Rönnskär
Station Feed
Authentication Required
Late
July 6, 2015 15:00
Päivän linnuista voisi mainita 16 lounaaseen matkannutta mustalintua, kymmenen samaan suuntaan painellutta pilkkasiipeä, yhdeksän ruokkia ja muutaman suosirrin.
Illalla sauna.
Niin ja aamulla armeija kävi ohi ajaessaan hätistämässä Flatille majoittuneen kanootti tyypin. Äijä oli tullut illalla myöhään, enkä itse huomannut telttaa ohi ajaessani. Näin tyypin myöhemmin päivällä kaupalla ja otin esille lintuluodoille maihin nousemisen. Kehoitin äijää nousemaan seuraavan kerran maihin metsäisemmälle saarelle, jossa ei pesi lintuja. Kerroin samalla Flatilla pesivistä kahlaajista, kalalokeista ja tiiroista. No kommentti oli että niitä tiirojahan on muutenkin niin paljon. Niinpä niin perkele. Omien kokemusteni mukaan toi kanoottiporukka kyllä liikkuu ekologisesti, mutta aiheuttaa enemmän vahinkoa saaristossa kuin vesiskootterit.
Henkilöt: Lauri Mäenpää ja Minna Mäenpää

Minna-5526
Late
July 5, 2015 15:00
Henkilöt: Lauri Mäenpää ja Minna Mäenpää

Asema-5517

Areint-3274

Kauris-3333

Mermer-3060

Phipug-3303

Tritot-3128

Tyllit-3405
Late
July 4, 2015 15:00
Viisi harmaahaikaraa lensi pohjoiseen ja luodoilla oli jokunen kuovi- ja suosirri. Makkosen lähtivät Sipooseen ja me muut pesimme kaikki aseman matot. Kuvia tulee tässä jonain sadepäivänä kun maltan istua tietokoneen ääreen.
Henkilöt: Lauri Mäenpää , Minna Mäenpää , Markku Marttila, Hannele Savolainen ja Pekka Ikonen

Majakka-2919

Areint-2873

Tiirat-2940

Turmer-2979

Delunpesa-3008

Puhelin-3031
Late
July 3, 2015 15:00
Illalla sauna. Lintuja kuten eilen.
Henkilöt: Lauri Mäenpää, Minna Mäenpää, Markku Marttila Hannele Savolainen

Bambi-2788

Larcan-2822

Steaea-2790
Late
July 2, 2015 15:00
Pari allia notkui Träskön rannassa, yksinäinen laulujoutsen pohjoispuolella ja siinähän ne mielenkiintoisimmat.
Jussi ja Jarmo poistuivat Salmenin kautta mantereelle, tilalle saapuivat Makkonen ja Tintti.
Henkilöt: Lauri Mäenpää, Minna Mäenpää, Juhani Rinne, Jarmo Koistinen, Markku Marttila ja Hannele Savolainen

Kuutamo-2427

Sommolkuu-2623

Tiirakuu-2556

Haeost-2715

Perapi-2740
Late
July 1, 2015 15:00
Iltapäivällä heitettiin kasvimiehet muutamaksi tunniksi Mosaan ja sillä välin keräiltiin rannoilta pari veneellistä koivupöllejä. Moottorisaha vain pitäisi saada käyntiin että niistä pölleistä saisi vielä saunapuita.
Linnuista ei ole kauheasti uutta kerrottavaa, muuttomatkalla lepäileviä liroja, valkovikloja ja mustaviklo. Nuolihaukka kiusasi merikotkia ja joutilaan näköisiä tiiroja notkuu aika paljon satamaluodolla.
Illalla makoisat löylyt saunassa.
Henkilöt: Lauri Mäenpää, Minna Mäenpää, Juhani Rinne, Jarmo Koistinen

Hirrus-2380

Cornix-2285

Kauris-2299

Oenoen-2311
Late
June 30, 2015 15:00
Muutenhan päivä meni kaikenlaista puuhaillessa ja asettautuessa. Kolmisen viikkoa pitäisi ihmetellä saariston linnustoa ja rauhaa. Säät voisivat olla vähän tämän päiväistä lämpimämpiä.
Henkilöt: Lauri Mäenpää ja Minna Mäenpää
Sää: +17, 6-10m/s SW, 5-7/8, 10-20km

Aamumaisema-3598

Heina-3629

Ruohosipuli-3609

Tupasvilla-3603

Heinaruoste-3635
Late
June 29, 2015 15:00
Henkilöt: Lauri Mäenpää ja Minna Mäenpää

Kauris-3435

Kauris-3587

Kauris-3592
Roland
June 28, 2015 15:00
Kantgrundissa käytiin tarkistamassa vain länsikärki jossa rengastettiin yksi kalalokin poikanen. Paikalta löydettiin tyllin pesä (4 munaa), mutta punajalkaviklon pesää/poikasia ei etsinnöistä huolimatta saatu esille. Karikukko hengaili myös kärjessä, mutta pesintä on ilmeisesti sillä mennyt pieleen. Tiiroja lenteli muutama pari yläpuolellamme mutta pesiä ei löydetty. Kaikenkaikkiaan vaikuttaa siltä että kahlaajilla on ollut suhteellisen hyvä alku, mutta tiira- ja lokkilinnuilla suurin osa poikasista on menehtynyt jo pieninä.
Sen ihmeempiä havaintoja tekemättä poistuimme mantereelle illansuussa.
Henkilöt: Roland Vösa, Niko Latvakoski & Lauri Mäntylä
Lajimäärä: 31
Rengastukset: 10
Sää: lounaistuulta aamusta 10 m/s, aurinkoista, lämpötila +15
Roland
June 27, 2015 15:00
Iltapäivällä tehtiin vielä isku Flatgrundetille jossa rengastettiin hemarin ja kalalokin poikanen. Luodolla varoittelivat kovasti punajalkaviklopari, mutta poikasia ei löytynyt. Tyllipariskunta oleskeli myös paikalla, mutta ei osoittanut pesinnän merkkejä. Yksimunainen tiiranpesä löytyi länsikärjestä.
Lopuksi käytiin vielä Satamaluodolla jossa kihlan sai punajalkaviklon vastakuoriutunut poikanen ja iso lapintiiranuorukainen. Yksi tiiranpesä ja kolme tukkasotkan pesää löytyi luodon laelta. Siinä se sitten oli! Karikukkopari ja allinaaras liikkuivat rannan tuntumassa, mutta nekään eivät osoittaneet pesinnän merkkejä...
Illansuussa tehtiin lyhyt retki Mäkiluotoon jossa havaittiin mm. merikihu, kaksi allia ja paljon koirashaahkoja. Metsähallituksen Mats Westerbomin mukaan Porkkalassa ovat sinisimpukkakannat runsastuneet viime vuosina joka selittää varmaan osaltaan koirashaahkojen jäämisen kesänviettoon tänne.
Henkilöt: Roland Vösa, Niko Latvakoski, Minna Rönkä & Lauri Mäntylä
Lajimäärä: 35
Rengastukset: 6
Sää: Aamusta alkaen kohtalaista lounaistuulta yltyen navakaksi länsituuleksi iltapäivällä. Läpi päivän aurinkoinen ja suhteellisen lämmin (+14) keli.