Menu

Rönnskär

Station Feed

Authentication Required

You need to log in to post entries. Please click the Login button in the top-right corner.

Osmo/Wilu

vanha

September 7, 2012 15:00

Tämä päivä meni Mäkiluodossa, jossa olin auringonnoususta klo 13een. Päivän saldo siellä oli 51 varpushaukkaa,joista valtaosa ennen klo 9:ää, 500 västäräkkiä, 100 haarapääskyä, 8 kuikkaa ja 92 muutolla olevaa pilkkasiipeä,. Suurin pilkkasiipiparvi oli 75 yksilöä!!
Mäkkärin eteläkärki on todella mukava paikka staijata syysmuuttoa, kun kaikki linnut tupsahtavat päälle kuin suppilon perukassa - ei siinä paljon kiikareita tarvita.
Asemalomaketta en tehnyt, kun en saaressa juurikaan havainnoinut.
Jätän saaren klo 14.30. Illalla tulee uusi porukka, tervetuloa!

----
Kiitoksia! Illalla klo 18:00-18:45 aikaan, kahdella eri kyydillä, saareen saapuivat Annika Nuotiomäki ja Roni Väisänen, Aarne, Einari ja Markus Piha sekä Sannakajsa ja William Velmala. Juuri mitään lintuja ei ehditty havaita. Ruokaa ja juomaa tehtiin.

Henkilöt: Osmo Heinonen

Sää: Matalapainepäivä ja satunnaista tihkua, tuuli 0-2 m luoteesta

Osmo

vanha

September 6, 2012 15:00

Aamuvakio tuli hoidetuksi ihan ohjeiden mukaisesti. Tuuli jarrutti muuttoa,ja tarkkailun hoidin tj-tornin suojasta, kunnes tuulen hiukan asetuttua nousin torniin ja laitoin pleksit luoteiskulmaan. Siinä tokeni hyvin!
Pikkulintuja meni, mutta alle 1000. Varpushaukkoja koko päivän aikana 23 kpl.
Mielenkiintoisin oli pömpelin edustalta ylös noussut naaraspukuinen kehrääjä. Olisikohan sama, mikä saaressa on pariin kertaan nähty viimeisen kolmen viikon  aikana.
Mainittava on myös isosirri sataman luodoilla.
Ensimmäisen kerrran kuuli metsäkauriin ääntelyä, se on kuin sika haukkuisi koiran lailla. Pari supia, iso ja pieni, näkyi.

Henkilöt: Osmo Heinonen

Lajimäärä: 44

Sää: Kohtuu kaunista, mutta tuuli 10-12 m luoteesta.

Osmo

vanha

September 5, 2012 15:00

Tulin saareen kovassa 14 m tuulessa tosi kuoppaisella merellä. Aseman buster liikkui kovassa aallokossa varsin pehmeästi.
Muutontarkkailuun ehdin klo 11 mutta eihän näissä tuulissa liikkunut kuin lokki. Päivä menikin saaren kiertämiseen, mutta vähät linnut kököttivät tuulta piilossa.
Suopöllö yllätti itärinteillä.

Henkilöt: Osmo Heinonen

Lajimäärä: 35

Sää: Aurinkoista, mutta kovaa FMIn mukaan 14 m tuulta

JHi

vanha

August 26, 2012 15:00

Kirkkonummi-päivän retkuetta ennen ehdittiin staijailla, rengastaa ja ihmetellä. Saaressa neljä pikkusieppoa joista kaksi narahti Fällametsän verkkoon; Late kävi kiertämässä myös Mäkiluodon, josta löytyi peräti yhdeksän. Pajulintuja hieman vähemmän kuin eilen, enää viitisenkymmentä yksilöä. Lisäksi saarta kompatessa löytyi mm. kehrääjä ja käki.

Kymmenen jälkeen rantautui ensimmäinen vesibussillinen turisteja, joille esiteltiin saarta ja lintuaseman toimintaa. Rohkeimmat saivat linnun käteen asti. Turistirumban jälkeen olikin vuorossa enää siivoilua, pakkailua ja mantereelle pakenemista.

Henkilöt: Jukka Hintikka, Lauri Mäenpää, Minna Mäenpää ja Pekka Pöyhönen

Lajimäärä: 59

Rengastukset: 99

Sää: Leppoisaa loppukesää tai alkusyksyä.

Satamalahtiimg 5431

Satamalahtiimg 5431

Amiraali A7F8815

Amiraali A7F8815

Hahmot A7F8772

Hahmot A7F8772

Kaki A7F8840

Kaki A7F8840

Majakka Mg 9251

Majakka Mg 9251

Majakkasumuimg 5437

Majakkasumuimg 5437

Accnis A7F8799

Accnis A7F8799

Rengastusimg 5440

Rengastusimg 5440

Yhteysalus Mg 9247

Yhteysalus Mg 9247

Sumu Mg 9249

Sumu Mg 9249

Late

vanha

August 25, 2012 15:00

Allekirjoittanut saapui Minnan kanssa asemalle kolmen maissa iltapäivällä ja hyvän tuntuinen lintupäivä jatkui edelleen. Hysyjä pörräsi vähän joka puskassa vielä iltapäivällä ja Jukka rengastikin päivän mittaan 179 lintua. Sopivan vaihtelevaa lajistoa löytyi. Mukavimpana verkkolajina oli nuori mustaleppälintu. Lehtokerttuja tuli verkoista 25, hernekerttuja 22, mustapääkerttuja 17 ja pajulintuja 45.
Minnan kanssa käväisimme iltapuhteiksi Lilla Träskössä, josta löytyi suopöllö, käki ja sinisuohaukka. Samalla paineli kolmen vesiskootterin lauma ohitse suoraan Kallbådalle. Siellä pörräsi muutenkin porukkaa usean veneen voimin. Sopii kyllä vieraillakin, sen verran älytön se hylkeidensuojelualue on.
Illalla kevyttä grillailua ja Jukalla soi kehrääjänauha tossa asema-aukiolla, saapas nähdä tuleeko tänään yhtään.

Henkilöt: Jukka Hintikka, Pekka Pöyhönen, Lauri Mäenpää ja Minna Mäenpää

Sää: Kaunis ja heikkotuulinen kesäpäivä

Nisusimg 5419

Nisusimg 5419

Faltin A7F8707

Faltin A7F8707

Kaki A7F8750

Kaki A7F8750

Kauris A7F8771

Kauris A7F8771

Skootteri A7F8718

Skootteri A7F8718

Suopollo A7F8759

Suopollo A7F8759

Vaaksiainenimg 5426

Vaaksiainenimg 5426

JHi

vanha

August 24, 2012 15:00

Miehittäjät saareen heti porvarillisen virka-ajan päätyttyä neljän jälkeen. Saaressa reilusti hysyjä huolimatta kellonajasta, eli ties millainen lintupäivä aamulla on ollut. Norra Fladetille tippunutta mustahaikaraa emme havainneet, mutta tuulihaukkoja hyöri majakan ympärillä neljä kappaletta.

Kuuden nurkilla alkoi kovanpuoleinen, kuurottainen sade, joka turmeli ulkoiluaikeita monin tavoin. Huomista ajatellen saatiin viritettyä kuitenkin hieman verkkoja, ja ehtipä bunkkerin petoverkoista tulla yksi varpushaukkanaaras.

Sade taukosi juuri ennen auringonlaskua. Siitä piristyneinä laitettiin kehrääjänauha soimaan asema-aukiolle, tuloksena yksi kehrääjärengastus.

Henkilöt: Jukka Hintikka, Pekka Pöyhönen

Rengastukset: 2

Sää: Iltasadetta

PIk

vanha

August 19, 2012 15:00

Tornissa hiljainen aamu, ainakin eiliseen verrattuna. Sää oli lämmin ja utuinen, mutta aurinko pysyi pilvessä. Saarikierroksella vesisateessa löytyi suopöllö eteläpäästä. Iltapäivällä poistuttiin saaresta, ja saari jää tyhjilleen.

Henkilöt: Pekka Ikonen ja Matias

Sää: Navakkaa länsituulta ja vesisade alkoi hieman ennen puoltapäivää

PIk

vanha

August 18, 2012 15:00

Iltapäivään asti staijausta, ja illansuussa saaren kiertämistä. Aamulla saaressa oli runsaasti hysyjä, mutta saarikierroksella tuuli vaikeutti niiden löytämistä. Kauriita saaressa on ainakin 3"2'. Sotilaspoliisit kävivät tarkistamassa luvat. Muuttohavainnoista mainittavia olivat merimetso 200p410m, ruskosuo 5m, varpushaukka 5p52m ja kalatiira + sp 106m.

Henkilöt: Pekka Ikonen ja Matias

Lajimäärä: 59

Sää: Lämmintä ja aurinkoista, iltapäivästä navakkaa lounaistuulta

PIk

vanha

August 17, 2012 15:00

Tultiin illansuussa saareen. Ennen auringonlaskua saarikierros miellyttävässä t-paitakelissä. Asemarakennuksen kunnostus on edennyt hienosti. Lintupuolelta mainittavin havainto oli männikön reunasta pakoon ponkaissut kehrääjä. Satamalahdessa oli paljon meduusoja.

Henkilöt: Pekka Ikonen ja Matias

Lajimäärä: 44

Sää: Lämmintä, aurinkoista ja tyyntä

Ode Ojala

vanha

August 15, 2012 15:00

Aamustaijia ja komppausta.
Keltavästäräkkejä ja pääskyjä edelleen mukavasti. Päivän parhaana voisi mainita käen.

Henkilöt: Ode ja Biti Ojala

Lajimäärä: 53

Sää: Lämmin kesäsää, tuulikin heikko.

Kaislahepokatti

Kaislahepokatti

Jaykkarolli-Ja-Metsalauha

Jaykkarolli-Ja-Metsalauha

Rentohaarikko

Rentohaarikko

Viiruviittalude

Viiruviittalude