Menu

Rönnskär

Station Feed

Authentication Required

You need to log in to post entries. Please click the Login button in the top-right corner.

Aki Arkiomaa

vanha

November 23, 2010 14:00

Aamun ensimmäinen havainto oli takapihalla puuhastellut kettu. Päivä oli tuulisempi kuin piti ja siten aktiivisuus kaikilla rintamilla vähäistä. Saari kuitenkin kierrettiin. Edessä taitaa olla märkä kotimatka vastatuuleen. Mutta hienoa olla saaristossa alkutalvesta.

Aki ja Heini

Henkilöt: Aki Arkiomaa, Heini Jalava

Lajimäärä: 11

Sää: klo 11, -1, 14 m/s ENE, pilvistä, yli 20 km

Heini

vanha

November 22, 2010 14:00

Saapuminen klo 15.00.
Rönnskär näyttäytyi nyt viileämmässä oloasussa kuin edellisellä käyntikerralla, lintuaseman talkoissa heinäkuun lopulla. Tänään uintireissu satamalahdella ei tullut ensimmäisenä mieleen, kun liukastelimme silokallion pinnoilla asemalle.

Lajimäärä pysyi maltillisena ja helposti havainnoitavissa neljässä lajissa (kyhmyjoutsen, talitiainen, tilhi ja harakka).

Vuoden pimeimpänä aikana kannattaa keskittyä ulkoilmaelämän sijaan mökin lämmitykseen, ranskalaisiin juustoihin ja hyöryävän kuumaan valkoviiniglögiin.

Heini

Henkilöt: Aki Arkiomaa, Heini Jalava

Lajimäärä: 4

Sää: klo 18:00, -1,5, 10 m/s E, pilvistä, 1,5 km, heikkoa lumisadetta

Late

vanha

November 20, 2010 14:00

Aamu paljasti karun totuuden, lumi oli saapunut Rönskille ja sitä tuli koko päivän vaakatasossa. Kiersin saaren, mutta lintuja oli vaikea nähdä. Ne vähät pysyivät visusti piilossa. Lajeja kertu päivälle kokonaista kahdeksan. Parhaina käpytikka ja viiden pyrstötiaisen parvi.
Poistuin kovassa tuulessa ja pyryssä klo 14.00

Henkilöt: Lauri Mäenpää

Sää: 11:00: 0, 8/8,16m/s NE, 1-4km, lumisadetta

Pyry A1G6044

Pyry A1G6044

Vaja A1G6128

Vaja A1G6128

Majakka A1G6051

Majakka A1G6051

Kauris A1G6077

Kauris A1G6077

Heinat A1G6112

Heinat A1G6112

Kallio A1G6073

Kallio A1G6073

Late

vanha

November 19, 2010 14:00

Saavuin hetkeä ennen pimeää saareen. Ainoa lintuhavainto oli yhdeksän tilhen parvi satamalahden rannalla. Sää oli mukiinmenevä, talvea pukkaa. Mantereella vähän sisempänä on jo varmaan 10 cm lunta, täällä ei yhtään. Porkkalan satamassakin oli täysin musta maa.
Asemalla oli mukavat muutama aste lämmintä ja ilta kuluikin rattoisasti kaminan lähistöllä. Niin piti laittaa laminaattia lattiaan, mutta totesin olohuoneen tyhjentämisen yksin vähän turhan suureksi urakaksi joten homma jäi odottamaan tulevia aikoja.

Henkilöt: Lauri Mäenpää

Sää: -2, 8/8, 8m/s E, 10-20km

Timo T

vanha

November 8, 2010 14:00

Jos edellisinä päivinä oli muutto heikkoa, niin nyt ei sitten ollut sitä ollenkaan. Sää onneksi oli hieno, mutta sen syytähän tietysti muuton puuttuminen oli. Pikkutikka edelleen saaressa ja lähdön kunniaksi kävi palokärkikin valittelemassa hiljaiseloa. No, kaikki hyvä loppuu aikanaan ja ei kun pois saaresta.

Henkilöt: Timo Toivonen24

Lajimäärä: 24

Sää: Aluksi heikkoa länsituulta. Puolilta päivin heikkoa pohjoistuulta. Yöllä pakkasen puolella.

Timo Toivonen

vanha

November 7, 2010 14:00

Aamusta alkaen kovaa SW-tuulta. Linnut kateissa. Päivän parhaat olivat rönskin rari riskilä ja sinisuohaukka. Sijaistoimintana illan suussa aseman siivousta. Suosittelen muillekin. Timo T.

Henkilöt: Timo Toivonen

Lajimäärä: 24

Timo Toivonen

vanha

November 5, 2010 14:00

Saavuin saareen puolilta päivin. Tosin kiertelin pohjoispuolen luotoja busterilla sitä ennen, mutta hiljaista oli. Eikä saaressa ollut juuri vilkkaampaa. Vain neljän hömötiaisen määrittäminen nosti hetkeksi sykettä. Eihän sitä koskaan tiedä. Illalla 16.15 neljä tilheä kohti auringonlaskua. Päivän muuttohavis. Timo T.

Henkilöt: Timo Toivonen

Lajimäärä: 21

Sää: 14.00 +6, W5, 3/8 ja yöksi tyyntyvää.

Late

vanha

October 30, 2010 15:00

Otan nyt vapaudekseni kertoa myös Mäkiluodon sivukonttorin tapahtumista vaikkei Rönskillä käytykään, eikä siellä tainnut ketään olla kun vene oli laiturissa.

Melko reipas puhuri siivitti sopivasti saareen saapumista. Suunta oli tosin mukavan eteläinen ja sää aluksi hieman tihkusateinen. Aamulla tuntui lähes siltä ettei aurinko nouse lainkaan.
Lintuja oli saaressa jonkin verran, muutto ilmeisen olematonta. Lehtokurppa säikäytti pari kertaa lähtemällä jaloista ja punarintojakin tiksutteli vielä jokunen. Aika lailla koppanokkaosastolle alkaa maailma kääntyä.
Sakke löysi hippiäisuunilinnun itärannalta ja sen taisivat melkein kaikki loppujen lopuksi nähdäkin. Vähän epäselväksi tosin jäi oliko niitä nyt yksi vai kaksi.

Henkilöt: Lauri Mäenpää, Minna Ikonen, Sakari Damski, Pekka Komi ja Ilpo Mutikainen

Sää: Etelätuuli ja tihkutuhnua

Bongausimg 2850

Bongausimg 2850

Maisemaimg 2851

Maisemaimg 2851

Sammal Mg 6066

Sammal Mg 6066

Perseimg 2848

Perseimg 2848

HHm

vanha

October 27, 2010 15:00

Kirkas ja tyyni sää sopii linnuille lepäilyyn syysmuuton rasituksista, sillä muutto oli tänään todella vähäistä. Etenkään merellä ei tapahtunut mitään. Muutama merimetso ja yksi pikkulokki muuttivat kärjen ja Rönskin välistä, samoin teki neljän telkän parvi. Päivän mieleenpainuvin muuttohavainto oli määrätietoisesti pohjoiseen lentänyt yksinäinen hippiäinen.
Paikalliset linnutkaan eivät juuri esittäytyneet, lukuunottamatta teeriparvea. Maastossa oli siis kaikin tavoin aurinkoista ja rauhallista.

Henkilöt: Hannu Holmström

Lajimäärä: 42

Sää: pilvetön 2/8, tyyni, kirkas näkyvyys.

Pinkki Satama

Pinkki Satama

Aurinko

Aurinko

Corax

Corax

Trix Cmea

Trix Cmea

Tilhetlahtee

Tilhetlahtee

HHm

vanha

October 26, 2010 15:00

Eiliseen verrattuna muutto oli hiljaista, mutta muutama laji piristi staijausta. Keli oli aamulla pläkätyyni, lähes aalloton ja näkyvyys oli kirkas pitkälle merelle.
Muuttajien äänet kuuluivat kivasti, ja monet linnut pysähtyivät saaren puihin seisoskelemaan paikoillaan muuton lomassa. Mm. kuuden käpylinnun parvi istui hetken keskiaukean kuusessa, minä aikana ehdin ihmetellä siitä sekä iso- että pikkukäpylintuja, ja pari jäi c/p:ksikin parven jatkaessa matkaansa Träskön suunnille. Urpiaisia oli jonkin verran, ja koivuissa juputtavista parvista ehti katsella lajistoakin. Ainahan on aikaa yhdelle turbolle, vaikkei sitä kyllä aina löydäkään. Mutta tänään löytyi yksi.
Merikotkat kerääntyivät uloimmille luodoille pikkuporukoihin, josta välillä kävivät hätistelemässä alleja lentoon. Sisemmillä luodoilla alleja lennätti pari metsästäjää, joten eipä ole hääviä olla alli.  

Kolme metsäkaurista tepasteli aamulla Flatgrundilla, ja yön aikana oli kotilahdenperukan hiekkaan ilmestynyt 2-3:t sorkanjäljet. Pyyhin tänään jälkiä sileäksi myös keskiaukean hiekkakasoista, saas nähdä mistä huomenna näkee kävellyn. Muita eläimiä ei olekaan tullut havaittua.
Tyynessä kotilahdessa näytti satavan aamulla, mutta pieni käynti laiturilla paljasti että lahden pinta on täynnä pikkukalaa. Liekö ollut silakkaa tähän aikaan vuodesta, veden alle ei riittänyt näkyvyyttä aamuhämärissä.

Henkilöt: Hannu Holmström

Lajimäärä: 51

Sää: pilvinen 7/8, tyyni, kirkas, +5C.

Tilhi

Tilhi

Tavi-Ivat

Tavi-Ivat

Tavi-Ivat (1)

Tavi-Ivat (1)

Tavi-Ivat (3)

Tavi-Ivat (3)

Meko

Meko