Menu

Rönnskär

Station Feed

Authentication Required

You need to log in to post entries. Please click the Login button in the top-right corner.

PIk

vanha

June 12, 2014 15:00

Saderintama saavutti saaren aamulla ennenkuin verkkoja ehdittiin avata. Ennusteiden mukaan sadealue oli laaja, joten univelkoja pääsi rauhassa kuittaamaan. Muutaman tunnin ehti iltapäivällä olla maastossa ennenkuin sade alkoi uudestaan. Niukan havainnoinin mainittavimmat olivat harmaahaikara, alli ja kaksi tummaa merikihua itään. Verkkoja ei tänään ollut pyynnissä. Meriharan poikanen oli päivän ainoa rengastus. Lintu löytyi öljysäiliön läheltä, jonne poikue oli uitettu mahdollisesti Norrkobbenilta.

Henkilöt: Niila Valle ja Pekka Ikonen

Lajimäärä: 52

Rengastukset: 1

Sää: Sade alkoi ennen neljää ja taukosi ensimmäisen kerran iltapäivällä puoliviisi. Illalla sade alkoi uudestaan seitsämän aikaan.

Img 9553E

Img 9553E

Img 0781E

Img 0781E

Img 0784E

Img 0784E

Img 0788E

Img 0788E

PIk

vanha

June 11, 2014 15:00

Mukava tyyni aamu. Haahkoilla on melko vähän poikasia, niitä laskettiin 120. Naaraat ovat kerääntyneet isoiksi parviksi, ja varmaan vähitellen alkavat suunnitella poislähtöä. Satamaluodolla on 45 ja Kantgrundilla 20 tiiran pesää. Vain muutamassa pesässä oli poikaset kuoriutuneet. Satamaluodolla pesii edellisvuoden tapaan harmaasorsa. Aamulla nokkavarpunen saaressa, ja myöhemmin aamupäivällä muutti yksi lintu. Muutolla myös gavioita 33, tundrakurmitsa 3, syksyn eka valkoviklo, vaalea merikihu ja metsäkirvinen. Verkoista eniten hernekerttuja 5 ja pikkulepinkäisiä 4. Lisäksi verkoista luhtakerttunen. Aamulla jännästi laulava tiltaltti  otettiin kiinni. Se oli väritykseltään ruskean harmaa. Verrattuna pari päivää aikaisempaan tiltalttiin tällä oli hartioissa ja yläperässä selvästi vihreää sävyä. Kauris muutti uimalla Träskööseen.

Henkilöt: Niila Valle ja Pekka Ikonen

Lajimäärä: 70

Rengastukset: 20

Sää: Aamu- ja aamupäivä tyyntä ja pilvistä, loppupäivä tuulista ja aurinkoista.

Img 0745E

Img 0745E

Img 9525E

Img 9525E

Img 9547E

Img 9547E

Img 0741E

Img 0741E

PIk

vanha

June 10, 2014 15:00

Aamusta lähtien lännenpuoleista tuulta. Päivällä lämpötila kohosi +20 asteeseen. Muutolla mm. mustalintu 15m, kurki ja tervapääsky 78m. Luhtakerttusia kolme joista kaksi verkosta, sekä rytikerttusia kaksi. Mustapääkerttuja 7 ja retken ekat pikkulepinkäiset 4.

Henkilöt: Niila Valle ja Pekka Ikonen

Lajimäärä: 61

Rengastukset: 14

Sää: Lämmin ja tuulinen päivä.

9430E

9430E

9445E

9445E

9488

9488

PIk

vanha

June 9, 2014 15:00

Aamulla muutti kuhankeittäjä bunkkerin yli. Pussitiainen edelleen saaressa, samoin sepelhanhi ja myös isokäpylintu havaittiin. Verkoista tuli luhtakerttunen ja pikkusieppo. Aamulla Itämetsässä lauloi tiltaltti tristis-tyyppistä säettä. Lintu näytti ruskealta, ja se saatiin pyydystettyä. Kädessäkään siitä ei mitään tristikseen sopimatonta tuntomerkkiä löytynyt. Iltapäivällä käytiin yrittämässä harmaalokkien rengastusta, mutta vielä saavat varttua ennen rengastusta. Kantgrundilla selkälokilla kaksi poikaspesää. Timo illalla mantereelle.

Henkilöt: Niila Valle, Timo Toivonen ja Pekka Ikonen

Lajimäärä: 70

Parhaat: tristaltti

Rengastukset: 13

Sää: Länsi-lounaistuulta joka hieman koveni iltaa kohden. Utuista ja puolipivistä

Img 9330Y

Img 9330Y

9363E

9363E

9413E Copy

9413E Copy

9318Ee

9318Ee

PIk

vanha

June 8, 2014 15:00

Hannu Ekblom kävi rengastamassa merikotkan poikaset. Poikasia oli kaksi, ja ne olivat jo jyhkeän kokoisia. Nikli ja Timo innostuivat staijaamaan iltapäivän petomuuttoa, ja muutolla havaittiin ruskosuo 2, mehiläishaukka 7 + ip 2 sekä varpushaukka. Verkoista mukavin laji oli kirjokerttu. Muita mainittavia havaintoja olivat laulujoutsen 5m, sepelhanhi edelleen, suosirri a13m, ja pussitiainen edelleen. Supi ui Flatin ja Rönskin välissä, tuli varmaan saareen.

Henkilöt: Niila Valle, Timo Toivonen ja Pekka Ikonen.Minna ja Late kävivät päiväretkellä

Lajimäärä: 73

Rengastukset: 8

Sää: Monipuolista: aamulla viileän tuulista ja päivällä tyyntä ja kaunista auringon paistetta. Aamulla muutama sadekuuro ja illalla sumua.

9222E

9222E

9235E

9235E

Bleu

Bleu

PIk

vanha

June 7, 2014 15:00

Hieno keli aamulla. Tyyni sää suosi lintujen havaitsemista. Muutolla ja pusikoissa ei kuitenkaan lintuja erityisemmin liikkunut. Aamulla löytyi saunan tuomista innokkaasti ääntelevä pussitiainen, joka atrapilla houkuteltiin verkkoon. Lintua epäiltiin nuoreksi naaraaksi. lintua kävi katsomassa Mäkiluotolaiset Damski, Jämsä, Lindström ja Tuomela, sekä Karno. Amiraali Kaskealalle uskottiin laiturivalvonta. Illansuussa raivattiin Fällametsän verkkolinjoja. Muita päivänhavaintoja oli sepelhanhi, harmaasorsa, mustaviklo a3, idänuunilintu ja pikkukäpylintu 1p23m.

Henkilöt: Niila Valle ja Pekka Ikonen. Timo Toivonen tuli vahvistukseksi klo 20

Lajimäärä: 69

Parhaat: Pussitiainen

Rengastukset: 14

Sää: Kaunis tyyni aamu. Aamupäivällä nousi lounaistuuli.

9181E

9181E

9188E

9188E

PIk

vanha

June 6, 2014 15:00

Tultiin saareen klo 19 aikaan Nikli, Anna ja Pekka. Laitettiin verkkoja huomiseksi valmiiksi ja seurattiin iltamuuttoa. Merikihu havaittiin eteläpuolella ja pesivän oloinen räyskäpari pohjoispuolella, siinä mielenkiintoisimmat.

Henkilöt: Niila Valle ja Pekka Ikonen

Lajimäärä: 46

Sää: Kaunis, lämmin ja tyyni kesäilta

KSa

vanha

June 4, 2014 15:00

Hieno aamu verkkoilijalle, tiedä mitä itätuuli oli sumun seasta saareen pudottanut, ainakin lauluhaluja tuntui paikallisilla piisaavaan ja aurinko kurkki välillä hattaroiden seasta. Me emme kuitenkaan lintuja harrastaneet vaan tyydyimme suorimaan matkoihimme aamun askareitten jälkeen. Kymmeneltä päästiin irti rannasta ja työnnyttiin harmaaseen todellisuuteen, enkä nyt tarkoita siviilielämän realiteetteja vaan näkyvyyttä: Satamaluodon tasalta ei Norrkobbenia erottanut. Fiilispohjalta ja luottavaisesti vaan, kevyellä kaasulla ja aallokon mukaan suunta säilyttäen päästiin Upinniemeen, mutta Kärjen länsipuolella näkyvyys olikin jo tuntuvasti parempi kuin Rönskin ympäristössä.

Pari sanaa linnuistakin. Haarapääskyt laativat pesää aseman ikkunan yläpuolelle, tulevatpa sisäänkin, jos hetkeksi ovea auki jättää. Satamasta löytyi eilen lomakkeelta uupumaan jääneet räystäspääsky ja tuulihaukka kisailemasta keskenään, käenpiikakin jaksoi yhä huudella. Pihalinnuiksi vakiintunut valkkariperhe alkaa olla luottavaisen sorttista, äkkiväärä haavimies koppaisi siitä helpon rengastettavan.

Punkkisyynejä kannattanee pitää myös tänä kesänä. Tähän mennessä on löytynyt kolme punkkia kiinnittyneinä, vaikkei sortsi- ja teepaitakelejä pidellytkään. Sieltä ne vaan pusikoista ovat vaatteitten kautta mönkineet iholle. Seuraavaa menijää odottaa muutama kuivumassa oleva verkko, mitä pahoittelen, ne kun eivät kaikki ehtineet yön yli saunan jälkilämmössä riittävästi kuivahtaa. Jätin hiiliä ja sytytysnestettä muillekin grillaajille, omat gurmeemme olivat makkaraa ja eineksiä.

Henkilöt: Klaus ja Vilho Salo

Sää: klo 8 sankkaa sumua, lämpöä 12 astetta, tuuli 3 m/s idästä

KSa

vanha

June 3, 2014 15:00

Puolenpäivän lounasbreikki ja välivoivottelu. Varhainen aamu lupaili tästä joltisenmoista lintupäivää. Ekoilta verkkokierroksilta oli aina jotain asemalle kannettavaa, retken uudeksi rengastuslajiksi vakiintui lehtokerttu parin yksilön verran. On muuten tosi nätti lintu, kun ajan kanssa saa riittävän likeltä katsella. Viitasirkkalintu lauloi tovin katajikossa, kunnes vaikeni tai poistui yhtä yllättäen kuin tulikin. Nokkavarpunen lensi tiksuttaen yli ja pysähtyi varmuuden vuoksi bunkkerin vieressä olevan karahkan nokkaan poseeraamaan. Tunnelma alkoi kohota. Mutta sitten... Niin, aina tulee tuo "mutta sitten"-lause. Kuuden ja seitsemän välillä tapahtui jotain: linnut hiljenivät eikä verkkoihin eksynyt enää ketään. Sama alakulo jatkuu jo viidettä tuntia ja sääennusteet pomppivat laidasta laitaan. Tavalliseen tapaan Foreca antaa mukavamman kuvan loppupäivästä. Tuulen pitäisi kai laantua ja kääntyä itäisemmäksi, sateen kanssa lienee niin ja näin.
---

Ja sitten ohjelma söi koko iltanovellini! Pännii, melkein jopa jurppii, vaikka ehkä itse vähän sähläsinkin. Naputellaanpa sitten uudestaan joku stoori.

Vettä siis lopulta tuli. Ei rankasti mutta turhan pitkään. Sääennusteet tuntuvat vaihtuvan vähän liian nopeasti ja radikaalisti, vallankin kun toteuma on sitten se, joka lintuasemaelämän määrittelee. Verkkoja pidetiin kuitenkin urheasti auki tiheällä kierrolla eikä sakeimman sateen aikana yksikään lintu verkkoon mennytkään, mutta heti ekalla tauolla pölähti kerralla kolmen parvi harmaasieppoja samaan verkkoon. Harmaasieppo olikin päivän rengastetuin laji, muut olivat pajulintu, peippo, herne- ja lehtokerttu, kontrollit napattiin talitintistä, kirjosieposta sekä hernarista. Nyt sitten on sumua niin, ettei majakkaa näy, joten taitaa jäädä lisälajit puuttumaan asemalomakkeelta. Niukkuutta jaettiin tänään. Visili innostui iltapäivällä uudestaan laulelemaan ihan verkkolinjan vieressä satimeen silti hairahtumatta.

Nyt vähän iltapuuhia ja sitten koisimaan. Huomenna heräillään kun keritään, aamiaistellaan, siivotaan, pakataan kamat ja paetaan mannermaiseen tunnelmaan. Kyllä tämä oli lintujen osalta tässä. Vilhon vakaa aie on palata tänne taas, sen verran laatuisaa aikaa ollaan vietetty niin lintujen kuin muunkin puuhan osalta ja mikäpä minä olen vastaan panemaan, pitänee lähteä mukaan.

Henkilöt: Klaus ja Vilho Salo

Lajimäärä: 45

Parhaat: viitasirkkalintu, nokkavarpunen

Rengastukset: 12

Sää: Pilvistä, tihkusadetta ja sumua, tuulta turhan paljon ja väärästä suunnasta.

KSa

vanha

June 2, 2014 15:00

"Aamu" (klo 3.45) alkoi toivorikkaalla verkkojen availulla ja virittelyllä. Päivän rengastussumma ei ollut huima vaan ei sitä ollut verkkomääräkään, mutta antoipa hieman tuntumaa kuitenkin ja lajeja tuli hypisteltäväksi ilahduttavasti yhdeksän. Pajulintu oli toki yleisin ja hernekerttuja tuli kolme, muut lajit (peippo, harmaa- ja kirjosieppo, viita- ja luhtakerttunen, satakieli sekä punavarpunen) kirjattiin yhden edustajan voimin rengastuslomakkeelle.

Muu havainnointi jäi sitten tämän verkkojumpan varjoon. Satunnaisesti silloin tällöin kurkkasin taivaalle tai merelle, vaan enpä paria lajia enempää päivän lajilistalle siten saanut. Ei kyllä tuulikaan ehkä muuttajia matkaan yllyttänyt. Hieman tutkailtiin paikallisia ja lähirannat tsekattiin putkella. Saaren itä- ja eteläosa jäi huonolle inventoinnille, tiedä mitä rareja tai massoja siellä oikeasti olikaan! Erityisen maininnan saakoot vaikka lauleskelevat rytikerttunen ja käenpiika, lintumaailman ulkopuolelta rantakäärme sekä neljän kopla kauriita. Lisäyksenä mainittakoon, että oikea lajimäärä on himpan korkeampi kuin asemalomakkeen näyttämä, koska siinä ei näy lajit, joita ei ole tarkalleen laskettu/arvioitu.

Palloa potkittiin, perinteiseen tapaan. Pumppukin oli mukana, saapa nähdä vuotaako nahkakuula itsensä tyhjiin jo huomiseksi. Toivottavasti ei, sillä arvaan kesäkuun puolivälin jälkeen miehittäjiä kovinkin innostavan tuo maaginen kisailun välikappale. Hakattiin hieman polttopuita, kun sopivia pikkupöllejä oli jätetty tyrkylle, ja huomenna pitäisi kuulemma jatkaa urkkoa. Että luvassa lienee pääpiirteittäin samanlainen päivä. Sehän passaa.

Henkilöt: Klaus ja Vilho Salo

Lajimäärä: 57

Rengastukset: 17

Sää: Koko päivä koillistuulta seitsemisen metriä sekunnissa, lämpöä vaihteleva lukema kympin yläpuolelta ja aamun aurinko vaihtui iltapäivän pilvisyyteen sekä muutamaan satunnaiseen tippaan vettä.