuuli yltyi 10 m/s tasolle.

Late ja...

vanha

October 10, 2009 15:00

Muutama sana Rönskin aseman sivupisteestä eli Mäkiluodon aamusta. Aamun sää oli mukavan kauniin syksyinen. Aurinko paistoi ja mantereella oli pakkasta. Tuulta oli 9 m/s luoteesta ja se varmaan vähän hillitsi lintumaailmaa. Alleja painoi jonkin verran lounaaseen mutta pikkulintupuolella oli yllättävän hiljaista. Retkeilimme Jussi Lindströmmin ja Sakari Damskin kanssa puoleenpäivään. Jussi staijasi ja Saken kanssa komppasimme. Paluumatkalla poikkesimme Rönskin kautta kirjaamaan havainnot aseman koneelle. Rönskillä olivat edelleen Seppo ja Vellari, seuranaan Tringan nuorisojaostoa. Se ryhmä varmaan jatkaa tästä ja täydentää pari edellistäkin päivää sekä huomisen.

Henkilöt: Seppo Niiranen, Veli-Matti Nieminen ja Tringan nuorisoryhmä

Kallbada A1G2309

Kallbada A1G2309

Ronski Mg 0625

Ronski Mg 0625

Jussijasakke Mg 0628

Jussijasakke Mg 0628

Aamuhamara Mg 0619

Aamuhamara Mg 0619

Cerfam A1G2336

Cerfam A1G2336

Trotro A1G2332

Trotro A1G2332

SN

vanha

October 7, 2009 15:00

Tässä säässä ei pidetty verkkoja pyynnissä. Keskityttiin
alli- ja hanhimuuttoon. Staijaus oli hankalaa, mutta
koko päivä (klo 8.00 - 18.30) oltiin seuraamassa muuttoa.
Vesiäiset menivät lähinnä Rönskin ja Träskön välistä, meren
puolella ei paljon muuttoa ollut. Vasta iltapäivällä meni
siltä puolelta alleja ja hanhia.
Alli + VL 19.500, haapana 200, valkoposki 1200, sepelhanhi
300, tundrahanhi 4, AB 2400.
2 nuorta pikkulokkia muutti SSE ja 25 suosirriä W.

Henkilöt: C. Granroth, M. Louko, V-M. Nieminen, S. Niiranen

Lajimäärä: 38

Sää: Klo 5.40 +10, SW13, 8/8, 4-10
Klo 9.50 +8, SSW14, 8/8, 4-10
Klo 11.00 2-4 km
Klo 12.00 +8, SSW14, 8/8, 4-10
Klo 17.00 +8, W13, >20
Vesisade alkoi klo 7.30 ja sitä jatkuikin iltapäivään asti.

SN

vanha

October 6, 2009 15:00

Tuuli laantui eilisestä jonkin verran. Olof Biström haettiin aamulla päiväkäynnille. Samalla kun Olle vietiin,
tuli saareen pariksi päiväksi Christa Granroth.
Rengastuksista valtalaji oli punarinta, 62 yksilöä.
Muita:talitiainen 17, sinitiainen 8, peukaloinen 3, rautiainen 4, hippiäinen 24, pajusirkku 2, laulurastas, tiltaltti 2 ja puukiipijä.
Muutolla havaittiin piekana, muutama hiirihaukka, parikymmentä käpylintua.

Henkilöt: Olof Biström, M. Louko, V-M. Nieminen, S. Niiranen

Lajimäärä: 48

Rengastukset: 124

Sää: Klo 6.10 +6, NW 10 m/s, 3/8, >20 km
Klo 11.50 +9, NW 10, 2/8, >20
Klo 16.50 +10, W 9, 1/8, >20.
Tuuli puuskissa max. 12 m/s

SN

vanha

October 5, 2009 15:00

Kova tuuli jatkuu. Saaressa ei ollut paljon lintuja, joten verkkoja ei viritetty. Vakio staijattiin ja vähän ylikin.
Vanha muuttohaukka oli päivän paras, muutti klo 8.55 NW komeasti saaren yli. Koko porukka onnistui näkemään.
Suosirrejä meni kolmen parvi + 7 pk. Lisäksi pari merikotkaa, muutama varpushaukka, 2 gaviaa. Lapinharakka häiritsi vähäisten varpuslintujen rauhaa.

Henkilöt: M. Louko, V-M. Nieminen, S. Niiranen

Lajimäärä: 36

Sää: Klo 6.30 +8, NW 14, 8/8
Klo 10.30 +6, NW 17, 8/8, >20
Klo 18.00 +7, NW 14, 3/8, >20, päivän aikana puuskissa 21 m/s

SN

vanha

October 4, 2009 15:00

Havainnointi ja rengastuspuolella välipäivä. Yritettiin kyllä meristaijausta, mutta kova sade pakotti sisätiloihin.
Haapanoita havaittiin 300 muuttavaa, joukossa muutama kymmen
jouhisorsaa. Varpuslintuja saaressa oli hyvin vähän.

Klo 13 Jahve ja Pyntsi poistuivat luotsiveneellä, joka haki
nokikolarin ja vaimonsa. Aseman piippu on nyt sitten nuohottu.

Henkilöt: J.Pynnönen, J. Ahveninen, M. Louko, V-M. Nieminen, S. Niiranen

Lajimäärä: 30

Sää: Koko päivän SW-W 12 m/s, puuskissa yli 20 m/s. Ajoittain vesisadetta, kovaakin. Lämpöä +8 - +11.

SN

vanha

October 3, 2009 15:00

Vakio hoidettiin ja loppupäivä ulkona oleskelua. Rengastusta 20 pikkulintuverkolla. Valtalajeina punarinta, hippiäinen, talitiainen. Lisäksi 5 puukiipijää, käpytikka, viherpeippo, 2 tiltalttia, 2 mustarastasta, punakylki, 3 peukaloista, urpiainen, 6 sinitiaista.
Muutolla: 58 haapanaa, 95 tukkasotkaa, 6 varpushaukkaa, 3 uuttukyyhkyä, 214 sepelkyyhkyä, 3 haarapääskyä, 345 vihervarpusta. Paikallisina palokärki, käpytikka, pikkutikka, taivaanvuohi.

Mänpään Late, Minna ja Aaro poikkesivat kylään iltapäivällä ja kiersivät verkoilla rengastajan mukana.
Illalla Jahve ja Pyntsi väsäsivät tikkaat katolle nokikolarin huomista käyntiä varten.

Henkilöt: Seppo Niiranen, Mikko Louko, Vellari, Pyntsi, Jahve, Late, Minna ja Aaro

Lajimäärä: 54

Rengastukset: 79

Sää: Klo 7.30 +4, NNW 5, 3/8, >20
Klo 10.45 SW 5, 1/8, >20
Klo 20.50 +9, S 11, 8/8. Yöllä tuuli yltyi ja alkoi sade.

Pilvet A1G2229

Pilvet A1G2229

Seppojaeru A1G2302

Seppojaeru A1G2302

Aarojaeru Mg 0444

Aarojaeru Mg 0444

Seppojatikka Mg 0454

Seppojatikka Mg 0454

SN

vanha

October 2, 2009 15:00

Koko porukka saapui asemalle klo 18.15. Paljon muuta ei ehditty kuin kantaa tavarat sisälle.
Illalla suunniteltiin vuoden 2016 matkaa Rio de Janeiroon.

Henkilöt: Mikko Louko, Jyrki Pynnönen, Jarmo Ahveninen, Veli-Matti Nieminen, Seppo Niiranen

Sää: Hyvä

JHi

vanha

September 30, 2009 15:00

Lähtöpäivänäkin tuuli vielä jaksoi - eipä tyyntä keliä sitten sattunut tälle jaksolle. Lintuja saaressa yhä jonkin verran, mutta verkoilla vähän vähemmän elämää kuin eilen. Isolepinkäinen päivysti bunkkerin tolpan nokassa ja aseman katolla, mutta ei onneksi osannut verkoille.

Päivän hämmentävin havainto oli kaakosta saapunut valkoinen lintu, jonka lyhyen aivotoiminnan lamaannuksen jälkeen tajusin kesykyyhkyksi. En nähnyt jalkoja tai vahanahan yksityiskohtia, mutta jotenkin tuli kirjekyyhkyolo - noin valkoisia otuksia harvoin näkee turuilla ja toreilla.

Pois iltapäivän bussilla kaupungin turmelukseen.

Henkilöt: Jukka Hintikka

Lajimäärä: 51