Rönnskär
Station Feed
Authentication Required
AMi
August 2, 2024 15:00
Nökötin iltastaijilla eteläkaltseilla, haaveissa muuttava kuovisirri. Haaveeksi jäi. Viikonlopuksi luvattu tyyntä. Voisi vaikka teemailla pääskyjä laiturilta.
Illalliseksi tein lasagnea, mikä katosi vartissa parempiin suihin.
Huomenna voisi yrittää virittäytyä vähän olympiatunnelmiin. Kolmannet kesäkisat Rönskiltä staijattuna. Kirjasin päiväkirjaan 28.7.1996: "No onneks tulee kisat töllöstä ja on kiva todeta, että vihdoinkin menestytään edes jossain lajissa. Heli Rantanen voitti Suomen 99:n olympiakullan seipäänviskomisessa" - mikä on toistaiseksi Suomen naisten viimeisin kesälajien kultamitali. Samana anno 1996:n päivänä Aksun mahasta oli päiväkirjan mukaan löytynyt punkki. Niitä on tullut 28 vuoden aikana huomattavasti olympiamitaleja runsaammin.
Henkilöt: Antti Miettunen-Nordström, Laura, Lumi ja Tikli
Lajimäärä: 54
Rengastukset: 15
AMi
August 1, 2024 15:00
Päivän lintutapahtuma oli katajikon verkkoon eksynyt pieni haukka. Katsoin, että on tosi huonosti yhdestä jalasta kiinni ja pitää sillä pikkulintua. Lähestyttäessä lähti irti ja putosi kahden metrin päähän verkon alle istumaan. Nuori ampuhaukka. Eipä näitä juuri kädessä näe ja tekis mieli saada pultti jalkaan.
Mietin pari sekuntia, että mitäs nyt: otin rengastusliivin veks ja nakkasin sen linnun päälle. Kädessä kun katsoi, niin nielussa näkyi vielä pensaskertun pään jämät. Rengastuksen ja mittausten jälkeen lintu jäi sulattelemaan peken päätä kaltsille - ja tuli tunnin päästä uudestaan luotsiverkosta, nyt hernekerttu kynsissä. Tällä kertaa haukka jäi irrotuksen jälkeen siihen kanervikkoon kököttämään. Ei softannut mitenkään, mutta jotenkin hölmönä napotti suoraan silmiin eikä lähtenyt. Toin sen hernarin sen viereen, jos maistuisi vielä. 20 minuutin päästä katsoin uudestaan, siinä se edelleen odotti. Skodasin hernarin suoraan sen naaman eteen - heureka - sitten syttyi joku lamppu haukan päässä ja alkoi kertun kyniminen.
Henkilöt: Antti Miettunen-Nordström, Laura, Lumi & Tikli
Lajimäärä: 52
Rengastukset: 15
Sää: 8-11 m/s NW
AMi
July 31, 2024 15:00
Rengastustoimiston setä välitti eilen kuolleena löydetyn renkaallisen kalalokin tarinan: Wizard of Obs eli PIk rengasti täällä vuonna 1997 maastopoikasena ja muutama kontrolli oli kertynyt 27 vuoden aikana - tosin vain Rönnskäriltä. Lintu pääsi siis kotisaaren vähiin multiin lepäämään, aivan liikutun, sniff.
Päivällä työmaalla Senaattikiinteistön edustaja, vaihdettiin muutama sananen. Illalla trossin jengiä luotsituvalle ja mevatkin kävivät morjestamassa. Makumaailma vei meidät kaukaiseen Thaimaahan ja Nukkumatti höyhensaarille.
Henkilöt: Antti Miettunen-Nordström, Laura, Lumi ja Tikli
Lajimäärä: 56
Rengastukset: 13
Sää: 6-9 m/s NW-W, alkuillasta sadekuuroja ja ukkospuuskia
AMi
July 30, 2024 15:00
Pikkulepinkäisiä riittää. Joko täällä on parikin poikuetta, tai pesinnät meni hyvin eli molemmat. Saldo tähän mennessä 7 nuorta renkaisiin. Toistaiseksi verkoilla on vältytty murhilta. Johtuu toki siitäkin, ettei sieltä juuri poimita mitään pienlihaa. Viitakerttunen nyt kuitenkin. Saaren tyynen puolen kaakkoiskulmassa käytiin uimareissulla. Vanhan linjamerkin päällä kökötti pikkuvarpunen. Samalta reissulta hiffattiin myös hiljattain jonkun saaliiksi jäänyt renkaallinen vanha kalalokki.
Illalla syötiin makaronilådaa. Jokin siinä soittelee suomalaisten sielun säveliä. Lapset innoissaan (johtunee ketsupista). Muistan kun intissäkin alokastuvan kaverit vaahtosivat pää märkänä "jes, tänään safkana makaronilaatikkoa".
Henkilöt: Antti Miettunen-Nordström, Laura, Lumi & Tikli
Lajimäärä: 55
Rengastukset: 23
Sää: 7-10 m/s NW
AMi
July 29, 2024 15:00
Paikallisista voisi todeta sen, ettei hysyjä nimeksikään ja Flatilla yksi ad vp punakuiri. Iltahuuto keskeytyi, kun nuorimmainen kertoi huussin petoverkossa olevan "store hackspettia isompi ja tommonen kuin tossa katossa olevat" eli nuori varpushaukkanaaras. Olisi näköjään taas se aika vuodesta, että näiden kanssa pääsee rimpuilemaan <3.
Ruoaksi tortilloja. Eiköhän sitä hyvin nukuta.
Henkilöt: Antti Miettunen-Nordström, Laura, Lumi ja Tikli Nordström
Lajimäärä: 51
Rengastukset: 16
Sää: 7-9 m/s N-NW 7/8 +21
AMi
July 28, 2024 15:00
Henkilöt: Antti Miettunen-Nordström, Laura, Lumi & Tikli Nordström
Sää: Pohjoistuulta 6-7 m/s, Viron puolella kovaa sadetta
SaL
July 27, 2024 15:00
Annika siivoili kaappeja ja saatiin taas pari säkilistä roinaa pois vietäväksi. Muutenkin touhuiltiin pieniä huoltohommia koko päivä ja käytiin illalla saunassa ja pidettin lettukestit. Huomen aamuksi luvataan sadetta ni ei tarvi herätä rengastamaan.
Henkilöt: Samuli, Annika ja Emil Lehikoinen
Lajimäärä: 56
Rengastukset: 15
Sää: Aamulla tyyntä ja aurinkoista illalla vienoa länsituulta
SaL
July 26, 2024 15:00
Henkilöt: Samuli, Annika ja Emil Lehikoinen
Lajimäärä: 42
Rengastukset: 1
Sää: Aurinkoista ja leutoa lounatuulta
Late
June 22, 2024 15:00
Henkilöt: Lauri ja Minna Mäenpää, Matti ja Ira Rekilä, Juha Laaksonen, Minna Pyykkö
Late
June 21, 2024 15:00
Päivän mittaan saareen saapuivat perheet Rekilä ja Laaksonen kolmella venekyydillä. Juhannusta vietettiin sitten rauhallisissa merkeissä.
Mukavaa on katsella kuinka räystäspääskyjä on palannut Rönskille, laiturivajassa pesii kaksi paria ja aseman katon alla ainakin kaksi.
Illalla tietysti saunottiin ja scolo lensi.
Henkilöt: Lauri ja Minna Mäenpää, Matti ja Ira Rekilä, Juha Laaksonen ja Minna Pyykkö