Menu

Rönnskär

Station Feed

Authentication Required

You need to log in to post entries. Please click the Login button in the top-right corner.

Osmo

vanha

June 10, 2018 15:00

Aamun ja päivän lintutarkkailu tapahtui yhden hengen toimesta, lisäjoukot saapuivat vasta iltapäivän loppupuolella. No, lintumaailma oli sen verran hiljaista, ettei apujoukkoja paljoa tarvittukaan

Muutto koostui käytännössä vain länteen matkaavista haahkoiraist, joita menikin lähes parisataa. Paikallinetn linnusto oli varsin rauhallista, haahkat olivat saaneet vesille satakunta pullusta, valkkarit kymmenen. Laululintuja oli äänessä aamusella, viitakerttunen ja lyhyen säkeen lurauttanut luhtakerttunen. Kultarintoja neljä.

Aamulla oli erinomainen näkyvyys. Naissaari näkyi kunnolla ja muukin Viron läntinen rannikkokin erottui. Paldiskin tuulimyllyt 26 kpl erottui horisontissa, tosin myllyjen runkotorneista vain ylin kolmannes ja tottakai lavat. Matkaa Paldiskiin lienee lähemmäs 70 km!

Henkilöt: Osmo Heinonen, Kimmo Mäkipeska, Kenneth Söderholm, Leif Sundman, Hannu Rajamäki

Lajimäärä: 54

Sää: Kaunista ja lämmmintä

KSa

vanha

June 9, 2018 15:00

Aikainen herätys ja verkkoja auki. Mutta mitä kummaa, joku seisoo bunkkerilla! Antti sitten kysyi, josko voisi staijata vakion. Sepä sopi, ja niin saatiin päivälle monta lajia, jotka olisivat rengastajalta jääneet näkemättä. Merkittävintä menoa oli tervapääskyillä, kahdeksisenkymmentä kaikkiaan, kuikkalintuja meni hieman ja joitakin vesiäisiä lounaaseen. Rengastuslajeja yhdeksän, joista mukavin rytikerttunen ja runsain viherpeippo neljän nuoren yksilön rynnistyksenä.

Kesäisen kivaa on. Linnut laulavat -iduleita kaksin kappalein, kultarinnatkin mekastavat taajaan- ja aallot liplattavat, joku purkkari kyntää mertaa. Tämä reissu oli taas vain käväisy, jo illalla miehitys vaihtuu mutta aseman toiminta jatkuu, niin kai sen kuuluukin mennä.

Osmo saapui  saareen illalla uutisten aikaan. Viitakerttunen lauleskeli saunan ja majakan välissä.

Henkilöt: Antti Kause, Klaus Salo ja Mira Hagman. Osmo Heinonen

Lajimäärä: 53

Rengastukset: 13

Sää: Aamu aurinkoa, iltapäivä pilvisempää, tuuli aamulla heikkoa luoteesta, iltapäivällä jo 10 m/s lounaasta, päivän korkein lämpötila 15 astetta.

KSa

vanha

June 8, 2018 15:00

Tultiin puoli kahdeksan maissa, asetuttiin taloksi ja avattiin pari verkkoa. Illan laji olikin sitten pikkulepinkäinen yhden pariskunnan verran. Saaren omat mustarastas, hernekerttu ja kultarinta kontrolloitiin. Ihmeitä ei ehditty ja havaintojakin jäi tekemättä, mutta huomenna sitten enemmän!

Henkilöt: Klaus Salo ja Mira Hagman

Lajimäärä: 27

Rengastukset: 4

Sää: Tuulista ja aurinkoista, yötä kohti tyyntyvää.

KSa

vanha

June 5, 2018 15:00

Sen verran kävi riski puhuri, että osa verkoista pysyi pauloilla ja jonkun siirsin saunalle pihalla lepattamasta. Linturiemua tuskin tullaan tänään kokemaan. Komea kesäpäivä kuitenkin eikä lomasää tietenkään voi olla toukokuun veroista. Jossain välissä on tarkoitus pistää kimpsut kasaan ja luovia mantereelle.

---
Pieni tauko, puuhaa on ollut, kun verkkojen kanssa saa temuta, onpa joku seiväskin kaatunut. Vaan kiva kun on puuhaa: idle hands are the devils tools (päikkyohjelma ei hyväksy heittomerkkiä sielunviholliseen?). Tiedä sitten, miten moinen lintuasemalla ilmenisi... Kaksi vaihtoehtoa tulee mieleen, joista nousu kapinaan Sipilän hallitusta vastaan vaikuttaa epätodennäköisemmältä. Retkiseurani panee yhä rahaa pankkiin vanhan jarrun pakerrellessa jo ties monettako tuntia. Säröillyt kahvipannu toimii vielä, mutta alkaa vähitellen tihkuttaa läpi. Kaapista löytyi vanha keitin, jonka läpi koevalutin vedet ja sujuihan se, joten ei hätää, ilman kahvia ei jääne kukaan. Tuo varakeitin on kyllä syytä pestä ennen käyttöä, sen verran elämää nähneen oloinen se oli.

Tuulen pitäisi heiketä vähitellen, mutta vielä siitä ei ole viitteitä, yltyy vaan. Osalla pikkulinnuistahan muutto on vielä kesken, joten pari tällaista päivää tehnee jotain tulppaa ja voi pojat, kun se sitten laukeaa, toivottavasti silloin on rengastaja verkkoineen vastassa, raria pukannee koko lailla rajusti! Ja tämän uskoo jokainen, ken tahtoo.
---

Päivän rengastusmäärä jäi vaisuksi, mikä ei yllätä. Koko reissun renkutusmäärä taisi olla 38 ja lajeja ehkä se 11... Lasketaanpa: herne-, lehto- ja pensaskerttu, viherpeippo, kirjosieppo, pajulintu, idänuunilintu, punarinta, kultarinta, västäräkki ja leppälintu; saman saaren kontrolleina käsittelyiksi tulivat myös peippo ja mustarastas.  Iltapäivä kului lähtöä valmistellen ja sopivaa tuulirakoa aprikoiden, vaan eipä aallokko lopulta kummoista ollut tuulen hönkiessä luoteen ja pohjoisen tietämiltä. Leppoisa reissu, voin suositella.

Henkilöt: Klaus ja Vilho Salo

Lajimäärä: 37

Rengastukset: 9

Sää: Aamu aurinkoinen mutta erittäin tuulinen ja kolea: 12 m/s NW, "lämpöä" kahdeksan astetta ("tuntuu kuin neljä...").
Iltapäivällä pilvistyi, mutta tuuli sentään jatkui kovana.

KSa

vanha

June 4, 2018 15:00

Herätys 3.30 ja verkot auki. Aamuhetki oli ihana ja kullankallis, vaikka vähän moinen hulluus puistattikin. Verkkoja kierrettiin ja lintuja irroteltiin rauhalliseen tahtiin muun havainnoinnin jäädessä vähemmälle. Eniten rengastuksia tänään pajulinnusta (7). Satakielet tuntuvat puuttuvat tänäkin vuonna, mutta kultarintoja riittää, tänäänkin niitä rengastettiin kolme.

Naaras sorsat ovat muissa puuhissa, koiraita löytyi mm. sini-, harmaa- ja lapasorsasta sekä haapanasta. Toivottavasti tämä tarkoittaa untuvikkoja lähiaikoina. Vähän kauhistuttaa, kun minkki näkyi taas tänään satamassa mellastamassa. Pieniä palleroisiaan uittivat onnistuneesti valkoposkihanhet sekä haahkat.

Huominen sääennuste ei lupaa kummoistakaan lintupäivää, vaan pitäähän se herätä itse toteamaan. Tuuli lienee kova ja väärästä suunnasta, joten verkoissa killunee tämän päivän tapaan lähinnä pajun kukintoja sekä kuivaa katajaa. Radiosta kuulin (vai luinkohan jostain...) pari päivää sitten, että meneillään oleva kuivuus olisi ollut myrkkyä punkeillekin. Mene ja tiedä, mutta meillä on vain yksi näköhavainto otuksista tähän mennessä, kun eräs yksilö käveli kädellä hetken, ja yleensä rengastajat niitä löytävät, kun puskissa pitää möyriä.

Henkilöt: Klaus ja Vilho Salo

Lajimäärä: 44

Rengastukset: 19

Sää: Aamutuimaan neljältä taivas lähes täysin pilvessä, lämpöä 15 astetta, tuulta 8 m/s lounaasta. Vesisadettaa saatiin muutama säälittävä pisara.
Iltapäivällä aurinkoista mutta kovaa tuulta luoteesta, parhaimmillaan 15 m/s, pudottaen lämmön puolenpäivän mukavasta kahdestakymmenestäkahdesta illan kahteentoista

KSa

vanha

June 3, 2018 15:00

Saavuttiin puoli neljän aikoihin Röskin rauhaan aloittelemaan kesälomaa. Välttämättömien majoittumispuuhien jälkeen avattiin muutama verkko, joita sitten kierrettiin kiitettävällä innolla. Kerttusilla mentiin: pensas- ja hernekertut merkattiin lehtokertun ollessa päivän yleisin neljällä rengastuksella. Pari kultarintaa tuli ja sama määrä idänuunilintuja, mikä oli toki erinomaisen mukavaa, ei niitä nyt niin usein... Vaan joinakin vuosina niitä on ja toisinaan taas ei, riippunee muutaman kriittisen muuttopäivän tuulista tms. Tänään niitä lauleskelikin kaksi yhtä aikaa kolmannen istuksiessa vaitonaisena alaoksalla.

Varovainen taivaan haravointi ei tuottanut muuttohaviksia, vaikka pientä toivetta oli nähdä sepelhanhijoukkojen jälkirippeitä. Tuulihaukka saalisteli hetken ja minkki nähtiin. Nyt käydään levolle tarkoituksena herätä ajoissa verkoille. Sadetta povaillaan, joskaan ei runsaana eikä jatkuvana. Aamulla tuuli on vielä sopivasta suunnasta, mutta sitten sen pitäisi kääntyä hyytävämmäksi pohjan suuntaiseksi, joten aamulla ne linnut on otettava, mikäli muuttajia vielä toivomme. Ja mikäpä ettei, kesäkuun alussa voi liikkua lintua vielä livakastikin eikä lajistokaan ole pöllömpää. Jää nähtäväksi.

Henkilöt: Klaus ja Vilho Salo

Lajimäärä: 36

Rengastukset: 10

Sää: Aurinkoista, kivaa kesäpoutaa, tuuli iltapäivällä lounaasta 12 m/s mutta iltaa kohti vaimentuen ja länteen kääntyen.

Eetu

vanha

May 27, 2018 15:00

Hiljaistakin hiljaisempi aamuvakio, esimerkiksi hanhia ei muuttanut lainkaan. Vakion loppupuoliskon vietin aurinkoa ottaen eteläkärjessä. Rengastusosastollakaan ei ollut suurempia juhlan aiheita.

Pakollisten toimien jälkeen porukka poistui kahdessa erässä. Samuli ja Lauri jäivät vielä saareen staijaamaan neljäksi tunniksi (klo 18 asti), jonka aikana päivän muutto käynnistyi. Mm. Sepelhanhi 1210, Tundrakurmitsa 310, IK 3310.

Henkilöt: Samuli Lehikoinen, Eetu Paljakka, Linda Kartano, Iris Tanttu, Jerian Sarikoski, Lauri Saarela, Hannu Kero

Lajimäärä: 69

Sää: Kesäisen aurinkoista ja lämmintä.

Eetu

vanha

May 26, 2018 15:00

Aamuvakiolla meni mukavasti kuikkalintuja (ja muutama jääkuikkalajin tasolle jäänyt yksilö) sekä mustalintuja. Vakion jälkeen kiihtynyttä pernismuuttoa seurailtiin. Nuijasimme sekä Pampskatanilta että Mäkkäristä nähdyn asio-pöllön.

Rengastusosastolla parhaita lajeja olivat viitasirkkalintu ja -kerttunen, kultarinta ja idänuunilintu.

Illalla viimein löysimme "Tussukarilta" karikukon, joka olikin yksi retkemme toivelajeista. Myöhemmin se löydettiin kivasti lähiluodolta, jossa saattaa pesiäkin.

Kettis lämmitti saunan ja suomenruotsalaiset kävivät piknikillä saaren itäpäässä.

Henkilöt: Samuli Lehikoinen, Eetu Paljakka, Linda Kartano, Iris Tanttu, Jerian Sarikoski, Lauri Saarela, Hannu Kero

Lajimäärä: 86

Parhaat: viitasirkkalintu

Rengastukset: 32

Sää: Varsin tyyntä ja pilvetöntä, jopa kahtakymmentä plussaa lähentelevää. Tuuli kävi milloin mistäkin suunnasta, muttei lujaa. "Sata gaviaa iskee tulta..."

SaL

vanha

May 25, 2018 15:00

Sepelhanhia ois menny tänään jos ois ollut joku katsomassa. Kiertelin rauhassa verkkoja ja rengastelin pajulintuja. Merivartija-setä kävi päivällä jälkikasvunsa kanssa tutustumaan majakkaan. Illalla hain rengastuskurssilaiset saareen ja kävimme keräilemässä punkkeja pitkin saarta. Illalla vielä kehrääjämankka hummasi pihalla.

Henkilöt: Samuli Lehikoinen, Eetu Paljakka, Linda Kartano, Iris Tanttu, Jerian Sarikoski, Lauri Saarela, Hannu Kero

Lajimäärä: 77

Rengastukset: 20

Sää: Vienoa itätuulta ja aaarinkoisen kaaunista

SaL

vanha

May 24, 2018 15:00

Pohjoistuuli toi pohjoisen lajit; Pihalla pomppi koko aamupäivän naaraspukuinen sepelrastas, joka ei maanitteluista huolimatta uskaltanut verkkoihin mennä. Toinen hauska havainto oli länsikärjessä tööttäillyt punatulkku. Muuttorintamalla ja muutenkin oli varsin hiljainen päivä. Ilahduttavalla osastolla huomasin, että asemaluodon lisäksi myös Höggrundetilla on karikukkopari. Ehkäpä tuo on palaamassa Porkkalan saaristoon. Hyvä.

Henkilöt: Samuli Lehikoinen

Lajimäärä: 70

Parhaat: sepelrastas

Rengastukset: 22

Sää: Aamulla kohtalaista pohjoistuulta, päivästä lähtien vienoa itätuulta ja kaunista