Menu

Rönnskär

Station Feed

Authentication Required

You need to log in to post entries. Please click the Login button in the top-right corner.

JHi

vanha

November 30, 2024 14:00

Päiväkäynnillä venettä ja moottoria testaamassa. Saaressa mm. kolme peukaloista ja pari punarintaa. Nisäkäshavainnoista kaakkoiskulmalla saukko ja eteläpuolella pari harmaahyljettä.

Henkilöt: Jukka Hintikka

Lajimäärä: 26

Roland

vanha

November 10, 2024 14:00

Toiveikkaana herättiin aamulla tyyneen aamuun ja aamustaiji suoritettiin bunkkerilla. Muutto oli hiljaista, mutta sekaan mahtui mm. valkoposkihanhiparvi, aseman syksyn eka tilhi (taisi olla myöhäisin syksyn eka havainto lajista kautta aikain!), pulmunen sekä muutamia rastaita. Ilahduttavaa oli myös teerinaaraan näkeminen. Kallbådalla kävi alus tuomassa nosturilla saarelle tavaroita, muuten vesiliikenne hiljaista. Bunkkerin ympäristössä viihtyy edelleen muutama punarinta, kolme peukkua ja rautiainen.

Komppauksella havaittiin muutama peukku lisää, lehtokurppa ja eiliset lapasotkat olivat edelleen paikalla eteläpään edustalla. Mahdollinen härkälintu uiskenteli kauempana, mutta jäi määrittämättä.

Viikonlopun aikana huomiota on kiinnittänyt merikotkaparin kisailut ja hempeilyt kosiolahjojen muodossa Salmenin yllä. Vaikuttaa siltä että sieltä suunnalta haetaan uutta kotia. Iltapäivällä lähdettiin isänpäivän viettoon mantereelle ja asema jää tyhjilleen ennen seuraavaa viikonloppua.

Henkilöt: Pekka Ikonen & Roland Vösa

Lajimäärä: 46

Sää: Tyyntä ja pilvistä, ajoittain heikko koillisenpuoleinen tuulenvire. Lämpöä +3 astetta

PIk

vanha

November 9, 2024 14:00

Vakio hoidettiin itärinteeltä tuulen suojassa. Edelleenkin muutto oli rauhallista. Iltapäivä käytetiin saareen kiertelyyn. Stakakobbenilla ja Salmhästenillä pyöri saukot, vaikka merisirrejä odoteltiin. Saaren pihlajamarjat odottavat edelleen syöjiä. Aamun meristaijauksessa havaittiin nuori merikihu itään, kuin myös riskilä. Eteläpäässä Roland näki 8 lapasotkaa. Isokäpylintuja muutti 11 parvi, ja peukaloisia löytyi 9. Rautiainen myös paikallisena.

Henkilöt: Ronald Vosa ja Pekka Ikonen

Lajimäärä: 41

Sää: Aamulla kovaa länsituulta joka päivän mittaan heikkeni. Täyspilvistä ja näkyyys hyvä

PIk

vanha

November 8, 2024 14:00

Luvassa oli lämmin päivä, ja merellä se konkretisoitui sumuna. Mukava lämmin päivä, eikä linnutkaan häirinneet. Aamupäivällä saareen saapui perinnebiotooppi-asiantuntijoita Rolandin johdolla. Aamun muutto oli olematonta, varmaankin sumusta johtuen. Saukko matkasi aamulla Labbenille, eilen sellainen makoili Salmhästenillä. Valkoposkia muutto 12 parvi, pikkulokkeja 1p5m, rautiainen paikallisena ja pikkuvarpunen muutolla.

Henkilöt: Roland Vosa ja Pekka Ikonen

Lajimäärä: 35

Sää: Sumuista iltapäivään asti. Tuuli heikkoa, ja illasta voimistuvaa.

PIk

vanha

November 7, 2024 14:00

Varsin miellyttävä marraskuun päivä, jopa aurinko näyttäytyi. Aamulla ja aamupäivällä pikkulintuja liikkui kohtuullisesti, ja puolenpäivän jälkeen olikin hiljaista. Pihlaja- ja katajamarjat houkuttelivat erityisesti viherpeippoja ja punatulkkuja. Räkättejä edelleen hyvin vähän, ja tilhistä ei tietoakaan. Merellä ei juuri minkäänlaista liikettä. Havainnoista kerrottakoon harmaahaikara paikallisena, hiirihaukka, pikkulokkeja 5, rautiainen, kaksi kulorastasta ja 4 isokäpylintua. Viherpeippoja oli 70p103m ja punatulkkuja 15p108m. Peukaloisia vielä 6. Juuri ennen auringonlaskua palokärki tuli kaukaa idästä, ja syöksyi Träskööseen yöpuulle.

Henkilöt: Pekka Ikonen

Lajimäärä: 39

Sää: Iltaa kohden kirkastuvaa ja siedettävää luoteistuulta. Hieno näkyvyys.

Emilie

vanha

October 27, 2024 14:00

Petorengastaja (Emilie) sai harjoitella sorminäppäryyttä, kun rengastusvakiolla verkkoihin tupsahteli hippiäisiä (42 rengastettua, 3 kontrollia) ja puukiipijöitä. Isoin tänään petoverkoilta rengastettu lintu oli mustarastas, joten kovin jämeriä otteita ei ole tarvittu.

Aamuvakiolla melko hiljaista kelin sumpuraisuudesta johtuen. Pari tuhatta valkoposkihanhea, muutamia kottaraisparvi ja harvakseltaan pikkulokkeja muutolla.

Asema jää nyt tyhjäksi...

Henkilöt: Roland Vösa, Pinja-Emilia Lämsä, Emilie Suominen

Lajimäärä: 46

Rengastukset: 57

Sää: Lempeä etelätuuli, joka voimistui iltaa kohden.

Roland

vanha

October 26, 2024 15:00

Läpi päivän vallitsi pilvinen ja kostea utuilma niin että heikentynyt näkyvyys ja alhaalla roikkuvat pilvet hillitsivät luultavasti tehokkaasti lintujen muuttoa. Vakiolla hiljaista, mutta verkoilla sen sijaan vilkkaampaa ja renkaisiin tuli kymmeniä hippiäisiä, kolme puukiipijää ja kolme punatulkkua. Ruotsissa merkitty punarinta saatiin kontrolliksi.

Iltapäivällä rengastettiin kolme nuorta kyhmyjoutsenta saaren ympäriltä, kunnes perämoottorin sammuminen keskeytti hommat. Aikamme tutkiskeltuamme moottoria ja sen osia tunnustellen saatiin Timon etätuen avulla moottori käyntiin ja palattua satamaan. Illalla lämmitettiin saunaa ja yritettiin pöllöpyyntiä.

Henkilöt: Roland Vösa, Emilie Suominen, Pinja-Emilia Lämsä

Lajimäärä: 38

Rengastukset: 40

Sää: Pilvistä ja utua läpi päivän, lounaanpuoleista kohtalaista tuulta, illaksi heikkenevää

Roland

vanha

October 25, 2024 15:00

Aamu käytettiin rengastamiseen, pyynnissä olivat melkein kaikki pl-verkot. Huussin tienoon petoverkoilla soi hämärästä varpuspöllöatrappi. Rengastussaldo oli yhteensä reilu 20 lintua, joista enin osa oli hippiäisiä. Kolme punarintaa ja kolme peukaloista edustivat rastaslintuja. Rengastuksen lomassa havaittiin mm. tunturikiuru ja tylli.

Puolen päivän jälkeen käytiin laittamassa aseman soutuvene talviteloille, toinen airoista oli niin laho että katkesi. Kun uudet airot tulevat niin ne kannattaisi jatkossa säilyttää laiturin vajassa. Iltapäivällä vein Jarin kaupungin houkutuksiin ja tilalle saapuivat Emilie ja Pinja-Emilia, jotka ottivat rengastusvastuun. Viimesillä verkkokierroksilla tuli mm. tiltaltti.

Henkilöt: Roland Vösa, Jari Julkunen, Pinja-Emilia Lämsä & Emilie Suominen

Lajimäärä: 34

Parhaat: Tunturikiuru, tylli

Rengastukset: 25

Sää: Lounaan- ja lännenpuoleista tuulta, aamulla kohtalaista ja illalla kovaa (->13 m/s), aurinkoista ja lämmintä +11

Roland

vanha

October 24, 2024 15:00

Tuuli hiljeni hieman eilisestä niin pikkulintuja oli liikkeellä ja havaittavissa paremmin. Vakiolle itäpäästä kirjattiin mm. kaksi lullulaa, 8 kulorastasta ja ensimmäiset punatulkut. Mukava havainto oli neljä muutolle kirjattua ja viisi paikallista merisirriä. Paikalliset sirrit pyörivät Salmhästenillä. Valkkareita meni 2883 ja AB:ta 801. Pedoilla sen sijaan välipäivä. Saaressa yksi piekana paikallisena ja suopöllö.

Muuten saaren paikallinen pikkulinnusto tuntuu olevan samoissa lukemissa. Iltapäivällä poltettiin risuja ja lämmitettiin sauna sekä viritettiin petoverkot huussin tienoille. Yöksi tuulen piti tyyntyä lisää.

Henkilöt: Roland Vösa & Jari Julkunen

Lajimäärä: 53

Parhaat: Merisirri

Sää: Kovaa lännenpuoleista tuulta 11 m/s, aamulla pilvistä, iltapäivällä aurinkoista, lämmintä +11

Roland

vanha

October 23, 2024 15:00

Aamuvakion suoritin kaakkoisbunkkerilla ja menossa oli mm. alleja noin 14 000, pikkulokkeja 111 ja valkkareita 370.

Petoja meni päivän aikana ihmeen monta keliin nähden, puolen sataa nisaria, viisi piekanaa, pari kanahaukkaa ja jokunen sisu ja amppari.

Pikkulintuja tuntuu olevan edelleen samat kuin eilen, ainakin määrien osalta. Marjalinnuista tuli havaittua yksi punatulkku. Illansuussa hain Jari Julkusen saareen kaupalta, samalla kyydillä myös aseman korjattu moottorisaha palasi tänne

Henkilöt: Roland Vösa

Lajimäärä: 45

Sää: Kovaa lounaisen ja lännen puoleista tuulta (12-15 m/s), aurinkoista, +12