Rönnskär
Station Feed
Authentication Required
Pekka Ikonen
December 3, 2025 20:49
Varsin rauhallinen ja edellispäivien kaltainen päivä. Etelätuuli oli navakkaa koko päivän. Aamulla oli utuista, ja puoleltapäivin tihkuista. Muutolla lintuja liikkui niukasti. Mainittavimmat havainnot olivat harmaahaikara, kaulushaikaran ääntä klo 19.35 ja kolme mustalintua. Illalla näkyys taas parani, ja tuulikin ehkä vähän tyyntynyt.
Miehitys: Pekka Ikonen
Lajimäärä: 18
Pekka Ikonen
December 2, 2025 20:21
Sää oli yön aikana selkeytynyt, ja päivän aikana myös aurinko välillä pilkahti. Etelän ja lounaan välinen tuuli oli edelleen navakkaa, ja tuuli yltyi iltaa kohden. Lokkeja oli hieman liikkeellä, muutoin lintuja liikkui vähänlaisesti. Muutolla meni kuikka, kaakkuri, kaksi gaviaa, 8 merimetsoa ja punakylki. Saaressa ei tiaisten lisäksi muita varpuslintuja löytynyt, paitsi muutama tilhi illansuussa. Lajimääräksi kertyi 20, mikä on lähellä samaa kuin kahtena edellisenä päivänä. Kun tuuli hieman hellittää niin ehkä sitten linnut ja havainnoijat kohtaavat. Roland jatkoi tänään eteläpuolella raivausta, ja poistui saaresta auringon laskun aikaan.
Havainnoijat: Roland Vosa ja Pekka Ikonen
Roland Vösa
December 1, 2025 19:17
Se on virallisesti talvi nyt. Muutosta säähän (talvisempaan) ei kuitenkaan tullut, tuuli puhalsi reippaasti lounaasta läpi päivän. Sadetta saatiin aamusta ja illasta. Pekka staijasi aamupäivän ja alkuiltapäivän majakalla, sillä aikaa olin raivaamassa saunan niittyä. Muutolla oli kaakkuri, 6 pilkkasiipeä, 61 kalalokkia ja 9 harmaalokkia. Majakalta paikallisena havaittiin mm. 12 merikotkaa, haahka ja mustalintu. Saaren paikallisia kompattiin sen mikä pystyttiin, kova tuuli haittasi pikkulintujen havaittavuutta. Saaressa edelleen hömpät, paremmasta päästä taivaanvuohi Fällan niityllä, jossa viihtyi myös peukaloinen.
Lajeja 24
Havainnoijat PIk & RVö
Pekka Ikonen
November 30, 2025 20:26
Asemalla päästiin lopulta miellyttävässä kelissä. Kahtena edellisenä päivänä kova aallokko esti saareen pääsyn. Tuuli oli edelleen etelän ja lounaan suunnasta, ja vesisadettakin saatiin aamupäivällä. Iltaa kohden tuuli jälleen hieman koveni. Lämpötila pyöri seitsämän asteen hujakoilla. Laulujoutsenia meni 14 linnun parvi, ja merimetsoja 25. Harmaahaikara oli paikallisena, samoin pilkkasiipi ja 4 mustalintua. Saunalla majaili peukaloinen ja kaksi hömötiaista. Roland näki myös metsäjäniksen ja saukon. Lajeja laskettiin 23.
Havainnoijat: Roland Vosa ja Pekka Ikonen
Roland Vösa
November 26, 2025 14:22
Aamulla oli pari astetta pakkasta ja lätäköt jäässä. Räntäsadekuurojen jälkeen taivas selkeni ja saatiin kunnon auringonpaiste lähempänä puoltapäivää. Iltapäivällä poistuttiin saaresta, vielä jäi raivattavaa muutamaksi päiväksi. Perjantaina sitten paluu saareen. Hömpät (2 kpl) löysivät ruokinnan, muuten ei ihmeempiä.
Roland Vösa
November 25, 2025 19:48
Päivän mittaan tuuli kääntyi pohjoiseen ja toi lumisateet sekä pakkasen. Päivällä saaressa kävivät mahdollinen tuleva laiduntaja, lammastilallinen Linlosta ja Uudenmaan ELY-keskuksen väkeä arvioimassa ympäristötukitasoja. Ohesssa havaintoina mm. hömötiainen, lehtokurppa ja kanadanhanhi 9m sekä varpushaukka. Saunan ruokinnalla viihtyy kymmenkunta talitiaista ja keltasirkku.
Roland Vösa
November 24, 2025 17:54
Tultiin Metsähallituksen raivuuhommiin muutamaksi päiväksi Sami Majaniemen kanssa. Sähköt ovat poikki osassa taloa, mm. rengastushuone, ilmalämpöpumppu ja muutama pistorasia on sähköä vailla. Haettiin luotsimökistä lainaan pari patteria niin saatiin lämpöä kämppään. Hormin saisi laittaa kuntoon niin olisi varajärjestelmä lämmittämiseen. Saaressa muutama peukaloinen ja lehtokurppa mainittavimmat lajit. Sää: +4 astetta, länsituulta 6 m/s. Iltapäivällä pyyhkäisi sade saaren yli.
Ode Ojala
November 5, 2025 19:04
Koko päivän kova jopa myrskyisä lounaistuuli. Vettä satoi kello 10 asti ja vielä päivällä lyhyitä tihkusateita.
Rengastusta ei sään takia ollut.
Pääosa päivästä vietettiin majakalla tuulen varjossa. Toiveena oli pikkukajava, mutta sitä ei havaittu vain kalalokkeja. Parhaina kaksi merisirriä Stakakobbenin kärjessä, juhlapukuinen kuikka uiskenteli samassa paikassa. Kolme muuttavaa uiveloa ja 20 mustalinnun parvi paikallisena koko päivän, kaikki naaraspukuisia. Yksi muuttava västäräkki. Päivän lajisumma vaatimattomat 30 lajia.
"Huonosta" säästä huolimatta ihan mukava päivä.
Ode Ojala
November 4, 2025 07:42
Kohtalainen lounaistuuli tuuli, muuten hieno sää. Kello14:00 alkoi vesisade ja etelän puoleinen myrsky.
Lajeja havaittiin kymmenen vähemmän kuin eilen, 39 lajia. Parhaina pulmusia useita pieniä parvia, 100 tilhen parvi koko päivän syömässä katajanmarjoja. Aika jännä että retkelle uudeksi lajiksi saatiin punarinta, 2 rengastettiin, siis niitä muuttaa vielä. Merilinnuista mainittakoon 7 pikkulokkia, 4 mustalintua, 4 pilkkasiipeä, 5000 allia, kaakkuri ja haahka.
Late ja Minna lähtivät juuri ennen myrskyn alkua, kyllä merenkulkija osaa.
Rengastuksia huikeat 8 exx.
Ei täällä mitään tapahdu, täällä mieli lepää.
Lauri
November 3, 2025 21:41
Tuuli oli heikentynyt yön aikana kuuteen metriin etelelästä, kääntyen iltaa kohden lounaaseen. Ode ja Pekka virittelivät muutamat verkot katajikkoon ja bunkkerikoivikkoon. Tulos oli odotetusti melko vaisu. Jokunen hippiäinen, pari talitiaista , kolme hömppää, peukaloinen ja nisari. Muutollakaan ei kummoista: Pari kaakkuria, 11 pilkkasiipeä, 8 mustalintua, 4 pikkulokkia, hiirihaukkaja 3 varpushaukkaa. Staijaukseen ei kauheasti kylläkään panostettu.
Saari kiellettiin huolella, mutta vaisulla tuloksella. Muutama niittykirvinen, 7 pulmusta ja 4 pikkuvarpusta sun muuta.Illalla saunottiin ja nautittiin Pörhölän valmistamaa erinomaista pyttipannua.

Tuoreen eläkeläisen hymy ei hyydy.

